Vuonna 2019 vietetään YK:n Kansainvälistä alkuperäiskielien vuotta. Saamelaiset ovat Suomen ja EU-alueen ainoa alkuperäiskansa, ja Pariisissa YK:n kokouksessa vaadittiinkin kulttuurirahaston vuosibudjetista lohkaistavan osa alkuperäiskansojen kulttuurin jatkumisen turvaamiseksi. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on esimerkillisesti juuri julkaissut monikymmenvuotisen työn tuloksena pohjoissaamelaisen käännöksen Raamatusta.
Saamelaisten asema on Suomessa (Suopmassa pohjoissaameksi tai koltansaameksi Lääʼddjânnam), pitkään ollut jopa vieroksuttu. Uppoudutaan tarinoihin villistä lännestä, vanhoista tarinoista Amerikan intiaaneista, mutta unohdetaan että omat alkuperäiskansamme ovat edelleen elossa (edelleen puhutaan jopa yhdeksää saamen kieltä) ja kokevat jopa alistamista. Saamelaiskäräjien perustaminen on ollut suuri askel joka mahdollistaa Lapin asioiden hoidon paikallisesti. Moni asia on välimatkoineen, maastoineen ja pääasiallisine tulonlähteineen hyvin erilaista kuin Helsingissä ja täten paikallinen tilannearviointi on voitava tehdä itsenäisemmin.
Historia ei silti tunne maiden rajoja nykyisellään; kansat, kulttuurit ja kielet ovat sekä asettuneet aloilleen että liikkuneet. Niitä oltiin tutkimassa, muistelemassa sekä esittelemässä viime syksynä Kulttuuritalo Laikussa Tampereella 21.10.2018. Entinen kirjastotalo kuhisi erikielisiä ja -näköisiä ihmisiä. Kaikilla oli yhteinen intressi: oppia, kuulla, kertoa ja elää. Kulttuuri pysyy olemassa vain juuri niin kauan kuin sitä harjoitetaan. Erilaisia kansallispukuja, perinneasusteita ja uusia sovelluksia. Värejä ja tupsuja, käsin nyplättyjä pitsejä. Musiikkia, naurua.
Vapaaehtoisvoimin järjestetty Sugrifest järjestettiin viidettä kertaa, ja kävijämäärä oli ennätyksellinen. Suomalais-ugrilaisuutta tutkiva ja juhlistava tapahtuma kokosi yhteen kulkijoita ympäri maailman, ja esiintyjinä oli muiden muassa Kolttasaamelainen Suõmmkar, Niinirannan pelimannit, Viron-sisarustemme kuoro ja Nganasanien Dentedie. Oli elokuvanäytöksiä Niagarassa, livemusiikkia Telakalla, ruokakojuja ja markkinoita.
Suomi-Venäjän-Seuran koordinaattori Riku Savonen keräsi ensimmäisenä vuonna yhteen Tampereen Saamelaisyhdistyksen, Unkari-seuran ja Viro-seurat pienimuotoisesti, tuottaen itse oman ohjelmansa ja vuosi vuodelta kasvaen, kukin tuoden esille omia perinteitään haluamillaan tavoilla. Tapahtumassa haluttiin kertoa kansojen alkuperästä, ja valtio-ajatusten sekä vuosijuhlien (Suomi 101 v. ja Viro 100 v.) sivuuttaminen on ollut luonnollista tekijöiden panostaessa kielellisiin ja kulttuurillisiin asioihin.
Esimerkiksi Nganasani-heimoa on koko maailmassa n. 300 perhettä, viisi sukua, muodostaen kansan, ja kieli on erittäin uhanalainen. Pukuhistoriakin on omaa luokkaansa; alkuperäiskansojen tapaan pukujen yksityiskohdista saattaa pystyä päättelemään syntymäpaikan, perhesiteet ja statuksen yhteisössä. Maailman pohjoisin heimo sisältää nykyaikana vain noin 700 ihmistä.
Sunnuntaina Laikulle päästyäni yleinen tunnelma oli hymyvoittoinen ja puuhakas, kohteliasta mutta aktiivista uteliaisuutta pullollaan. Musiikki valui, kimpoili ja kirmasi massiivisia kiviportaita pitkin entisen kirjastotalon hulppeassa miljöössä. Rohkeasti perinnepukuihin pukeutuneita ihmisiä vilahteli ohi ja uskaltauduin syvemmälle. Alakerrassa suurehko tila oli muutettu markkinapaikaksi, ja satuin paikalle kesken iloista tilannetta; äkkiä kamera käteen!
Kalevalaisten Naisten arpajaisissa ”kerrankin” voittanut Annu Vesa oli suorastaan järkyttynyt onnestaan; ”En koskaan voita mitään” -vakiolauseke epäpätevöityi ja Kalevala-koru pääsi kotiin.
