
Ekologisuus on nykypäivänä alkanut kiinnostaa ihmisiä entistä enemmän, ja hyvä niin, sillä arvokas maapallomme ei kestä loputtomiin keskuudessamme vallitsevaa kulutustahtia. Me länsimaiden asukkaat kuulumme elämäntavoiltamme niihin kaikista eniten tuhlaileviin, joten meiltä varsinkin löytyy paljon parannettavaa. Kulutuksen jakautuessa hyvin epätasaisesti maailman eri kolkkiin, johtaa se siihen, että joillakin ei ole mitään ja toisilla yli tarpeiden.
Onneksi täällä koti Suomessa pystymme yksilötasolla tekemään varsin paljon pieniä tekoja sen eteen, että elämäntyylimme säästäisi mahdollimman paljon energiaa ja kuluttaisi luonnonvaroja vastaavasti hyvin vähän.
Kertarysäyksellä omaa elämäänsä ei tarvitse muokata ekoystävälliseksi, vaan tässäkin asiassa onnistunee parhaiten ottamalla pienen tipun askelia. Yksi tapa on valita elämästään yksi osa-alue, jonka tiimoilta ryhtyy pohtimaan omia valintojaan. Usein arjen tiimellyksessä ja kiirettä pakoon juostessa monikin asia hoituu rutiineilla, eikä niitä tule sen enempää ajateltua. Tässä artikkelissa löydät juuri perus arkielämään liittyviä asioita ja tapoja, joille löytyy ympäristömme kannalta parempia vaihtoehtoja. Jotkut niistä ovat hieman isompia valintoja, toiset pienempiä, jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Tästä se lähtee!
Koti
Yksi kodin oleellisimmista asioista on sähkö, joka mahdollistaa monet tavalliset askareet. Tarkista siis, mitä vaihtoehtoja sähköyhtiölläsi on tarjolla. Useimmat firmat ehdottavat nykyään asiakkailleen uusiutuvia energialähteitä, eli ekosähköä. Esimerkiksi aurinkoenergiassa auringon säteily on muunnettu aurinkopaneelien avulla sähköksi, samoin kuin tuuliturbiinit tuottavat ilmavirtauksien kautta energiaa, joka voidaan muuttaa tuulisähköksi. Uusiutumattomattomista energianlähteistä turve ja fossiiliset polttoaineet eivät sovellu kestävään kehitykseen, sillä esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyy päästöjä, jotka toimivat kasvihuoneilmiötä edistävinä tekijöinä. Ydinvoimaloissa taas muodostuu ydinjätettä, joka on radioaktiivista ja sen vuoksi se täytyy eristää ympäristöstä 100 000 vuoden ajaksi.

Kotitalousjätteen lajittelu ja kierrättäminen vaikuttaa monille vaikealta, vaikka se onkin loppupeleissä aika yksinkertaista. Internetistä löytyy selkeitä ohjeita, jos lajittelussa tulee epävarma olo. Kotitalouksissa olisi hyvä lajitella biojäte, sekajäte, paperi- ja kartonki, metalli, lasi ja mahdollisuuksien mukaan myös muovi. Ongelmajätettä syntyy usein aika vähän, mutta myös sen hävittäminen sille tarkoitettuun keräyspisteeseen on äärimmäisen tärkeää; näin vältytään turhilta vahingoilta.
Astioiden pesuun tiskikone on ekologinen valinta, sillä se säästää huomattavasti vettä käsin tiskaamiseen verraten. Pyykkiä kannattaa pestä vain täysiä koneellisia, sillä kone kuluttaa vettä yhtä paljon riippumatta siitä montako vaatetta sen sisällä on. Harvenna siis pyykkiväliä ja pese vasta kun koneessa on riittävästi pestävää. Sama pätee astianpesukoneeseen. Jos käsin tiskaaminen on kuitenkin pakollista, kannattaa turhaa veden valuttamista välttää ja vaihtaa muovisen tiskiharjan tilalle luonnonkuiduista ja puusta valmistettu versio. Niihinkin on saatavilla irroitettavia vaihtopäitä tavalliseen tapaan.

Omaa ruokavaliotaan voi myös muokata ympäristöyställiseen suuntaan. Suosimalla kasvispainoitteista ruokavaliota ja jättämällä liha- ja maitotalous tuotteet vähemmälle tai jopa kokonaan pois, voitaisiin merkittävästi vähentää vesistöjen rehevöitymistä, kasvihuonepäästöjä sekä maaperän saastumista yleisesti. Ruualla on siis suuri rooli ympäristömme kannalta. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mistä ruoka tulee. Lähellä tuotettu ruoka on parempi valinta, sillä sen kuljettamiseen ei kulu niin paljon resursseja.
Pitkät ja kuumat suihkut ovat toki ihania ja monille tapa rentoutua, vaikka veden turhaa kulutusta olisikin hyvä vähentää. Myös kuumaa vettä olisi hyvä käyttää kohtuudella, sillä viileämmälläkin pärjää. Myöskään sähkösaunaa ei kannata lämmittää joka päivä ja sielläkin viihtynee hieman leudommissa löylyissä.
Sähkölaitteet kuluttavat valmiustilassa paljon energiaa, joten jos et katso televisiota tai käytä tietokonetta juuri sillä hetkellä, kannattaa ne sammuttaa kokonaan. Päiväsaikaan luonnonvalon ollessa parhaimmillaan ei sisätiloissa useimminkaan tarvita valoja.
Kylpyhuone ja perushygienia

