Nauhalaisen toimitus sai hienon mahdollisuuden päästä tutustumaan aivan Tampereen keskustan tuntumassa sijaitsevaan Amurin työläismuseokortteliin. Museon rakennuksista huokuu aidosti mennyt aika ja elämä, aivan kuin aika olisi todella pysähtynyt.
Puutalokortteleita alettiin rakentamaan Amuriin vuonna 1860, sillä asunnoille oli yhä enemmän tarvetta työväestön kasvaessa samalla, kun teollisuus oli vahvasti nousussa. Amurin työläismuseokortteli on näiltä ajoilta ainut jäljellä oleva kortteli. Sieltä löytyy neljä pienempää piharakennusta sekä viisi, alkuperäisillä paikoillaan olevaa asuinrakennusta.
Hämeen museoseuran toimesta heräsi 1950-luvulla ehdotus, että Tampereelle olisi hyvä saada ulkomuseo. Idea eli ajan myötä ja lopulta 1960-luvulle siirryttäessä ajatus oli muotoutunut työläiskotimuseoksi. Sopivasti vuonna 1965 laadittiin Amurin alueesta uusi asemakaava, josta kaupunki päätyikin varaamaan kokonaisen korttelin museokäyttöön. Ensimmäinen askel korttelin rakentamisesta museoksi oli se, kun sen Osuusliike i.l avattiin museoksi vuonna 1975. Sitä varten Tampereen kaupunki oli saanut tarpeellista kalustoa ja esineitä lahjoituksena Kulutusosuuskuntien Keskusliitolta. Juuri heidän toiveestaan kyseinen museo avattiin juuri vuonna 1975, sillä silloin Osuusliike Voima ja koko E-osuuskauppaliike täyttivät 75 vuotta.
Vuosi vuodelta ja vaihe vaiheelta rakennuksia saatiin museoitua valmiiksi ja sitä mukaan avattua yleisölle. Näihin rakennuksiin lukeutuivat aiemmin mainitun Osuusliikkeen lisäksi niin leipomo, suutarinverstas kuin myös paperi- ja lyhyttavarakauppakin. Vielä myöhemmin kortteliin valmistui hieman isompi asuinrakennus vuonna 1992, joka sisältää asuntoja vuodesta 1822 aina vuoteen 1899 saakka sekä kaksi huonetta museossa vieraileville lapsille sen ajan perinteisillä leluilla varustettuna. Asuinrakennuksista viides oli aluksi ajateltu myös museokäyttöön esimerkiksi kirjailijamuseoksi, mutta loppuviimein siitä päätettiin kuitenkin tehdä kahvila, jossa olisi lisäksi esillä vaihtuvia näyttelyitä. Kahvila avattiin yleisölle avajaiskahvituksella vuonna 1995, viimeisimpänä museoituna rakennuksena korttelissa.
Heti korttelikierroksen alettua vastassa on kyltti, josta pystyy kätevästi tarkistamaan esimerkiksi missä rakennuksissa tiettyihin vuosiin liittyvät huoneistot sijaitsevat. Kyltti toimii mainiona karttana niille, jotka eivät ole vielä aiemmin vierailleet kyseisessä museossa.
1890-luvulle sijoittuvan kuvitteellisen huoneen sisustus ei aikakautta mukaillen ole kovinkaan kummoista. Huoneessa on suurimmaksi osaksi vain kaikkea välttämätöntä, joskin muotokuva edustaa pientä määrää koriste-esineitä. 
Aivan ensimmäinen yleinen yhteissauna rakennettiin Amuriin vuonna 1885, ja myöhemmin, 1900-luvun alussa, niitä löytyikin yhteensä neljä kappaletta. Yleisimmäksi saunapäiväksi oli valikoitunut lauantai. Saunareissulle otettiin tavallisesti mukaan puhtaat alusvaatteet kietaistuna sanomalehteen sekä pesuvälineet. Jos omaa vihtaa ei ollut, sen pystyi ostamaan saunanpitäjältä. Myös virvokkeita pystyi ostamaan, jos jano pääsi yllättämään. Saunakulttuuri tuohon aikaan kuulosti varsin sympaattiselta. Aivan kuin saunaan lähdettäessä mentäisiin pienelle retkelle, jonne pakataan mukaan tärkeät tavarat.
