Berliini tunnetaan kiistattomana alakulttuuri- sekä taidekeskuksena. Kaupunki, jonka historia jo itsessään tekee siitä käymisen arvoisen. Kylmän sodan aikana tehtiin jako, jossa ei ollut kuin häviäjiä, eli rakennettiin kaupunkia jakava muuri. Sukulaiset ja ystävät pahimmassa tapauksessa joutuivat eri puolille muuria. Neuvostoliiton hajotessa sirpaleiksi, niin kävi myös onneksi muurille. Tavalliset kansalaiset hajoittivat nöyryyttävän ja alistavan tekeleen palasiksi. Enää muutama pala muuria on jätetty jäljelle kertomaan karua historiaa.
Muurin ollessa vielä pystyssä, oli idän ja länsipuolen välissä, ei kenenkään maalla oleva muutaman metrin levyinen kaistale. Tätä kuuluisaa teloituspaikkaa kutsuttiin nimellä ”Kuoleman käytävä”. Nimi tulee ammutuista ihmisistä joita itäpuolen rajavartijat ”napsivat” heidän yrittäessään paeta länteen, vain harvojen siinä onnistuttua. Jottei pakeneminen olisi niin helppoa, oli kaistale myös miinoitettu ja piikkilanka-aita esteenä ylös kiivettäessä. Vartiotorneissa vartijat takasivat onnistuneen lopputuloksen, jos joku onneton oli kaistaleelle asti päässyt.
Muuri purettiin vuonna 1989 ja seuraavana vuonna, 3. lokakuuta tapahtui Saksojen jälleenyhdistyminen. Jälleenyhdistymisen jälkeen Berliinistä tuli Saksan pääkaupunki, jossa asuu näinä päivinä noin 3,71 miljoonaa ihmistä.
Lippu haltuun ja baanalle
Suomesta Berliiniin pääsee suhteellisen halvalla, varsinkin jos liput hankkii ajoissa. Paikan päällä hintataso antaa taas muistutuksen siitä kuinka meitä suomalaisia kusetetaan, on sitten kysymys matkustamisesta tai ihan peruselintarvikeostoksista. HYVÄ SUOMI, AINA KEHITYKSEN KÄRJESSÄ!
Historian siipien havinaa voi käydä lukemassa ja katselemassa kuuluisan Check Point Charlien lähistöllä olevalla pienellä aukealla, johon oli asetettu kuvia ja faktaa DDR:n ajoilta. Hiljaiseksi veti, miten oman maan kansalaisille voi suunnitella tällaisen ihmisarvoja alentavan loukon kaikilla ”herkuilla”, saati sitten muille. Muistomerkiksi jätetty Check Point Charlie antaa hieman osviittaa mielipuolisesta kaupungin jaosta.
Legendojen jäljillä
Ja koska kulttuurikaupungista on kysymys, lyhyenkin visiitin aikana ehtii nähdä omien mieltymystensä näköistä antia. Musiikista kiinnostuneille Berliini tarjoaa joka lähtöön jokaiselle jotakin. Ramones -museo oli tällä kertaa syynissä, ja vitosen pääsymaksu oli sangen kohtuullinen ensimmäisen punk-legendayhtyeen historiaa silmäillessä. Pieneen sokkeloon oli kerätty jos jonkinmoista yhtyeen historiaan liittyvää materiaalia. Legendaarisia keikkajulisteita, plektroja, soittimia, ja sokerina pohjalla tennarit, jotka olivat onneksi vitriinissä. Monot näyttivät siltä, että tuho olisi sariini-iskun luokkaa, jos eivät olisi olleet lasikuvun alla. Iloisena yllätyksenä pääsylippuna toimi Ramones-rintamerkki, joka takaa ilmaisen sisäänpääsyn elämän loppuun asti, jos vaan muistaa pitää itsensä hengissä ja pinssin tallessa!
Friikkisirkuksessa
Musiikillinen anti on kaupungissa kaiken kattava ja olikin tilaisuus mennä katsastamaan ns. noise avantgarde -melutaiteen kansainvälisiä helmiä paikallisessa keikkapaikassa. Kyse ei todellakaan ollut mistään viihdetapahtumasta, vaan epämusiikin juhlaa. Noise-tyylinen suuntaus ei tavalliselle kaduntallaajalle kerro mitään, mutta on alan harrastajille kuin hilloa Simolle! Kyseessä oli poikkitaiteellinen tapahtuma, jossa musiikki on pelkästään äänimaisemaa, jonka tarkoituksena ei ole viihdyttää, vaan antaa kuulijalle oman sielunmaiseman, visuaalista puolta unohtamatta.
