Sotilasstrategisesti terrori-iskussa ei ole juuri järkeä. Et heikennä vihollisen toimintakykyä mitenkään, mutta provosoit heitä iskemään takaisin. Esimerkiksi Japanin Pearl Harboriin suorittaman yllätysiskun tarkoituksena oli heikentää Yhdysvaltojen toimintakykyä Tyynellämerellä. Mikäli Japanilaiset olisivat matkineet nykypäivän terroristeja, he olisivat pommittaneet vain siviilialuksia.
Iskut siviilejä vastaan kertovat terroristien heikkoudesta. Heillä ei ole valmiuksia suorittaa oikeasti merkityksellisiä iskuja. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää iskeminen satunnaiseen väkijoukkoon. Vaikka tämä strategia on melko epätoivoinen, ei kyseessä ole kuitenkaan täysin päätön toimi. Terrori-iskun tavoitteena on pelästyttää vastustaja ja saada tämä paniikissa vaihtamaan pelikorttinsa, vaikka he pitelivät jo voittavaa kättä. Terroristeilla itsellään ei ole kuin voitettavaa.
Vaikka on yhtä todennäköistä kuolla salaman- kuin terrori-iskuun, pelkäävät ihmiset yleensä jälkimmäistä paljon enemmän. Terroriteko muuttaa jokaisen julkisen paikan potentiaaliseksi surmanloukuksi. Terroristi yrittävät järjestää näytelmän, joka saisi heidät näyttämään vahvemmilta kuin he ovat.
Modernien länsimaalaisten tottuminen turvallisuuteen, on tehnyt terrorismista edes joksenkin toimivan työkalun. Iskut kyseenalaistavat valtion toimielinten kykyä suoriutua yhdestä niiden tärkeimmästä tehtävästä, kansalaisten turvallisuuden ja fyysisen koskemattomuuden ylläpidosta. Tämä luo valtiolle painetta reagoida.
Yhdysvaltojen harjoittamat lennokki-iskut ovat toisinaan olleet julkisuudessa isojen sivullisten uhrimäärien takia. Mikäli vihollisen vihollinen on ystävä, niin jokainen voi pohtia mihin leiriin sivullisen uhrin läheiset päätyvät. Tämä ylireagointi pelaa todennäköisesti terroristien pussiin.
Terrori-iskun suorittavat yksilöt tuppaavat usein olemaan maailmalle katkeroituneita eristäytyneitä surkimuksia, jotka fantasioivat kostosta ja tunnustuksesta. Nämä yksilöt ovat helposti radikalisoituneiden järjestöjen manipuloitavissa. Koko maailma pääsee näkemään heidän tekonsa, vaikka he eivät itse enää eläisikään tässä maailmassa. He ovat hetken aikaa edes jotain, vaikka se jokin olisikin sitten hirviö.
Keskiajalla terroristeille olisi naurettu, sillä väkivalta oli yleistä ja mikäli halusit olla edes jotenkin vakavasti otettava taho, oli hallussasi oltava vähintään pari linnaketta ja jonkinlainen armeija. Eikä keskiajalla tietenkään ollut moderneja elektronisia kommunikointitapoja, joten satunnaisten ihmisten tappamisella olisi ollut paljon vaikeampi saada näkyvyyttä.
Nämä ajatukset ovat lähtöisin Yuval Noah Hararin kirjasta “21 oppituntia maailman tilasta” sekä Steven Pinkerin teoksesta “Enlightenment Now: The Case for Reason, Science, Humanism, and Progress”. Molemmissa kirjoissa käsitellään monia eri aiheita ja terrorismia käsittelevät kappaleet olivat vain yksi pieni osa teoksista.
– E
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?