Aksolotli

Lajit tutuksi – esittelyssä aksolotli (Ambystoma mexicanum)

Kuva: Reeta L.

Lajit tutuksi sarjan kolmannessa osassa tutustumme ”Meksikon käveleviin kaloihin”. Kyllä, kuulit oikein. Ai mistäkö oikein on kysymys? Tervetuloa mukaan tutkimusmatkalle, jolla saat tietää.

Aksolotli – Ambystoma mexicanum

Tämä ulkonäöltään ehkä jopa hilpeä sammakkoeläimiin kuuluva samalanteri on saanut persoonallisen nimensä sanasta, joka kuuluu vanhaan azteekkien kieleen. Se tarkoittaa eri suomennosten mukaan kutakuinkin vedenhenkeä tai vesihirviötä. Hirviöiksi näitä otuksia tuskin kukaan tahtoo tituleerata, sillä ne ovat ennenkaikkea kiehtovia eläimiä kaikkine lajityypillisine piirteineen. Aksolotlit ovat kuitenkin luokitukseltaan äärimmäisen uhanalaisia, joten ikävä kyllä suurin osa lajin edustajista löytyy harrastajien akvaarioista tai laboratorioista tutkimuseläiminä.

Alkuperä

Alkujaan nämä kaverit ovat kotoisin Meksikon kahdelta vuoristojärveltä. Äärimmäisen uhanalaisina niitä tavataan luonnossa enää Xochimilco-järvellä, Meksikon pääkaupungin Méxicon läheltä. Toinen järvi, Chalco, joka kuului myös niiden elinalueeseen, on jo täysin kuivunut. Xochimilco-järvikään ei ole enää varsinaisesti järvi vaan enemmänkin ojitettu suo jonne on myös istutettu aksolotleille vaarallisia kaloja.

Ulokonäkö ja elinikä

Aksolotlilla on suhteellisen jämäkkä vartalo ja taipuisat jalat. Pää on muodoltaan leveä, ja silmät ovat siihen nähden melko pienet. Jalostuksen myötä aksolotleista nähdään erilaisia värimuotoja, kuten kirjavia, albiinoja ja mustia. Alunperin lajin väritys oli tummanruskea, hyvin tummine, lähes mustine pilkkuineen.

Aksolotli voi elää vankeudessa jopa 10-15 vuotta, joten aivan lyhytikäisestä eläimestä ei ole kyse. Lajina aksolotli ei ole agressiivinen, joten ne voivat elää lajitoverin kanssa, vaikka pärjäävätkin myös yksinään. Muiden sammakkoeläinten ja kalojen kanssa niitä ei tule kuitenkaan asuttaa samaan akvaarioon.

Aksolotlin ulkonäöstä näkyy päällepäin viitteitä, jotka kertovat sen vajaasta kehityksestä. Eläimen pään molemmin puolin löytyvät harottavat ulkokidukset, jotka tavallisesti katoaisivat sammakkoeläimen läpikäydessä täyden muodonvaihdoksen eli metamorfoosin. Aksolotli on siis toisin sanoen ikuinen lapsi ja elää ulkonäöllisesti nuijapäänä, vaikka saavuttaakin normaalin sukukypsyyden. Ilmiöstä käytetään nimeä neotenia. Muodonvaihdoksen voi saada keinotekoisesti käyntiin akvaario-oloissa, ja sen läpikäytyään aksolotli muistuttaa ulkonäöltään paljon tiikerisalamanteria.

Akvaario ja sen sisustaminen

Elinolovaatimuksena aksolotlilla on yksin asuessaan vähintään sadan lirtan akvaario, siinä missä parivaljakko vaatii tilaa 200-300 litraa. Vettä laitetaan akvaarioon noin 15- 30 cm verran. Itse veden kovuudella ei ole merkitystä, mutta lämpötilan kanssa saa olla erityisen tarkkana. Luonnollista elinympäristöä mukaillen veden lämpötilan tulisi olla 14 -22 asteen välillä, ja yli 24 asteen se ei saisi mennä. Liian lämpimäksi päässyt vesi voi aiheuttaa monenlaisia terveyshaittoja ja sairastumista. Akvaarioon on myös hyvä järjestää sopivia piilopaikkoja, sillä aksolotli on silmiensä puolesta herkkä valolle. Silti jonkinlainen valaistus on hyvä olla olemassa. Myös suodatin on akvaariossa tarpeen tuottamaan happea pintaveden kiertämisen myötä. Sitä tarvitaan myös puhdistamaan vettä ulosteesta ja ruuasta. Liian kova virtaus voi kuitenkin stressata näitä eläimiä, joten suodatin on syytä asentaa niin, että virtaus jää riittävän pieneksi.