Liiton edustajina kuvassa oikealla säteilee Hanna Rantanen, joka sai jäsenyyden tädiltään ja näin ”sotkeutui vahingossa toimintaan”. Hän on Kalevalaisten Naisten Liiton hallitusjäsen. Keskellä kuvassa on Karjalan Heimo -lehden päätoimittaja Aila-Liisa Laurila ja vasemmalla tykkimyssyssään Hilkka Pirinen, Tampereen Kalevalaisten naisten puheenjohtaja. Pirinen myös kertoi tulleensa ”vahingossa” johdatetuksi toimintaan.
Kalevalaisten Naisten Liitto oli paikalla jakamassa Elävää perintöä.
Ensin saatiin tanssiväki liikkeelle tanssiopettajakaksikon (vasemmanpuoleisissa kuvissa) voimin, Pelimannit Niinirannalta tanssittivat yleisöä lopun iltaa. Kantojen rytmikäs jyske kantautui alakertaan asti.
Tanssijoissa oli mukana myös vaihto-opiskelija Japanista. Lempinimellä SummerFruits (ylemmissä kuvissa) esittäytyvä nuori nainen on Suomessa opiskelemassa kansantieteitä. Hän kuuluu kotimaassaan oman alueensa kansantanssiseuraan. Heillä on kertoman mukaan myös miestanssijoita, jotka taas meilläpäin ovat ”kiven alla”. Askel oli kevyt ja hymy herkässä. Neidin parina tanssahtelee oikeanpuolimmaisessa kuvassa tietokirjailija, luokanopettaja, aikuiskouluttaja Helena Ferchichi Luukkonen.
Laikulla järjestetään säännöllisesti yleisöluento- ja tanssitapahtumia.
Pärnussa syntynyt laulajatar ja Tampereen Eesti Klubi ry:n puheenjohtaja Irja Allonen kertoi että Suomessakin on nykyään kansantanssi- ja kuorotoimintaa, jota he taas ovat jo pidempään vaalineet. Hänellä oli yllään Saarenmaan (osto)puku.
Kolttasaamelainen ensilevynsä julkaissut yhtye Suõmmkar oli esiintymässä. Sain kuvaan yhtyeen leidit.
Laulaja Hanna-Maaria Kiprianoff (vasemmalla) opettaa saamen kieltä (jopa etänä, vinkkinä). Anna Lumikivi, laulaja ja rytmittäjä (oikealla) kantoi pukua johon äitinsä oli tehnyt päähineen, kengän paulat ja puvun helmikirjailun. Puvun Lumikivi on ommellut itse, tehnyt helmivyön ja etuosaan kiinnitetyn juuririskun.
Riku Savonen ehti sunnuntaina tapahtuman, huippupäivän jo päätyttyä, muiden pakatessa jo tavaroitaan antaa Nauhalaiselle haastattelun. Kiireinen mutta tyytyväisen oloinen mies istahti hetkeksi pohtimaan hyvän elämän koeteltuja perustekijöitä.
Yhteisön sisällä on perinteisesti tuettu läheisten mielen vakautta ja yhdessä elämällä on käsitelty vakavatkin asiat. Yhteiset tapahtumat, ruokailut, tanssit. Ruoan hankkiminen, rakentaminen. Lapsen syntyessä ja kasvaessa oma rooli ja paikka, sekä suvussa että yhteisössä, on hyvin tiedostettu, ja se luo myös tiukan turvaverkon ja luottamuksen siitä, että oma asema ja oikeudet pysyvät – omista tekemisistä huolimatta.
Kulttuurihistoriaa vaalien ylläpidetään niin elämänlaatua ja pitkää ikää, kuin mielenterveyttäkin. Lähipiiriä arvostetaan, Savonen kertoo havaintojaan.
Huolehtimisen kulttuuri Venäjän heimojen keskuudessa on edelleen vahvempana kuin kaupunkilaistuneessa Suomessa. Lapset ovat mukana askareissa ja isovanhempien rooli on arvostettu: isovanhemmat jakavat sekä henkistä pääomaansa että opettavat kädentaitoja; puhdetyöt yhdistävät.
Nganasanien viesti juhlaväelle oli ”pitäkää huolta äidinkielestänne”. Jos sen asema heikkenee, vaikutukset saattavat ulottua oman identiteetin kautta mielenterveydellisesti pitkälle ja luoda turvattomuutta edeltä tuntemattomiin mittasuhteisiin koko yhteisölle. Läheisten ja kotiympäristön merkitys ei saa jäädä huomiotta, Savonen summaa ja kiirehtii auttamaan pakkaamisessa ja siivouksessa.
Ratsastin rautahevosellani taivaalla liekehtivän auringonlaskun alla pää pyörällä uudesta tiedosta vanhoista asioista… Ja jäin odottamaan tulevaa.
Sugrifest 2019 on käynnissä tällä viikolla ympäri Suomea, ja Tampereella tapahtuu taas. Elokuvanäytöksiä Niagarassa useina päivinä, livemusiikkia Telakalla tänään perjantaina 18.10, luento Hervannan kirjastossa maanantaina 21.10 ja päätapahtuma Kultuuritalo Laikussa sunnuntaina 20.10.2019.
Ohjelmaa pääsee tarkkailemaan vaikka täältä.
Teksti ja kuvat: Milla Taivalmäki
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?