Ulkokäymälät kuuluivat Amurin puutalokortteleihin. Ne olivat yhteisessä käytössä ja siivouksesta vastattiin vuorollaan. Pelkkää iloa käymälöistä ei ollut, sillä ne toivat mukanaan myös ikäviä ongelmia kuten tauteja ja rottia. Ensimmäiset sisävessat tulivat Amuriin vasta 1920-luvulla, jota miettiessä nykyajan siistejä wc-tiloja osaa todella arvostaa.
1930-luvulta peräisin oleva leipomo on ehdottomasti museon yksi hienoimmista taidonnäytteistä. Pullantuoksun voi melkein haistaa astuessaaan myymälään. Ilman opaskylttejäkin sen tietää, ettei leipomotyö ole ollut kevyttä ja helppoa; taikinaa on leivottu jo kukonlaulun aikaan kuuman uunin tehdessä koko huoneesta hiostuttavan kuuman. Tampereella ohrahiivaleipä eli rievä on ollut erityisen merkityksellisessä asemassa, jonka vuoksi kaupunkiamme onkin kutsuttu rieväkyläksi.
Hyllyt notkuvat täynnä kakkuvuokia, jotka on helppo kuvitella herkullisen tuoksuisiksi kakuiksi.
1928-luvun huoneistossa on näkyvissä ihastuttavia yksityiskohtia, kuten seinällä olevan kankaan kaunis kirjailu. Sisustus on muutoinkin aiempaan verrattuna koristeellisempaa ja kodin tekstiileissä näkyy erilaisia materiaaleja. Lastenlelut näyttävät olleen varsin suloisia, ainakin kun katsoo leikkihevosta kärryineen. Voin uskoa, että en ole ainoa, joka vastaavan itselleen tahtoisi.
Museossa on myös pula-ajan paperi- ja lyhyttavarakauppa. Opas tekstien kertoman mukaan siellä myytiin suurimmaksi osaksi korvaavia tuotteita, kuten paperista valmistettuja pöytäliinoja tai ikkunaverhokreppejä. Lisäksi sieltä pystyi ostamaan kappaleena tai tusinoittain yleistarpeellisia asioita kuten nappeja ja neuloja tai hieman ylellisempiä tuotteita, joista kellot mainittakoon yhtenä esimerkkinä.
Myös postikortit ja kynätarvikkeet kuuluivat valikoimaan. Tämän tyyliseen kauppaan astuisi moni varmasti mielellään vielä nykypäivänäkin.
Osuusliike Voima on pullollaan kuiva-elintarvikkeita. Sieltä löytyy kahvin lisäksi niin makeisia kuin kauraryynejäkin. Ostokset punnittiin asiaankuuluvalla vaa’alla punnuksia apuna käyttäen. Hieman ovat ajat muuttuneet tästäkin.
Silmien edestä löytyvä kassakone saa aikaan pienen hämmentävän ajatuksen: ”Miten ihmeessä tuollaista käytetään?” Nappuloitakin näyttää olevan kiitettävä määrä. Tuntuu silti hienolta nähdä laitteistoa ajalta, jolloin digitaalisista kosketusnäytöistä ei ollut vielä tietoakaan.
Hyllyiltä löytyi myös jotain hyvin tuttua, nimittäin Fazerin sinistä maitonappien muodossa. Onneksi kaikki asiat eivät muutu ja yksi hyvä esimerkki niistä ovat Pectus-kurkkupastillit, joita voi yhä tänä päivänäkin nautiskella.
1960-luvun lopulla maitokin oli pakattuna pussiin. Vuonna 1911 kulutusmaito maksoi litralta 19 penniä ja ruisjauhot 26 penniä kilota.
Kaikki museoidut huoneistot ovat upeita kokonaisuuksia täynnä historian havinaa ja eletyn elämän tunnelmaa. Kauniit yksityiskohdat pistävät varmasti monella aivan eriyisesti silmään. Kuinka kauniita voivatkaan yksinkertaiset peltipurkit olla, mietin huokaillen.
Kokemus työläismuseokorttelista oli varsin miellyttävä, sillä se tarjosi ison annoksen historiaa helposti omaksuttavalla ja mielenkiintoisella tavalla. On täysin eri asia lukea asioita, kuin nähdä ne konkretisoituina omin silmin. Amurin työläismuseokortteli on varsinainen aarre, johon tutustumista kannattaa ehdottomasti harkita, ellei ole jo niin tehnyt.
Teksti ja kuvat: Jenni Salonen
Artikkelikuva: Wikipedia Commons (linkki kuvaan)
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?