Kevät oli toimituksessa erikoista aikaa. Verkkosivut olivat viikosta toiseen alhaalla, ja tilannetta selvitettiin verta, hikeä ja kyyneliä on vuodattaen. Mutta mitä teki toimitus, kun juttuja on tehty pakkiin jo hamaan tulevaisuuteen asti ja sivut pysyivät sinnikkäästi alhaalla?
Osa NauhaMedian toimituksesta päätti jalkautua etsimään inspiraatiota maailmalta. Käyttöön otettiin Kaikukortit, jotka mahdollistivat kokemuksen tarjoamalla kulttuuria ilmaiseksi. Näiden korttien voimalla osa toimituksesta lähti kulttuurimatkalle ratkomaan murhamysteerejä – tai ainakin katsomaan jättäen salapoliisin työt ammattilaisille.
Tampereen komediateatterilla oli sopiva kattaus rikosnäytelmää meiltä ja muualta. Kevään ohjelmistossa oli Levätkää rauhassa, Komisario Palmu, joka perustuu Mika Waltarin aikaisemmin julkaisemattomaan elokuvakäsikirjoitukseen, Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu. Ensimmäistä kertaa käsikirjoitus heräsi henkiin vuonna 2021. Nyt näytelmä on tuotu takaisin Komediateatterin 30-vuotis juhlanäytelmänä.
Toisena rikosmysteerinäytelmänä Komediateatteri tarjoaa Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran. Se, kuinka tämä kertomus kääntyy komediaksi, herätti kiinnostusta toimituksen piirissä, ja sehän piti sitten luonnollisesti itse selvittää.
Torstaina 23.3 ilta on synkkä, katukuvaa värittää lämpimät katuvalot, mukulakivet ovat päivän sateesta märät, ja sepeli rahisee jalan alla, kun matka käy kohti Komediateatteria.
Näin kertoo Kaitsu kokemuksiaan esityksestä:
Lähdin katsomaan näytelmää ilman ennakkotietoja. Vain esitteen olin lukaissut läpi.
Toki tiesin aiemmat Komisario Palmu -tarinat ja elokuvat ennestään. Ne on useampaankin kertaan tullut katsottua.
Ennen julkaisematon tarina ja näyttämöversio loivat oman mielenkiintonsa astella Komediateatterille. Itse näytelmä ja käsikirjoitus noudatteli selkeästi Mika Waltarin tarinaa.
Tarina alkoi mustavalkoisella elokuvamaisella osalla, joka muistuttaa vanhoja Palmu-elokuvia.
Mitään suurta komediaa näytelmä ei ole vaan tyypillinen salapoliisitarina rikoksesta ja sen selvittämisestä. Aimo Räsäsen roolisuoritus oli pettämätön. Hän on kannuksensa näyttelijänä lukuisissa näytelmissä hankkinut. Esitykseen on asiayhteyteen jollain tavalla upotettu kohtauksia Macbethistä jotka mielestäni olivat hiukan irrallisen tuntuisia varsinaisesta tarinasta.
Näytelmä oli kaiken kaikkiaan varsin loistava. Suosittelen.
-Kaitsu
Eikä mennyt viikkoakaan, kun seurasi jo toinen ilta, jolloin murha on tapahtunut, ja toimitus seuraa, kuinka näytelmä päätyy loppuhuipentumaansa.
Tällä kertaa esitystä kävi katsomassa Pietari, ja hän kertoo kokemuksistaan seuraavasti:
Sir Arthur Conan Doylen kuuluisassa salapoliisitarinassa Sherlock Holmes yhdessä kumppaninsa Tohtori Watsonin kanssa selvittää arvoitusta mystisestä hirviökoirasta, joka terrorisoi Baskervillen kartanon mailla. Tampereen komediateatteri on kehitellyt tarinasta dekkarikomedian, jossa mysteerin ratkontaan ja goottilaiseen tunnelmaan yhdistellään hulvatonta huumoria. Holmesin lätsässä nähdään Ilkka Heiskanen ja Watsonina Heikki Hela. Muissa rooleissa nähdään Jere Riihinen, Aku Sajakorpi ja Veera Degerholm.
