VAROITUS: ARTIKKELIN SISÄLTÖ SAATTAA JÄRKYTTÄÄ
Kuoliaaksi keittäminen on teloitusmenetelmä, jossa teloitettava henkilö asetetaan suureen nestettä sisältävään astiaan. Tämä neste joko kuumennetaan kiehuvaksi ennen ihmisen lisäämistä keitokseen tai vaihtoehtoisesti kuumentaminen aloitetaan vasta kun kuolemaantuomittu on jo padassa. Teloituksen tuskallisuutta voidaan lisätä nostamalla tuomittu välillä pois nesteestä ja laskemalla hänet sitten takaisin siihen. Kärsimyksen määrään voidaan vaikuttaa myös sillä, lasketaanko teloitettava nesteeseen kokonaan vai jätetäänkö osa hänen kehostaan pinnan yläpuolelle. Kaikkein armeliain tapa keittää ihminen elävältä on laskea tämä kiehuvaan nesteeseen pää edellä. Teloituksessa voidaan käyttää muun muassa vettä, öljyä, tervaa, talia, pikeä, sulaa lyijyä tai jopa viiniä. Niissä tapauksissa, joissa tuomitun pää pidetään pinnan yläpuolella, kuolema seuraa vakavista palovammoista. Orvaskeden, verinahan ja ihonalaisrasvan tuhoutuminen paljastaa niiden alla olevat lihakset, ja lopulta tärkeiden verisuonten repeytyminen viimeistelee kuoliaaksi keittämisen.
Ihmissoppaa eurooppalaisittain
Roomalaiset kehittivät monia luovia tapoja päästä eroon ihmisistä, joista eivät pitäneet. Monille näistä teloitusmuodoista tuli käyttöä ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alun jälkeen, kun keisarikunnan kristityn väestön vainoaminen tuli ajankohtaiseksi. Luonnollisesti tuomittujen keittäminen kiehuvassa nesteessä kuului roomalaisten repertuaariin. Esimerkiksi keisari Neron vainoissa vuosina 64-68 jaa. tiettävästi tuhansia kristittyjä keitettiin öljyssä. Samaten keisari Diocletianuksen suurissa vainoissa vuosina 303-313 tiedetään tapetun kristittyjä keittämällä. Eräässä tapauksessa mies keitettiin hitaasti kuoliaaksi, koska häntä syytettiin osallisuudesta helmikuussa 303 tapahtuneeseen keisarillisen palatsin tulipaloon. Vainot ja keittäminen loppuivat vasta vuonna 313, kun keisarit Konstantinus I ja Licinius laillistivat kristinuskon Milanon ediktillä.
Kuuluisin roomalaisten keittämäksi väitetty kristitty lienee apostoli Johannes, yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Tertullianus kertoo, että keisari Domitianuksen valtakaudella (81-96 jaa.) apostoli Johannes olisi heitetty Rooman Colosseumilla kiehuvaan öljyyn. Tarinan uskottavuutta syö hieman se, että Johanneksen väitetään selvinneen koettelemuksesta vammoitta, ja kaikkien amfiteatterin katsomossa istuneiden kerrotaan kääntyneen kristinuskoon.
Rooman keisarien jälkeen monet muut eurooppalaiset vallanpitäjät ottivat ihmisten keittämisen omakseen. Erityisen mieltyneitä tapaan oltiin Skotlannissa, missä tiedetään lukuisia tapauksia, joissa merkittävässä asemassa olleet henkilöt ovat päätyneet pataan. Tämän kohtalon kokivat muun muassa Caithnessin piispa Adam vuonna 1222 ja aatelisherra William de Soules vuonna 1321. Vuonna 1420 kiehumaan päätyi puolestaan Kincardineshiren sheriffi, jonka ankaruuteen paikalliset aateliset olivat kyllästyneet. Tarinan mukaan ylimykset nauttivat kukin lusikallisen keitinvettä teloituksen jälkeen.
Myös Manner-Euroopassa oli mahdollista joutua elävältä keitettäväksi erilaisista syistä. Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa keittotuomio odotti rahanväärentäjiä ja poikkeuksellisen raaoista murhista tuomittuja. Esimerkiksi vuonna 1392 mies teloitettiin tällä tavoin Nünbergissä hänen raiskattuaan ja murhattuaan oman äitinsä. Rahanväärentäjiä puolestaan tuomittiin kuoliaaksi keitettäviksi vielä 1600-luvun lopullakin. Italiassa puolestaan sama kohtalo saattoi odottaa kerettiläisyydestä tuomittuja. Esimerkiksi vuonna 1556 Padovan yliopistossa opiskellut Pomponio Algerio keitettiin öljyssä hänen kieltäydyttyään luopumasta luterilaisesta uskontulkinnastaan.
Richard Roosen tapaus
Yksi kuuluisimmista yksittäistapauksista, jossa ihminen on teloitettu keittämällä, tapahtui Englannissa Henrik VIII:n valtakaudella. Mies nimeltä Richard Roose toimi kokkina Rochesterin piispan John Fisherin taloudessa. Helmikuussa 1531 hän yritti murhata piispan lisäämällä tämän ruokaan myrkkyä. Fisherin pelastukseksi koitui hänen ruokahaluttomuutensa, mutta velliä syöneistä vieraista ja palvelijoista kaksi menehtyi loppujen sairastuessa vakavasti. Ei kestänyt kauaa, että epäilykset kohdistuivat kokkiin, joka pidätettiin.
Kuningas oli raivoissaan piispan murhayrityksestä. Hänen kiukkuaan lisäsi entisestään lordikansleri Thomas Morelta saatu tieto, jonka mukaan monet epäilivät myrkytystapauksen liittyvän Henrikin rakastajattareen Anna Boleyniin. Kansan keskuudessa liikkuneen huhun mukaan Anna olisi isänsä ja veljensä kanssa lahjonut Roosen myrkyttämään piispan. Motiivina olisi ollut se, että Boleynit näkivät Fisherin esteenä pyrkimyksilleen nostaa Anna Englannin kuningattareksi.
Kuningas päätti, ettei Roose saisi oikeudenkäyntiä, ja kiirehti parlamenttia julistamaan myrkyttämällä tehdyt murhat valtiopetokseksi, siinäkin tapauksessa, vaikka murhan kohteena ei olisi valtion päämies. Rangaistukseksi tästä rikoksesta määrättiin kuoliaaksi keittäminen, ja ensimmäisenä lakia päätettiin soveltaa taannehtivasti Richard Rooseen. 5. huhtikuuta 1531 hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen