Ateneumin taidemuseo ansaitsisi itseäni paremman taiteen tuntijan analysoimaan näitä näyttelyitä. Mutta koska parempaa ei tähän hätään saada, täytyy minun parhaani mukaan yrittää olla ymmärtävinäni mitä informalismi, kubismi, ja uusasiallisuus tarkoittavat.
Ensimmäiseksi löysin abstraktin taiteen näyttelyn, jossa värit ja muodot tanssivat villisti kankaalla, ja vain viitteellisesti saattavat kuvata oikean elämän asioita. Tauluilla on nimiä kuten: ”Kompositio”, ”Sommitelma” ja ”Punainen sommitelma”.
Aika kädetöntä touhua.
Jostain syystä pidin tätä erittäin miellyttävänä. Minun täytyy varmaan hankkia apua.
Tässä huoneessa tunnelma oli melankolisempi jo pelkästään huoneen keskellä olevan yksinäisen hahmon vuoksi. Tauluissa näkyy mm. seesteistä kaupunkimaisemaa ikkunasta katsottuna. Kaikki varmasti ovat elämänsä aikana katsoneet ikkunasta ulos sisäänpäin kääntyneesti.
Andy Warhol ja muut pop-taiteen harrastajat osoittivat, että jopa ns. halpa taide voi olla hyvinkin kaunista ja monimuotoista.
Hall of Fame. Koko seinän koristavat oma- ja muotokuvat suurista taiteilijoista.
Katsokaa! Tein taidetta!
Symbolismia. Tämä kuulemma kuvaa ihmiselämän kiertokulkua. Ensin tullaan tähän maailmaan toivoa täynnä. Sitten rehkitään koko elämä, että ylipäätään selviydytään. Lopulta poistutaan maailmasta tuskaa täynnä. Näin minä sen ainakin luin. Kuten Kurosawan elokuvassa Ran sanotaan: ”Ihminen syntyy itkien. Kun hän on itkenyt tarpeeksi, hän kuolee.”
En osaa päättää kuvaako tämä murskaavaa yksinäisyyttä vai seesteistä tyytyväisyyttä.
Oikealla olevat taulut kuvaavat samaa naista. Taiteilijalla oli selvästi ristiriitainen suhtautuminen puolisoonsa. Totuus on, että me subjektiivisesti näemme saman ihmisen eri tavalla eri aikoina.
Keskellä olevan taulun mies muistuttaa liikaa minua aamuisin.
Se iänikuinen ”Taistelevat metsot”. Vanhemmillanikin oli tämän lyijyjäljitelmä seinällä. Oli kuitenkin kieltämättä vaikuttavaa nähdä alkuperäinen teos.
Aikoinaan Suomen suosituimmaksi tauluksi äänestetty ’Haavoittunut enkeli’.
Henkilökohtainen suosikkini suomalaisen taiteen ”suurista klassikoista”. Edelleen voimakas ja raadollinen.
Akseli Gallen-Kallelan hienoimpia töitä joskaan ei Väinämöisen ylpeimpiä hetkiä. ”Kaikkiansa se katuvi, joka nuorta naimistansa, lasna lapsen saamistansa, pienenä perehtimistä”, totesi Väinämöinen jälkeenpäin.
Olen aina pitänyt tästä kohtauksesta Kalevalasta, jossa Lemminkäisen äiti kirjaimellisesti kasaa poikansa paloista kokoon ja herättää hänet henkiin. Tässä on kuitenkin onnistuttu löytämään erittäin inhimillinen hetki, joka voisi kuvata ketä tahansa äitiä kuolleen poikansa vieressä.
Mielenkiintoinen tapaus. Tässä Marjatta on syömässä puolukan, joka symbolisesti kuvaa kalevalaisen mytologian päättymistä ja kristinuskon tuloa Suomeen. Tapahtuma on kuitenkin kuvattuna tässä hahmoilla, jotka eivät seuraa suomalaisen mytologian tai kristinuskon estetiikkaa.
1800-luvulla taiteessa ei kuvattu vain ”merkittäviä” henkilöitä vaan myös yhtä ihannoivasti ”tavallisia” ihmisiä arkisissa tilanteissa.
Jo satojen vuosien ajan järvimaisema on kuulunut suomalaiseen romantiikkaan.
Olen lähiaikoina kiinnostunut ensimmäisen maailmansodan aikaisesta ja jälkeisestä taiteesta. Voisi luulla, että niin traaginen sota aiheuttaisi inhorealistisuutta taiteen puolella, mutta sen sijaan maalaukset muuntuivat vahvasti symbolisiksi ja vääristyneiksi. Modernismi, surrealismi ja kubismi kehittyivät noina aikoina, ja tähän lukeutuu myös tässä nähtävä italialainen maaginen realismi.
Tässä selvästi kunnioitetaan klassisen taiteen geometrista asettelua, mutta sen sijaan että kuvattaisiin mytologisia hahmoja, on aihe puhtaasti arkinen.
Kuva tahallaan luo etäännyttävän tunnelman hyvinkin normaalista tilanteesta. Asennot ja esineiden asettelu ovat liian tarkkoja, ja koko tilanteen vaikutelma on epätodellinen ja muovinen.
Täysin elämäänsä kyllästynyt mies – vai onko tämä vain normaali hiljainen hetki? Tässä ymmärretään maalaustaiteelle ominaisen pysähtynäisyyden taianomaisuus ja mystisyys.
Sitten löytyi itse pääteos eli Sauli Niinistön muotokuva, joka on sadasta pienestä teoksesta muodostuva mosaiikkityyppinen taulu. Nauhan oma Angelica Saukkonen on niistä yhden tehnyt, kuvaten varsin realistisesti presidenttimme kaulan vasenta puoliskoa.
Tässä oli vain pieni maistiainen siitä mitä kaikkea Ateneumissa voi nähdä. Suosittelen lämpimästi kaikille, oli maalaustaide sitten tuttua tai ei.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?