Olin kotoa lähtiessä todella väsynyt enkä vielä teatterille päästyänikään aivan vireessä. Ensimmäisen näytöksen alussa ajatus meinasi harhailla ja silmäluomet lurpsahtelivat. Outoa fiilistä aiheutti sekin, että enpä ole moneen vuoteen ollut missään tapahtumassa, jossa istutaan penkeillä katsomossa vieri vieressä. Koko korona-ajan mieleen iskostunut ihmistenvälttelykäyttäytyminen on vielä niin tuoreessa muistissa, että vaikkei sairastumisen pelko olisikaan tietoisesti mielessä, niin yleisesti vain tuntui erikoiselta olla niin tiiviissä sumassa tuntemattomien ihmisten kanssa. Niin, ja “personal spaceni” on aina ollut melko suuri ennen mitään pandemioitakin. Penkit olivat kuitenkin mukavat, ja tarinakin edetessään tempasi mukaansa yhä enemmän, joten pikkuhiljaa olo alkoi rentoutua ja väsymys kaikota.
En ole koskaan lukenut alkuperäistä romaania, mutta jonkin lukuisista elokuvaversioista olen joskus nähnyt, joten minulla oli juonesta jonkinlainen etäinen muistikuva. Odotin innolla, milloin siirrytään Baskervillen kartanolle, joka on tässä se mielenkiintoisin tapahtumapaikka. Käänne sijoittui ensimmäisen näytöksen loppupuolelle, ja näytös päättyi nuoriherra Baskervillen huudahdukseen “Watson on kuollut!” Näin sitä pitääkin näytös päättää kunnon cliffhangeriin!
Toinen näytös oli ehkä hieman lyhyempi tai ainakin tiivistunnelmaisempi. Se tuntui menevän paljon nopeammin kuin ensimmäinen. Nummien ympäröimän kartanon mailla seikkaileminen on kovin visuaalinen idea näyttämölle, mutta jotenkin se oli onnistuttu tekemään niin, että mielikuvitus hoiti sen mitä lavalla ei näkynyt. Värivalot, savukone, jyrisevät äänitehosteet, ja läpinäkyvälle harsolle lavan etualalle heijastetut vesisateet ja muut efektit täydensivät tunnelmaa mukavasti.
Pääosassa teatterissa ovat kuitenkin näyttelijät. Pistin jo esityksen alussa merkille, että samat näyttelijät esittivät useita eri hahmoja, mutta siltikin loppukumarrusten aikana hieman yllätti, että kaikkia lukuisia hahmoja oli ollut esittämässä vain viisi näyttelijää. (Muutama mustiin pukeutunut ninjamainen hiippari kävi myös pikaisesti kumartamassa, mutta he olivat varmaankin lavasteavustajia.) Esityksen ainoat väliaplodit tulivat yleisöltä kohdassa, jossa Baskervilleä ja poliisia esittävä näyttelijä oli sonnustautunut puoliksi molemmiksi, ja esitti repliikkejä vuorotellen molempina, kääntäen välillä vain eri kyljen yleisöön päin. Tässä kohtaa minäkin naurahdin parhaiten, sillä kohtaus oli niin yllättävä.
No, toimiko esitys kokonaisuutena ja oliko se hauska? Ihan aluksi en meinannut oikein päästä tunnelmaan. Jotkut sivuhahmoista olivat makuuni liiankin karikatyyrimäisen hassuja, kuin jostain Looney Tunes -piirretystä, eikä tuo kaikista kahjoin ylivetäminen oikein aina naurattanut minua. Parhaiten toimi Holmesin ja Watsonin välinen sanailu, jonka kuivakka huumori sopi parhaiten näytelmän tyyliin – ja nimenomaan tästä kuuluisan parivaljakon dynamiikasta kaiketi Sherlock-tarinat ovatkin niin tunnettuja.
Olen ollut Komediateatterissa aiemmin katsomassa ainakin Kyllä isä osaa ja Reinikainen -esitykset, ja ne olivat kyllä vielä hauskempia. Mutta Baskervillekin tempaisi pikkuhiljaa mukaansa, ja loppukumarrusten aikana hymy oli herkässä. Ei ehkä kaikista hauskin näytelmä pelkkänä komediana, mutta kuitenkin hyvin rakennettu ja omalla tavallaan tunnelmallinen esitys.
– Pietari H
Näin kesän ajan kumpikin näytös on pois ohjelmistosta. Mutta ei huolta, sillä kumpikin näytös palaa ohjelmistoon syyskuussa jos kiinnostus heräsi!
Komediateatterin visiitit olivat kaikenkaikkiaan varsin onnistuineita. Ja kuka tietää, kenties toimitus ottaa kiikarista syksylle uudet näytelmät tutkittavaksi?
Juttua tekemässä ovat olleet: Jenni, Kaitsu ja Pietari.
Kuva: Teijo
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?