Muistoja 1960-luvulta, Tampereen eläintarha

Eläintarha entisen teurastamon tiloihin

Tampereen eläintarha perustettiin 1964 entisen teurastamon tiloihin. Nykymittapuun mukaan ei tuollaiseen paikkaan kaiken järjen mukaan olisi pitänyt eläintarhaa perustaa, johtuen paikan ahtaudesta. Katselijoita siellä kumminkin kaikesta huolimatta riitti sen kahdeksan vuotisen olemassaolon ajan, eikä siihen aikaan vielä ajateltu niinkään eläinten oikeuksia kuin nykyään. Vasta vuonna 1972 voimaan tullut eläinsuojelulaki vaikutti asiaan ja eläintarha lopetettiin, mutta monia ikimuistoisia hetkiä on minulle tuosta paikasta jäänyt.

Eläintarhassa tuli käytyä kavereiden kanssa usein, melkein harva se kuukausi. Tampere-päivänä sinne oli ilmainen pääsy eikä pääsymaksu muutoinkaan mikään päätä huimaava ollut: jotain silloista rahaa markka viisikymmentä penniä. Silloin kaikki oli suhteellisen halpaa, mutta 1964 entisen teurastamon tiloihin perustetun eläintarhan hinnaksi tuli 5 miljoonaa markkaa. Kaikki sai alkunsa, kun Puolasta Lodzin eläintarhasta lahjoitettiin Tampereelle kaksi leijonan pentua.

Tam ja Pere olivat leijonan pennut, jotka saivat nimensä Tampereesta, ja joiden ympärille koko eläintarha perustettiin nykyisen Tamperetalon kohdalle. Aluetta ympäröi pitkä aita Yliopistonkadulta aina Kalevantielle asti. Kun portista mentiin sisälle, avautui eteen avara piha-alue, jonka oikealla puolella oli kavioeläimiä. Niillä oli vielä suhtkoht isot tilat kuten edestakas naapurihäkissä ravaavilla susilla. Eläimiä ei saanut ruokkia, mutta kerran -olisikohan ollut avajaisvuonna 1964 – eräs rouva heitti aidan yli ison pätkän lenkkimakkaraa.

Saman oikean puolen eläimiä olivat todella ovelat ketut. Kerran 30 asteen pakkasessa minä onneton menin antamaan ketun haistaa tumppuani. No, eiköhän kettu napannut tumpun kädestäni. Kotimatka oli todella kylmä, kun jouduin vaihtelemaan yhtä tumppua kädestä käteen. Eläintarhan vetonaulaleijonat Tam ja Pere olivat vanhassa teurastamon rakennuksessa. Kesällä ne saivat olla pihan puolella kuten harmaakarhu pienessä häkissään, jossa oli vahvat kalterit ja peräseinällä luukku, josta pääsi rakennuksen sisäpuolelle vastaavanlaisiin tiloihin. Eläintarhan johtaja Leo Weckman rapsutteli leijonia kuin kesyjä kotikissoja. Ne hetket ovatkin jääneet elävänä mieleen.

Päärakennuksen vetonaulat

Varsinaiseen päärakennukseen mentiin ahtaasta ovesta, josta kääntyi vasemmalle ahdas kongi. Edessä seisoi turva-aita, jota katsojat eivät saaneet ylittää. Häkit olivat pieniä ja karmeita vahvoine kaltereineen, joihin oli vierekkäin sijoitettu isoja kissaeläimiä. Leijonat olivat siellä aina talvella kuten pieni serkku oselotti, musta pantteri ja tiikeri. Päivälliseksi tiikeri sai raa´an kananmunan, jonka se lipoi pitkällä kielellään suoraan betonilattialta. Suuret kissaeläimet olisivat varmasti tarvinneet huomattavasti isommat tilat.

Sitten siirryttiinkin ovesta seuraavalle puolelle ahtaaseen, kuumaan ja kosteaan apinataloon, johon oli pieniin lasikaappeihin tungettu simpansseja ja marakatteja. Marakatit olivat kekseliäitä temppuilijoita, jotka äkkiä huijasivat katsojalta vaikkapa pastillirasian. Näin ainakin minulle kävi kerran. Samalta osastolta löytyivät myös kilpikonnat ja alligaattorit.

Simpanssit olivat älykkäitä ja kekseliäitä eläimiä. Kerran koulukaverini Pohjan Mopen kanssa seikkaillessamme eläintarhassa simpanssi Regi alkoi käyttäytyä omituisesti, kun se tarttui eläintenhoitajan paidan kaulukseen kiinni, eikä irroittanut sitten millään eläintenhoitajan maanitteluista huolimatta. Nappihan siinä äijältä lopulta irtosi. Regi oli muutoin seurallinen ja kiltti ja sai paljon katsojilta huomiota. Kuuluisin tapaus lienee, kun eräs simpanssi pääsi jotenkin karkaamaan häkistään. Se juoksi liikenteen seassa kiiveten puhelinpylvääseen, josta se saatiin lopulta kiinni. Kesällä eläinten oloa helpotti, kun ne saivat olla viileämmälle sisäpihalle rakennetuissa häkeissä.

Ainakin me teimme kierroksen eläintarhassa aina saman kaavan mukaan, eli palasimme takaisin avaralle etupihalle, koska katsomatta oli jäänyt vielä näyttävä osa suomalaista petoeläinkantaa. Ärhäkät ilvekset tuntuivat eläintarhan kissaeläimistä aggressiivisimmilta, koska aina joskus ne sähisivät vihamielisesti ihmisille. Ilveksen naapureina oli vielä ahma ja supikoira.

Tampereelle uusia ajanviettopaikkoja

Joskus 1968 alkoi Särkänniemeen nousta uusi upea näkötorni Näsinneula sekä akvaario ja planetaario, joka 1970-luvun alussa syrjäytti eläintarhan. Myös eläinten elinolosuhteisiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Niinpä vuonna 1972 uuden eläinsuojelulain voimaan tullessa eläintarha lopetettiin. Turistikohteena Näsinneulasta tuli vetovoimainen huvittelupaikka Tampereen kaupungille. Nykyään vanha eläintarha on nuoremmille ikäpolville melko tuntematon, mutta 1960-luvulla lapsuutensa eläneille se on kaikkea muuta. Vanhan eläintarhan alueella on nykyään Tampere-talo, jossa on voinut kokea hienoja musiikki- ja kulttuurielämyksiä.