Sarjakuvakentän supertähti Milla Paloniemi tuntuu saavuttaneen kaiken tavoiteltavissa olevan. Paloniemen Kiroileva siili -hahmo valloitti koko Suomen vuosikymmen sitten. Suursuosio käynnistyi jo nettisarjakuvan myötä, ja ensimmäinen Sammakon julkaisema Kiroileva siili -strippejä yhteen niputtava sarjakuva-albumi oli Suomen myydyin kirja monta viikkoa putkeen. Vuonna 2008 Milla voitti kaikkien aikojen ensimmäisen Sarjakuva-Finlandia -palkinnon, jonka tuolloin jakoi Jorma Uotinen. Kiroileva siili -tuotteita mukeista paitoihin ja autotarroista tyynyliinoihin oli kaikkialla. Siili-mania pyyhkäisi läpi Suomen sen kummemmin pinnanmuotoja tai leveysasteita kuin maakunta- tai kaupunkirajoja kumartelematta.
Paloniemelle Siili toi runsaasti julkisuutta valtakunnan suurimmissa medioissa, kutsun Linnan juhliin ja valtavat ansiotulot. Milla on Siilin ohessa tehnyt paljon muutakin ja on vastuussa myös suurimpien valtakunnallisten televisiokanavien mainoskatkoilla hiljattain esiintyneestä K-ryhmän kampanjaa luotsanneesta Kiroileva hiili -hahmosta. Menestyksestä huolimatta Paloniemi vasta ihan hiljattain toteutti lapsuudenhaaveensa ostaessaan oman ponifarmin, jossa Nauhalainen kävi haastattelemassa monipuolista taiteilijaa.
Kerro Siilin syntyhetkistä. Mitä mielessäsi pyöri? Miksi juuri siili?
– Kiroileva siili syntyi vuonna 2003 taidehistorian luennolla. Siili oli varmaan kapinaa koulussa opetettuja säännönmukaisuuksia, kaikkia kuvataiteen fontteja ja muita vastaan. Samalla siinä jotenkin haki omaa identiteettiänsä. Siili syntyi suoraan sydämestä ja oman alitajunnan syövereistä.
Kuinka tietoista oli Siilin konseptin luominen? Kuinka laskelmoitua oli Siilin söpöyden ja äkäisyyden synnyttämä kognitiivinen dissonanssi?
– Ei Siilin synnyssä ollut mitään kovin tietoista. Lähinnä kontrastit viehättävät itseä ja se oli omasta mielestä hauska läppä. Sen enempää ei tullut mietittyä. En lähtenyt tietoisesti luomaan menestystuotetta.
Koitko koskaan Kiroilevan siilin olevan riippakivi?
– Olen joskus kipuillut sen kanssa kun Siiliä on haukuttu överikaupalliseksi ja taiteellisesti laaduttomaksi. Tuntui, että taiteellinen uskottavuus oli välillä kortilla ja että jäi jotenkin skenen ulkopuolelle. En ole koskaan kokenut täysin kuuluvani mihinkään skeneen. Mutta olen kyllä ylpeä Siilistä.
Miten televisiomainoksistakin tuttu Kiroileva hiili syntyi?
– Mainostoimisto Wörks otti yhteyttä ja sieltä pyydettiin toteuttamaan heidän ideoimansa valmis läppä K-ryhmän kanssa heidän kampanjaansa varten. Teosto-kynnys on sen verran korkea, ettei kukaan muu sitä tietenkään olisi voinut julkisesti toteuttaakaan. Eikä kukaan piirrä yhtä huonosti kuin minä! (naurua)
Kuinka tärkeää sinulle oli Hiili-kampanjan edustama ympäristöystävällinen arvomaailma?
– Se oli mulle erittäin tärkeää. Olen ollut hyvin räikeä eläinten oikeuksien puolustaja ja luonnon hyvinvointi on aina kiinnostanut mua. Siilinkin kanssa halusin ottaa siihen kantaa.
Mistä rahasummasta tekisit hahmon edustamaan öljyä ja kivihiiltä?