Esiintyjiä tapahtumassa oli viisi, joista yksi jopa yhdysvalloista asti. Mainittavan arvoisia ovat: Jesuve Ranskasta, Smell & Quim Englannista, sekä Dave Phillips Sveitsistä. Jesuve muodostui naispuhevokaaleista, miespuolisen tahon pääasiassa pitäessä huolta taustaäänistä. Tästä taidenautinnosta ehti ottaa irti vain esityksen loppuosion, joka vakuutti kuitenkin sen verran, että piti tehdä levyhyllyyn lisähankinta Jesuven singlen muodossa.
Seuraavaksi päästettiin irti kolmen hengen rymyryhmä Smell & Quim. Lavalle astui kaksi Elvis -asuihin sonnustautunutta isoa miestä, joilla edustavasti sepalus aukinaisena oli tekodildot valmiina toimintaan. Jos Elvis aikoinaan olisi tajunnut sonnustautua samoin, luultavasti olisin suuri fani! Nyt kyseinen miekkonen edustaa vain ylensyönyttä pilleristiä. Love Me Tender olisi saanut vallan uusia ulottuvuuksia moisessa kostyymissa!
Dave Phillips vakuutti omaperäisyydellään. Visuaalinen, sekä äänellinen visio oli hallussa. Soittimena välillä toimi ilmapallo! Kärpästen surina yhdistettynä ilmapallon tyhjenevään ääneen aiheutti yleistä hämmennystä. Mutta kun homma on hanskassa ja mielikuvitus soittimena, ei voi kuin hämmästellä! Illan ehdoton kohokohta.
Levyostoksilla
Jos ilta muodostui friikkien kokoontumisajoista, tarjosi myös paikallinen erikoisempaan musiikkiin perehtynyt levyliike Rumpsti Pumsti omanlaisensa elämyksen. Kyseessä on friikkilevyjen erikoiskauppa, josta on aivan turha etsiä mitään mainstream-materiaalia. Jo kauppaan astuessa sisustusta silmäillessä, kävi välittömästi ilmi, ettei mistään normilafkasta ole kysymys.
Berliiniläinen Tivoli
Ja kun undergroundin pääkallopaikalla ollaan, löytyi myös ”hieman” erilainen juottola normien joukosta. Vaan miltä kuulostaa WC, yhdistettynä kauhuteemaan? Kyllä… kuvottavalta, joten toilettiin sisään ja ihmettelemään. Paikkaan astuessamme pisti ensimmäisenä silmään sokkeloinen, täynnä ihmisiä oleva paikka, joista juotavat siemaistiin ns. sorsista, eli sairaaloissa miespuolisten oloa helpottamaan tehty muovitötterö, johon virtsataan toimenpiteen ollessa muuten hankalaa tai mahdotonta. Jos ei tämä aiheuttanut ihmetystä, katossa roikkuvat WC-pöntön puhdistusharjat kyllä tekivät sen. Paikka oli täynnä kaikenlaista rekvisiittaa ja mukaan ympätty myös kauhuteemaa. Todella erikoinen paikka ja ihmisillä näytti todellakin olevan hauskaa. Vaikea tänne olisikaan kenenkään urpon tulla riehumaan, naurettaisiin todennäköisesti pihalle ”tortut” otsassa. Tällaista baaria ei Suomeen voisi kuvitellakkaan, täällä ei saa nauraa baarissa, jos näit teet, olet sekaisin, tai hullu.
Viikonloppu riitti vakuuttamaan että Berliini on varteenotettava kaupunki, vaikka pidemmälle visiitille. Kesäaikaan valtavat puistot pääsevät oikeuksiinsa ja kaupungissa varmaankin riittää monenlaista ihmeteltävää pidemmällä tähtäimellä. Tänne ehdottomasti uudestaan ajan kanssa!
Teksti ja kuvat: Arto Toikkanen
Ramones museokuva: Jani Riihimäki
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?