Vähänkään kädentaitoja omaava virkkaa helposti itselleen kestovanulappuja tavallisten korvikkeeksi, jolloin jätettä syntyy huomattavasti vähemmän. Mikäli käytät esimerkiksi päivittäin yhden vanulapun aamun illloin, tekee se vuodessa yli 700 kpl. Määrä on hurja, joten kestoversiot ovat jo melkoinen muutos. Kestovanulappuja ei ole suinkaan pakko virkata, vaan niihin voi myös hyvin hyödyntää kierrätysmateriaaleja, kuten kankaita, joista muunmuassa puuvilla ja frotee toimivat tarkoitukseen erittäin hyvin.
Kestotiskirätit syntyvät muovisten tilalle virkaten esimerkiksi bambulangasta, joka on ominaisuuksiltaan antibakteerista. Ne voidaan pestä pyykinpesukoneessa muun pyykin mukana pesupussia käyttäen ja näin ollen ne kestävätkin käytössä melko pitkään.
Muovisille hammasharjoillekin löytyy korvaajia, sillä etenkin erikoisliikkeet myyvät bambusta valmistettuja versioita.
Koko vartalonkin pystyy pesemään tuotteilla, jossa turhaa pakkausmateriaalia ei ole paljoa. Nykyään on tarjolla palamuotoisia tuotteita niin hiusten, kasvojen kuin vartalonkin pesuun. Yleensä nämä tuotteet ovat pakattu muovisiin pulloihin, mutta palatuotteet pakataan tavanomaisesti paperiin tai pahviin. Myös siivoukseen soveltuva sappisaippua on palamuodossa.
Vapaa-aika

Joillakin ihmisillä työ- tai koulumatkalla kioskilta haettu take away -kahvi kuuluu niin sanottuun arjen luksukseen, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että kartonkisten kertakäyttömukien valmistusmateriaali on arvokasta puukuitua? Tällaisen luonnonvaran käyttäminen hetken kestävään mukiin on tuhlausta, puhumattakaan jätemäärästä, joka niistä syntyy. Hieman parempi vaihtoehto on hankkia itselleen kesto take away -muki, johon hakee omat kahvinsa. Jotkut yritykset saattavat jopa tarjota alennusta oman mukin käytöstä.
Mahdollisuuksien mukaan kulkemisessa paikasta A paikkaan B, kannattaa suosia julkista liikennettä yksityisautoilun sijaan, ja mikäli vain mahdollista, kävellä tai pyöräillä. Mikäli oman auton välttämättä tarvitsee, voi pohtia josko auton vaihtaminen jossain elämänvaiheessa olisi mahdollista ekologisia energiamuotoja käyttävään versioon.
Mikäli tykkää harrastaa kirjallisuutta tai vaikka elokuvia, on jokseenkin turhaa hankkia jokaista teosta konkreettisesti muovikansissa pölyttämään omaa kirjahyllyään: nykyään niin dvd-elokuvat kuin kirjat ja pelitkin on saatavissa sähköisessä muodossa suoratoistopalvelujen kautta. Ehkä seuraavalla kerralla onkin e-kirjan vuoro?
Ostokäyttäytyminen
Yksinkertaisen helppo tapa säästää luontoa on myöskin välttää uuden ostamista ja hyödyntää jo olemassa olevia asioita. Jos jotain kuitenkin tarvitsee hankkia, on hyvä pohtia voisiko sen hankkia kierrätyksestä käytettynä tai ehkä lainata joltain tutultaan. Ehkä kaverillasi pyörii nurkissaan turhana tavara, jolle itselläsi olisi kovasti käyttöä?
Ylipäätänsä omassa sosiaalisessa piirissään kannattaa harrastaa tavaroiden lainaamista ja turhaksi käyneiden tavaroiden eteenpäin laittamista. Näin ollen kaikki hyötyvät ja tavarat saavat lisää elinikää.
Omilla ostosreissullaan kannattaa kuljettaa omaa kangaskassia mukanaan, johon pakkaa tarvikkeensa. Monet kauppaketjut ovat nykypäivänä sitoutuneet muovijätteen vähentämiseen ja jättäneet myymälöistään pois pakkaamiseen tarkoitetut, pienet muovipussit. Hedelmä- ja vihannesosaston ostokset on myös parempi sujauttaa kestoversioon, joita voi ostaa tavallisista ruokakaupoista. Näitäkin toki voi tehdä itse.
Vaatteiden hyvä huolto takaa niille pidemmän käyttöiän, jolloin hankintojakin täytyy tehdä harvemmin. Pelkästään nukkanyppyrillä tehdyn käsittelyn jälkee vanha neule näyttääkin kuin uudelta ja polvista rikkoutuneet farkut saavat uuden ilmeen eri kankaasta olevista paikkauspaloista. Kulahtaneet väritkin saadaan herämään eloon pyykinpesukonetta käyttäen tehtävällä värjäyksellä. Korjaa ja huolla siis vaatteitasi säännöllisesti, niin saat nauttia niiden käytöstä paljon pidempään.
Kuten huomata saattaa, keinoja ekologisiin valintoihin löytyy erittäin paljon. Pienetkin teot ovat tärkeitä, vaikkei niiden vaikutusta voisi nähdä välittömasti vaan vasta pidemmän ajan kuluttua. Pienestä teosta tulee nimittäin suuri, kun se inspiroi kanssaihmiset toimimaan samoin lumipalloefektin lailla.
Teksti: Jenni Salonen
Artikkelikuva: Pixabay
Lähteet:
www.luontoliitto.fi
www.sahkonkilpailuttaminen.fi
www.vegaaniliitto.fi
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?