Veikeä otus. Kuva: Wikimedia Commons. (Linkki kuvaan)

Pohjamateriaaliksi akvaarioon kannattaa valita hienojakoista hiekkaa jonka raekoko on noin 0,5-1 mm. Tämä siksi, että aksolotli saattavat nielaista pieniä kiviä, mikä voi johtaa vakavaan suolitukokseen. Koska aksolotli on lajina piileskelystä pitäviä, tulee sille tarjota sellaiseen mahdollisuus. Siksi akvaariosta tulee löytyä esimerkiksi puujäljitelmiä, kasvillisuutta ja luolamuodostelmia. Viimeksimainittuja voi itse myös rakentaa kivistä yhdistämällä niitä akvaariosilikonilla. Kaikessa sisustuksessa tulee ottaa huomioon aksolotlin erityisen herkkä iho, eli mitkään sisustuselementteinä käytetyt esineet saa olla teräviä niin, että voisivat aiheuttaa haavoja. Haavaumat ovat eriyisen alttiita sieni-infektioiden syntymiselle. Vesiarvoja tulee myös seurata, ja niihin saa neuvoja joko eläimen kasvattajalta tai eksoottisiin lemmikkeihin perehtyneestä liikkeestä. Yleisimmin seurataan veden pH arvoa, nitraatin ja nitriitin määrää sekä karbonaattikovuutta.

Aidot kasvit ovat aksolotliakvaariossa hyödyksi, sillä ne tuottavat happea, ja käyttävät ravinnokseen nitraattia. Sopivia kasveja akvaarioon ovat esimerkiksi keihäslehti, jaavansaniainen tai pallopartalevä.

Ruokavalio

Oikeaoppinen ruokavalio on hyvin tärkeä aksolotlin terveyden kannalta. On siis syytä pohtia jo ennalta, millaista ruokavaliota lähtee omalle aksolotlilleen noudattamaan. Luonnossa eläessään eläimen ruokavalion peruspilareita ovat järvikala, erilaiset nilviäiset ja äyriäiset sekä hyönteisten toukat. Aksolotli saattaa myös syödä tilaisuuden tullen pienikokoisia lajitovereita.

Aksolotlilla on vain hyvin alkeelliset hampaat, mikä vuoksi se nielee kaiken ravinnon. Hampaitaan se käyttää vain pidelläkseen saalistaan kiinni. Aivan pienet, vastakuorituneet poikaset, syövät ravinnokseen pitkälti surviaissääsken toukkia tai pieniä vesikirppuja. Poikaset ja nuoret aksolotlit ruokailevat aikuisia useammin. Yleisohjeena aikuinen aksolotli ruokaileet joka toinen päivä tai noin kolme kertaa viikossa. Makean veden kalat, kuten hauki, ahven ja kuha, ovat sopivaa ruokaa hieman isommille aksolotleille. Pitää kuitenkin muistaa, että suolaisen veden äyriäiset ja kalat eivät missään tilanteessa kuulu tämän lajin ruokavalioon, sillä ne eivät luonnonoloissakaan päädy aksolotlin ruokalistalle.

Lisääntyminen

Aksolotli tulee sukukypsäksi noin vuoden ikäisenä, ja se voi lisääntyä parikin kertaa vuoden aikana. Tärkeää on, että naaras pääsee lepäämään lisääntymisten välillä ainakin pari kuukautta. Itse kutu voi tapahtua ihan missä kohtaa vuotta tahansa, mikäli akvaariossa oleva valaistus ja lämpötila pysyvät jatkuvasti samoina.

Hedelmöityksen jälkeen naaras laskee 200-600 munaa kasvien lehdille, joista kuorituu noin kolmen viikon kuluttua pieniä aksolotlin toukkia. Pienille toukille voi ruveta tarjoamaan ravintoa, kun ne ovat lähteneet liikkeelle. Näin pienille aksolotleille sopivat ruuaksi esimeriksi todella pienet vesikirput.

Terveysongelmat ja sairastuminen

Aksolotlit ovat niitä eläimiä, joiden ulkonäöstä ja käytöksestä voi saada selkeitä merkkejä, jos kaikki asiat eivät olet kunnossa. Pitkään jatkunut stressi, ja vääränlaiset olosuhteet veden suhteen, voivat ilmetä iho-oireina sekä eteenpäin kääntyneinä kiduksina. Tällöin huoli on jo aiheellinen, ja toimiin täytyy ryhtyä ripeästi. Ohjeet ensitoimiin saat omalta kasvattajaltasi, lajiin enemmän perehtyneiltä harrastajilta tai eläinlääkäriltä.

Pään tai kaulan turvotus, tai eläimen yleinen paksuus, voivat kieliä suun alueella jylläävästä infektiosta, sisäloisista tai jopa kurkkuun jumiin juuttuneesta tukkeesta, esimerkiksi ruuasta tai akvaarion koristekivistä. Myös tällöin nopeat toimet ovat tarpeen. Ole siis yhteydessä eläinlääkäriin tai mahdolliseen kasvattajaan. Yleisimmät terveysongelmat on hyvä opetella teoriassa jo ennen eläimen hankkimista, jotta tositilanteen tullen on jonkintasoinen käsitys kuinka tulee toimia, ja osaa mahdollisesti jo arvioida tilanteen kiireellisyyttä.

Lemmikin omistamisessa on aina suuri vastuu, joten olitpa sitten aikeissa hankkia kotiisi minkämoista eläinystävää tahansa, perehdythän lajiin ennalta huolella. On hyvä pitää mielessä, että mitä eksoottisempi lemmikki on kyseessä, sitä vaikeampaa voi olla löytää kyseiseen lajiin perehtynyttä eläinlääkäriä. Selvitäthän siis, että olet selvillä mistä lemmikillesi saat apua tarpeen niin vaatiessa.

Teksti: Jenni Salonen

Lähteet:
http://www.axolotl.org/
https://matelijat.net/

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa