Aivan kuin edellisinäkin vuosina, Puntala-Rock keräsi punkväkeä Lempäälään heinäkuun viimeisenä viikonloppuna jo 24. kerran. Alkulähdöt tapahtumalle on annettu vuonna 1982, ja festivaali on kasvanut vuosien saatossa aina vaan isoimpiin mittoihin olematta kumminkaan ns. iso tapahtuma yleisellä tasolla. Punkmittakaavassa kyseessä on kyllä Euroopan isoimpia alan häppeningejä. Festivaali on näinä päivinä Leka Ry:n luotsaama tilaisuus.
Alan väkeä oli jälleen kokoontunut ympäri maailmaa aina Malesiasta ja Venezuelasta asti, mikä kertoo festarin tunnettuvuudesta jotain. Ensimmäinen kontaktini tapahtumaan oli 1983, ja kolmesti kyseinen tapahtuma on itselläni jäänyt väliin. Tänä vuonna varovainen arvio yleisömäärästä on noin 1200:n tienoilla.
Aurinkoinen sää lisäsi hyvää punkperhefiilistä. Alueella on käytössä myös uimaranta, jonka jonot eivät hirveästi houkutelleet. Turvallisuussyistä uimaan päästetään tietty määrä ihmisiä, joten tällä väkimäärällä moinen järjestely on täysin järkeenkäypä. Henkilökunta virvoitti pahimmin nääntyneitä kylmällä vesisuihkulla päälavan vierustalla – oikein!
Portit avautuivat perjantaina kello 16, ja kaikenkarvaiset ystävät rynnistivät etsimään parhaita telttapaikkoja, jotka perinteisesti menevät hetkessä.
Ensimmäisenä päälavalla aloitti suht uusi crusthardcore-ryhmä nimeltään Viha. Ryhmä on nuori, mutta kokoonpanosta löytyy vanhoja tekijöitä, joten peräst vielä roikaa. Tarjolla oli tiukasti soitettua paahtoa naisvokaaleilla. Omaan korvaan tämä ei vielä ole ihan valmista tuotetta – se lopullinen oma tatsi jäi uupumaan. Hyvä keikka kaikesta huolimatta.
Seuraavaksi tarjolla oli pahoja kokemuksia Jeesuksesta: Megapora Bad Jesus Experience. Nyt myllytykseltä ei saanut mitään rauhaa eli nyrkkiä naamaan, halusit tai et. Täydellisen intensiivistä hardcore tykitystä rankalla naisvokaalilla. TODELLA kova keikka! Del Monte -mies sanoisi tähän ”KYLLÄ”. Ehdotonta kärkeä koko genren mittapuullakin mitattuna.
Perinteisesti tapahtumaan on tuotu esiintyjiä hieman erilaisista maista. Tänä vuonna Malesiasta paikalle haalittu Braincell todisti, että Discharge-tyylinen hardcore uppoaa muuallakin. Tarkkaan on esikuvien levyt kuunneltu keikasta päätellen. Aikansa tätä jaksoi katsella, mutta jotain omaakin pitäisi sisältää joukkoon, jotta toimittajakin kiinnostuisi.
Kyykytystä ja pettymyksiä
Sitten oli taas aika suomalaisten näyttää kaapin paikka, kun Ydinperhe valtasi päälavan. Bändi on todella kovassa iskussa, ja tämän huomasi myös yleisö. Hardcorehan on tämän ryhmän tuotemerkki samoin kuin laulaja Masan aina niin viihdyttävät välispiikit. Kyseinen herra huokuu karismaa, ja keikka toimi kuin junan vessa, näin vanhollisesti sanoen.
Itse odottelin kieli vyön alla seuraavaa vierasta eli anarko-brittilegenda Omega Tribea 80-luvulta, joka päätti perjantain isolla lavalla. Mutta mitä ihmettä? Kyseinen poppoo kuulostaa näinä päivinä siltä, että esiintymispaikka oli TÄYSIN väärillä festareilla. Kevyt, lähinnä popiskelmä-ruotsinlaivaoksennus tuli tästä mieleen. Tunnelma oli kuin musta mies olisi KKK:n vuosijuhlissa pitänyt huppu päässä puhetta ja lopussa totuus paljastuisi. Fiilis oli erittäin vaivautunut; myötähäpeä oli keikan saldo. Onneksi edes neljä vanhempaa anarko-hittiä sai kuulla, muusta viis. PETTYMYSTEN PETTYMYS!
Yllätysten yö
Sitten oli aika etsiä telttamerestä oma lukaali. Tarkoituksena oli ottaa unta palloon, mutta naapuriväen mesoaminen lyhensi unet noin tuntiin – great. Tunnin virkistävien unien jälkeen oli kiva huomata, että joku on rymähtänyt telttani päälle painaen puolet siitä maan tasalle. Tilanteen absurdiutta lisäsi vielä se, että kyseinen terminaattori oli itse kuukahtanut pelipaikalle. Piti huutaa apua päästäkseni ulos teltan raadosta, josta oli kehkeytynyt sauna. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin olevani festivaaleilla – IHANAA! Naapuriväki ystävällisesti kuroi teipillä telttaani kasaan, joten päivä lähti liikkeelle iloisissa tunnelmissa. Samaa ei voi sanoa kuukahtaneelle terminaattorille. Kyseinen tapaus lähti tuntia myöhemmin ambulansilla juhla-alueelta. Punk?
