Ilmatar, ilman impi, on Kalevassa esiintyvä jumalatar, joka ensimmäisessä runossa synnyttää Kalevalan maailman – ja Väinämöisen. Ilmatarta luonnehditaan runossa koreaksi ja häntä nimitetään myös Luonnottareksi, henkiolennoksi, joita esiintyy suomalaisen pakanauskonnon ajoilta muistiin merkityissä kansanrunoissa. Kokosimme yhteen olennaisia katkelmia ensimmäisestä runosta ja kerromme tiivistetysti, kuinka Ilmatar luo maailman.
Ensimmäisessä runossa Ilmatar kuvaillaan kauniiksi Luonnottareksi, joka tylsistyy taivaan impenä oloonsa. Kalevalaisen kosmoksen voi katsoa olleen alunperin loputon seesteinen taivas tyynen rajattoman meren yläpuolella. Tuo loputon seesteisyys lopulta saa Ilmattaren mielen rauhattomaksi ja hän päättää laskeutua meren laineille.
Kahden alkukantaisen elementin – ilman ja veden – kohdatessa, syntyy tuuli ja meri nousee kuohuvaksi aallokoksi, joka hedelmöittää Ilmattaren. Ilmatar havahtuu uuteen elämäänsä veen emona, kun hän alkaa kantaa kohdussaan lasta, mutta raskauden tuomat vaikeudet saavat Ilmattaren lopulta katumaan valintaansta ja anelemaan apua Ukko ylijumalalta.
Ukko lähettää Ilmattaren avuksi sotkan, joka pesii Ilmattaren polvelle ja munii seitsemän munaa. Ukossa on nähtävissä mielenkiintoinen yhtäläisyys Kreikan mytologian pääjumalaan, Zeukseen, joka usein kulki kuolevaisten joukossa linnun hahmossa.
Ilmattaren liikuttaessa polveaan munat putoavat veteen ja särkyvät. Särkyneiden kuorien murusista syntyy tähdet ja isommista kappaleista taivaankansi ja maa, munien sisuksista puolestaan kuu ja aurinko. Lopulta Ilmatar synnyttää luomaansa maailmaan ensimmäisen ihmisen, Väinämöisen, joka on jo varttunut aikuiseksi Luonnottaren kohdussa. Väinämöinen syntyy mereen, jossa hän viruu kahdeksan vuotta, kunnes lopulta nousee vedestä vastasyntyneeseen ja vielä alastomaan Kalevalan maailmaan.
Teksti: Sami & Reeta (+Elias Lönnrot)
Kuvitus: Sami Olkkonen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?