VAROITUS: ARTIKKELIN SISÄLTÖ SAATTAA JÄRKYTTÄÄ
Kreikan ja Skandinavian muinaiset kulttuurit ovat jättäneet nykyajan eurooppalaisille laajan perinnön. Niiden vaikutus näkyy kaikkialla ympärillämme, oli kyse sitten populaarikulttuurista tai poliittisista järjestelmistä. Inhimilliseen kulttuuriin kuuluu raakuus, ja korkeakulttuurissa raakuus kehittyy korkealle tasolle. Tähän artikkeliin on valittu kaksi muinaista teloitusmenetelmää – yksi kreikkalaisilta ja yksi skandinaaveilta.
Pronssisonni
Ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua elänyt Diodorus Sisislialainen kertoo meille hurmaavan kertomuksen pronssisonnista. Tämän kidutus- ja teloitusvälineen suunnitteli ateenalainen Perillos sisilialaisen Akragasin tyrannille Phalarikselle. Ontto sonni oli nimensä mukaisesti tehty pronssista, ja sen toisessa kyljessä oli luukku. Koje oli luonnollisen sonnin kokoinen, ja sen sisään rakennettu mekanismi sai uhrin huudot kuulostamaan elävän sonnin mylvinnältä. Kuolemaantuomittu pakotettiin luukusta sonnin sisään, minkä jälkeen laitteen alle sytytettiin tuli, jota poltettiin kunnes tuomittu oli paistunut hengiltä.
Kun Perillos esitteli työtään tyrannille, tämä oli vaikuttunut. Tarkkana miehenä Phalaris halusi kuitenkin testata laitetta. Niinpä hän määräsi keksijän kiipeämään itse kojeensa sisään ja osoittamaan, että se todella tuotti sonnin mylvintää muistuttavan äänen. Kun Perillos oli kivunnut patsaan sisälle, Phalaris käski sen luukun suljettavaksi ja tulen sytytettäväksi sen alle. Kauhistunut keksijä alkoi huutaa paniikissa, ja toden totta, sonnin sisään rakennettu mekanismi sai huudot kuulostamaan elävän eläimen ääniltä. Tyytyväisenä tyranni käski luukun avattavaksi, ja järkyttynyt Perillos kipusi ulos. Tämän jälkeen hänet heitettiin alas jyrkänteeltä, koska antiikin Kreikassa se oli ilmeisesti käypä palkkio teloitusvälineen rakentamisesta.
Phalaris käytti pronssisonnia ahkerasti aina vuoteen 554 eaa. asti. Tuolloin hänen valtakuntansa ihmiset olivat viimein saaneet tarpeekseen heitä hallitsevasta sekopäästä ja nousivat kapinaan Telemachus-nimisen miehen johdolla. Kapinan päätteeksi Phalaris syöstiin vallasta ja tuomittiin kuolemaan. Teloituksessa käytettiin pronssisonnia.
Verikotka
Viikingit olivat iloisia veikkoja, joilla oli tapana ryöstää luostareita, kyliä ja kaupunkeja, tappaa munkkeja, raiskata nunnia, ja löytää Amerikka. Paitsi jos joku murhasi heidän isänsä – silloin he tekivät verikotkan. Historia tuntee ainoastaan kaksi mainintaa tästä teloitusrituaalista, ja molemmissa tapauksissa menetelmän uhriksi joutuu mies, jolle teloittaja kostaa isänsä kuoleman.
Tunnetuista tapauksista ensimmäinen koskee Norjan kuninkaan Harald Kaunotukan poikaa Halfdania. Hän joukkoineen nimittäin murhasi jaarli Rognvald Eysteinssonin ja 60 tämän miestä polttamalla heidät elävältä. Tästä hurjistuneena Rognvaldin poika Torf-Einarr kävi Halfdanin kimppuun ja kukisti tämän taistelussa. Kostoksi isänsä kohtalosta, hän tuomitsi Halfdanin teloitettavaksi verikotka-rituaalilla.
Verikotkan uhreiksi joutuneista toinen on Northumbrian kuningas Ælla, joka legendan mukaan teloitti kuuluisan viikinkikuningas Ragnar Lodbrokin myrkkykäärmeitä kuhisevassa kuopassa. Ragnarin pojat eivät pitäneet tästä ja tarttuivat aseisiin kostaakseen isänsä kuoleman. Lopulta heistä yksi, Ivar Luuton, onnistui kukistamaan Ællan taistelussa ja ottamaan tämän vangiksi. Vankeutta ei kestänyt pitkään, sillä Ivar kaiversi verikotkan Nothumbrian kuninkaan selkään.
Eli mitä verikotka käytännössä tarkoittaa? Ensin uhri sidotaan kiinni, minkä jälkeen hänen kylkiluunsa hakataan irti selkärangasta. Tämän jälkeen yhä rintalastassa kiinni olevat luut käännetään sivuille siiviksi. Lopuksi keuhkot vedetään ulos rintakehästä ja asetetaan kylkiluiden päälle kotkaa muistuttavan vaikutelman viimeistelemiseksi. Uhri kuolee hyvin pian tukehtumalla, sillä keuhkojen joutuessa rintakehän ulkopuolelle ja eroon hengityslihaksista, ihminen ei pysty hengittämään. Tosin hän menettää tajuntansa shokin ja verenhukan vuoksi luultavasti jo ennen tätä.
Että näin…
Teksti: Jesse Laitinen
Teksti perustuu saman kirjoittajan Turun yliopiston historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki-lehdessä aiemmin julkaistuihin artikkeleihin.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?