Kaikilla herkuilla
Aamu on mukava aloittaa tuhdilla aamupalalla, jota jaettiin keittiön tiloissa, eli perusaamiaissetti viiden euron hintaan on vallan kohtuullinen. Punk-kansa nauttimassa aamupalaa on aina hellyttävä näky. Samalla voi koira tavata tuttujaan sekä tutustua uusiin. Myös muut ruokailuun liittyvät asiat on Puntalassa hoidettu tosi hyvin ja valikoimaa riittää. Valikoimaa riittää myös levydistroteltassa, josta voi käydä nappaamassa alan herkut tuliaisiksi kotopuoleen.
Kuuma tapposää jatkui, joten välillä uimajonojen ollessa pienimmillään, tuli käytettyä porukalla tilaisuutta hyväksi ja pelmahdettua vesikasteeseen.
Pikkulavalla päivän ensimmäisen musiikillisen annin avasi itselle loistava post-punk gothic -ryhmä Rue Morgue. Kööri ammentaa todella tyylitajuisesti kyseisestä aihiosta omalta kuulostavaa melankolisen synkähköä tajunnanvirtaa. Tällaiselle on selkeästi olemassa kysyntää hyvänä lisänä ainaisen mättö-hc:n vastapainoksi. Yleisökin kuulosti ja näytti olevan samoilla linjoilla. Hieno veto järjestäjiltä ja etenkin bändiltä.
Seuraavana huomio kiinnittyi Sister Disaster -nimiseen naisorkesteriin. Tällä kertaa ei tullut hardcorea, vaan erittäin hienon kuuloista hieman popahtavaakin settiä, jota katseli ja kuunteli ilolla. Kyseessä on orkesteri, joka on VAHVASTI omilla linjoilla, niin kuin olla pitää. Loistava uusi tuttavuus ainakin itselle. Laittakaahan nimi muistiin, jos ei vielä ole tuttu!
Ja koska seuraavana kyseessä oli lempimaastani Kreikasta oleva ryhmä Horis Itko, ei itse Jeesuskaan olisi voinut estää pääsemistäni pelipaikalle. Kreikkalaisia alan julkaisuja jonkin verran kuunnelleena voi vain todeta, että tosissaan ollaan ja vältellään perinteisiä hc-latuja, mikä tekeekin maan bändeistä mielenkiintoisia. Tämä oli taattua Kreikkaa.
Diskelmän tiluliluhevisoolot satutti kuuloelimiä, joten oli hyvä hetki siirtyä uusiin seikkailuihin ja nauttia kesästä.
Loppukliimaksit
Sitten takaisin päälavalle hyvissä ajoin odottelemaan turkulaista täryjyrää, eli Kohti Tuhoa, ja taas sai vaan todeta että tämä ryhmä laittaa yleisön kyykkyyn. Tuutin täydeltä jyrähti ilmoille todella intensiivistä hardcorea, josta voi vain nauttia hymy naamalla, jos kyseinen tyylilaji sattuu miellyttämään. Ja kyllähän taas miellytti. Keikalla kuultiin myös yksi cover-esitys Painajainen-yhtyeeltä, vierailevan miesvokalistin astuessa lavalle. Täydellinen keikka sekä bändi!
Sitten olikin aika siirtyä pikkulavalle, jossa Barcelona-niminen pumppu – yllättäen espanjasta – alkoi pitämään alkuvinkunoita. Keikka lähti reippaasti liikkeelle naisvokalistin sylkäistyä kaljat yleisön päälle, ja sen jälkeen olikin sellainen tunne, että on niskapihtiotteessa koko loppukeikan. Tämänkin homman ideana oli tiukka hardcore, vaan kun tajutaan laittaa sitä omaakin mukaan, on lopputulos hämmentävä. Ryhmä on selkeästi tajunnut sen, ettei kuljeta pitkin mitään ulkoa opittuja latuja vaan toteutetaan omaa ilmaisua. Lopussa rumpali alkoi siirtelemään rumpuja keskelle lavaa yleisön seuratessa H-Moilasena mitä tapahtuu. Keikka loppui rumpurämistelyyn ja koko settiin meni noin 20 minuuttia. Näinkin voi tehdä! PUNK!
Lauantai alkoi kallistamaan päätään loppua kohti, ja oli viimeisen esiintyjän aika 2018. The Varukers niminen hc-legenda Briteistä otti homman haltuun ja päräytti ilmoille massiivisen setin vanhoja ”hittejä”. Kyseinen kopla kuuluu 80-luvun hardcore-pioneereihin, näinä päivinä veteraaneihin. Edellisen keikan bändiltä näin joskus 90-luvulla, jolloin homma oli täysin munatonta. Samaa ei voi sanoa tästä. Tiukkaa soittoa ja vokalisti Rat oli silkkaa hymyä. Ja miksipä ei? Hieno veto.
Ja niin oli taas Puntala-rock saatu päätökseen. Loppusaldona voi vain todeta, että suomalaiset alan yhtyeet lakaisevat lattian näinä päivinä ulkomaisilla esiintyjillä. Taso on noussut siihen malliin, ettei asiasta ole epäilystäkään. Kerrankin tuntee olevansa ylpeä suomalaisuudesta, ja jo oli aikakin! Kyseinen tapahtuma on paikkansa ansainnut, täällä kesäfestivaalien luvatussa maassa. Ensi vuonna tietysti uudestaan.
Teksti: Arto Toikkanen
Kuvat: Jaffe
Bad Jesus Experience on Tamperelainen bändi, ei Oululainen.