– Jaa, millaisistakos rahasummista sitä puhuttaisiin? Kun nuo minun kalliit hevoslapset ovat tehneet mut vähemmän tarkaksi tarjouksien suhteen. (naurua) Ei vaiskaan, mulla on liian tarkat periaatteet, jotta lähtisin mukaan mihinkään omien vahvojen arvojeni vastaiseen juttuun. Mä olen kuitenkin ehdottomasti hyvien puolella. Ja nykyään tunnustan arvojani ja mielipiteitäni esimerkiksi Facebook-statuksissani julkisemmin ja välittömämmin omana itsenäni, enkä niin piiloudu sarjakuvahahmojen taakse, kuin ehkä nuorempana, jolloin piirtelin epämääräisiä ja viitteellisiä sarjiksia raivopäissäni.
Millainen persoona olet taiteilijana?
– Mä olen enemmän sellainen räimijä kuin suunnittelija. Silti itse luomisprosessi tapahtuu enemmän päässäni kuin paperilla. Kun työstän jotain ideaa, niin mielessäni on jo muodostunut valmis hahmotelma, jonka vain piirrän puhtaaksi paperille. Olen sinällään hyvin intuitiivinen piirtäjä.
Ketkä ovat omat idolisi ja innoittajasi?
– Ehdottomasti yli kaikkien on Lena Furberg. Hänen hevossarjakuvansa ovat syy hevoshulluuteeni ja taiteilijuuteeni.
Mikä inspiroi sinua?
– Aivan kaikki. Elämä, tunteet, tylsyys, läsnäolo.
Teet sarjakuvia, musiikkia, kuvitat, opetat. Mitä uusia aluevaltauksia haluaisit vielä tehdä?
– Oma heppalehti olisi tosi kiva tehdä. Ja Siili olisi hienoa saada vaikkapa Britteihin. Olisi kiva jos Siili menestyisi esimerkiksi Skotlannissa. Japani olisi myös jees.
Millaisena näet sarjakuvaformaatin tulevaisuuden?
– Instagram-hommiksi tämä on selvästi menossa. Sosiaalinen media näyttää nykyään olevan sarjakuvien koti. Itse toivoisin ja peräänkuuluttaisin retroa sarjakuviin.
Mitä neuvoja antaisit aloittelevalle sarjakuvantekijälle?
– Senkus piirtää! Vaikka ottaisi päähänkin, niin sekin on purettavissa tekemiseen. Eikä sillä ole väliä piirtääkö lyijykynällä vaiko diginä. Senkus menee kohti juttuja, jotka kiinnostavat.
Miten muutto uuteen kotiisi Ponifarmille on vaikuttanut elämääsi ja luovuuteesi?
– Tämä on ollut uusi alku ja totaalinen muutos elämässäni. Kaikki on ollut pelottavaa ja samalla ihanaa. Tämä on pitkään ollut unelmani, jonka nyt toteutin. On olemassa saksalainen sanonta “Leben ist kein ponyhof”, joka siis kääntyy että “elämä ei ole ponifarmi.” Tästä sanonnasta voimaantuneena päätin, että minun elämänipä on!! Minun lasini voi olla puolitäysi ja voin elää unelmaani. Tämän uuden elämäni antama energia ja ilo välittyy kaikkeen tekemiseeni.
Taiteilijan mielenterveys kun on usein suhdannevaihteluille altista valuuttaa niin on kysyttävä, että millaisessa paikassa olet nyt psyykkisesti?
-Tuntuu, että korona on ollut pääni pelastus. Pysähtyminen on tehnyt hyvää ja sen myötä ainainen säntäilyni on nyt paremmin hallussa. Olen oppinut sietämään tunteideni vuoristorataa.
Mikä on ärsyttävintä arjessasi?
– Imurointi!
Mitä rakastat eniten koko maailmassa?
– Hevosiani!!! He ovat laumani ja perheeni.
Millaisen jäljen haluaisit jättää maailmaan taiteellasi?
– Hmm… Mä toivon kai taiteellani voivani tuoda ihmisille ilon pilkahduksia. Haluan tehdä elämänmakuista, rosoista, söpöä ja lempeää taidetta.
Kysy itseltäsi kysymys, jonka haluaisit sinulta kysyttävän ja vastaa siihen.
– Tämäpä on jännä. (naurua) Odotas… Jos joku nyt kysyisi, että: “Lähtisitkö kanssani ulos syömään? Minä tarjoan.”, niin vastaus olisi: “Kyllä lähden, kiitos kysymästä!”
Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
Kuvat: Sallamaari Härkönen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?