On suoja melkein kaikkeen mitä on,
on suoja tulelta ja kylmyydeltä,
on koilta, ruosteelta ja mitä vain.
Vaan ei, ei suojaa ole ihmiseltä
(Aniara)
Harry Martinsonin suurteos, avaruusajan eepos Aniara ilmestyi vuonna 1956. Runoteoksen juoni on melko yksinkertainen. Maapallo on saastunut, ja ihmiskuntaa evakuoidaan avaruusaluksilla Marsiin ja Venukseen. Lähdön jälkeen pelastusalus Aniara joutuu väistämään asteroidia ja eksyy kurssiltaan. Aniara harhautuu ulkoavaruuteen. Vähitellen Aniaran matkustajille valkenee, ettei alus pääse milloinkaan perille.
Matkan alussa ihmisiä lohduttaa salaperäinen Miima. Miiman olemus ei tarkaan aukea teoksessa. Kyse on ilmeisesti jonkinlaisesta tekoälystä, joka lohduttaa ihmisiä lähettämällä kuvia menneisyydestä, sekä ilmeisesti asutuilta planeetoilta, joihin Aniaran matkustajilla ei kuitenkaan ole pääsyä. Myöhemmin Miima sairastuu ihmisten pahuudesta ja lakkaa toimimasta.
Kennosto pimentyen kovuudesta
ihmisen näyttämästä pahan aikaan
hän odotuksen mukaan päätyi siihen
näin että viimein miimain tapaan murtui.
(Aniara)
Luin Aniaran ensimmäisen kerran n. 12-13-vuotiaana. Mieleeni on jäänyt ainoastaan järkytys, jota koin lukiessani kuvauksia maapallon tuhoutumisesta. Lisäksi suru, kun ymmärsin, ettei tarinalle tule onnellista loppua. Aniaran ihmiset kulkivat kohti vääjäämätöntä tuhoa.
Törmäsin Aniaraan uudelleen aikuisiässä löytäessäni kirjan kirpputorilta. Luin teoksen uudelleen aikuisen silmin, ja paljon oli muuttunut. Kyllähän maapallon tuhoutumista kuvaavat runot koskettavat vieläkin, mutta olen jo nähnyt niin niin monta scifi-elokuvaa ja lukenut niin monta scifi-kirjaa, ettei aihe enää järkytä samoin kuin lapsena. Toisaalta tämä on huono asia, koska maapallomme todella saastuu kovaa vauhtia.
Aikuisena huomioni kiinnittyi enemmän ihmisten käytökseen toivottomassa tilanteessa. Kuten arvata saattaa, nousee joukosta julma diktaattori lakeijoineen, ja väkivalta pääsee valloilleen. Alukseen syntyy myös keskenään riiteleviä uskonlahkoja, ja kuten kunnon maailmanlopun dystopiassa, osa ihmisistä sortuu ylettömään irstailuun ja seksillä mässäilyyn.
Jo kylmän sauvan nostaa Isagel
ja kultin lyhdyn kaunis Libidel
kun libittarien taipuvaisten
keralla vaipuu aktin asentoon
(Aniara)
Olen koettanut muistella, miten varhaisteininä koin Aniaran vankien käytöksen. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaisia muistikuvia. Luulenpa, ettei varhaisteinin elämänkokemus vielä riittänyt ymmärtämään runomuodossa esitettyjä kuvauksia. En tiedä, mahdoinko ymmärtää lainkaan, että osassa runoja kuvataan seksiä. Jos ymmärsinkin, varmasti eri tavoin kuin aikuisena. On kuitenkin mielenkiintoista lukea itseäni aikoinaan niin kovasti järisyttänyttä teosta aikuisen silmin. Toisaalta tämä aikuisen ihmisen kyynisyys on kuitenkin huolestuttavaa.
Aniara on unohdettu helmi. Toivottavasti kirjasta tehty elokuva innostaisi ihmiset tarttumaan myös kirjaan. Jos kielitaito riittää, kannattaa teos lukea alkukielellään ruotsiksi. Itse olen lukenut ainoastaan suomennoksen. Aila Meriluodon suomennos on todella vavahduttava kokemus, vaikka ei varmasti alkuperäistä teosta vastaakkaan.
Kai paratiisin heille tarkoitin,
vaan yksi kun jäi tuhkaläjän lailla,
kodiksi koitui tyhjä avaruus,
loputon nielu luojan korvaa vailla.
(Aniara)
Harry Martison
Ruotsi 1904-1978
Jaettu Nobelin kirjallisuuspalkinto 1974
Tunnetuin teos: Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa
Suomennos: Aila Meriluoto
Teksti: Sari Laitinen
Kuva: Lasse I Heliävirta
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?