Ammattivalokuvaajana ei rikastu

Kimmo Torkkelin mietteitä valokuvaajan urasta

Nauhalainen kävi vierailulla valokuvaamo Studio Torkkelin isolla studiolla Tampereen Hatanpäällä. Vastaanottamassa monipäistä laumaamme oli lämminhenkinen ja suorasanainen yrittäjä itse, Kimmo Torkkeli. Yli 30 vuotta kuvaajana elinkeinoaan toteuttanut mies kertoili kaikenlaista alastaan ja yrityksestään toimittajien kuunnellessa korva tarkkana.

Torkkeli on sanojensa mukaan tehnyt 70-80 % työstään aikakauslehtiin. Autolla on työn puolesta tullut matkailtua kymmeniä tuhansia kilometrejä vuosittain, mutta tätä nykyä kuvaaja ei enää mielellään lähde kauas kaahailemaan. Liikkuvassa työssä on kuitenkin ollut puolensa.

– Suurin anti tässä työssä on ollut se, että on päässyt paikkoihin, joihin ei muuten olisi ollut asiaa.

Kipinän kuvaamiseen mies sai käydessään valokuvauskurssin Kankaanpään taidekoululla 70-luvun alkupuolella. Tämä kipinä on vuosien varrella kanavoitunut muun muassa monien aikakauslehtien kuvituskuviksi ja sittemmin myös videointiin. Videokuvaus onkin näinä päivinä varsin luonteva jatke valokuvaukselle, koska se ei enää edellytä kallista erityislaitteistoa.

Torkkeli on pääsääntöisesti siirtynyt jo eläkkeelle, ja yritystä jatkaa hänen tyttärensä Laura Tammisto ja noin kolme muuta ulkopuolista tekijää. Jokaisella heistä on omat erityisvahuutensa, ja tänä päivänä Studio Torkkeli tekee kaikenlaisia kuvauksia muun muassa lehti-, mainos- ja tapahtumakuvauksista yritys- ja perhepotretteihin sekä polttareiden ja häiden ikuistamiseen.

Taiteilijan nimikkeen koulutuksellaan ansainneella Torkkelilla tuntuu olevan varsin maanläheinen suhtautuminen työhönsä ja alaansa. Hän ei väitä tekevänsä työtään mistään valtavasta intohimosta vaan vaatimattomana miehenä luonnehtii itseään ennemmin keskitason ammattilaiseksi.

– Kuvaajan ei täydy olla perfektionisti. Jäljen tulee olla aina hyvää muttei briljanttia.

Valokuvauksen rokkitähteydestä haaveilevia Torkkeli toppuuttelee toteamalla, että ala on todella heikoilla kantimilla nykyään, eikä kuvaajana sovi toivoa rikastuvansa. Ammattikuvauksessa on myös haasteita, joita amatööri ei kohtaa.

– Ammattivalokuvaus eroaa keskeisesti harrastelijuudesta siinä, että ammattilaisella ei ole varaa epäonnistua. Jos jonkin lehden päätoimittaja ei ole tyytyväinen työhösi, hän yksinkertaisesti lakkaa soittamasta sinulle.

Vaikka Torkkelilla onkin sanojensa mukaan jokseenkin ”inhorealistinen” suhtautuminen kuvaajan työmarkkinoihin, hän kuitenkin iloitsee siitä, että on saanut tehdä mieleistään työtä. Ja kun homman on saanut luistamaan, on töitä riittänyt kohtuullisesti.

– On saanut tehdä mukavalla työllä kohtalaisen tulon.

Mielenkiintoinen huomio alan ekonomiasta on, että Torkkeli kertoo nykyisen hinnoittelunsa muotoutuneen silloin, kun euro otettiin käyttöön. Liki parin vuosikymmenen aikana hinnat ovat nousseet ehkä kymmenen prosenttia. Asiat suhteutettuna valokuvaaja tekikin nykyistä suurempaa tiliä vuosituhannen vaihteessa.

Aikoinaan viisi vuotta Kangasalla toiminut Studio Torkkeli on nykyään istuttanut juurensa kahteen pisteeseen Tampereella. Hatanpään valtatie 34 B:ssä sijaitsevan ison studion lisäksi löytyy Tuomiokirkonkatu 21:stä pikkustudio. Jälkimmäisessä toteutetaan ainoastaan passikuvauksia ja lyhyitä henkilökuvauksia pääasiassa yrityksille.

Torkkelin puheiden perusteella erityisesti yrityskuvauksiin erikoistunut pikkustudio kuulostaa taloudellisesti melko kannattavalta. Kuvattava voi varsin spontaanisti varata ajan kuvauksiin, joissa kestää usein vain muutama minuutti.

Nykyisessä markkinointi-ilmapiirissä brändäys ja sosiaalinen media ovat keskeisiä. Torkkeli kertoo muun muassa vakuuttavien nettisivujensa kautta osallistuvansa sosiaaliseen mediaan mutta tunnustaa olevansa iloinen saadessaan pysytellä paljolti ulkona siitä.

Some samoin kuin kännykkäpuhelimet ilmenevät myös siinä, että tätä nykyä kuka tahansa innokas voi olla (harrastelija)kuvaaja. Koska nykyään onkin niin paljon amatöörejä, vaikeuttaa tämä ammattilaisten työtä. Suuremmatkin lehdet kelpuuttavat luokattoman tasoisia kuvia sivuilleen, kun kuvauksesta ei jouduta maksamaan erikseen siihen perehtyneelle tekijälle, vaan esimerkiksi toimittajien annetaan räpeltää kameroidensa kanssa miten sattuu.

Vaikka kuvaaja jääkin pääasiassa luomustensa varjoon, on Torkkeli käväissyt myös parrasvaloissa. 1991 hänet nimettiin Suomen valokuvaajain liiton vuoden muotokuvaajaksi.

– Sain olla kolme viikkoa kuuluisuus, mies hymähtää.

Maineen ja mammonan puute ei kuitenkaan menestyksekästä uraa luonutta kuvaajaa haittaa. Eläköitymistä pohtiva mies on tietoinen myös siitä, että yrittäjää ei rikkaus kohtaa uran loputtuakaan. Kaikesta huolimatta hän on tyytyväinen, että tuli aikoinaan hankkineeksi studiotilat. Riskien ottaminen on ollut palkitsevaa.

Miellyttävän jutustelutuokiomme päättyessä jäi kuva miehestä, joka on tyytyväinen elettyyn elämäänsä ja valitsemaansa polkuun. Vaikka Torkkeli varoittaakin kuvaajan ammattilaisuudesta haaveilevia alan haasteista, kyynikoksi hän ei itseään maalaa.

– Matka on tärkeämpää kuin päämäärä, taiteilija toteaa viitaten jokseenkin zeniläiseen asenteeseensa.

 

Teksti: Jere Jokinen
Kuvat: Elina Laukkarinen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.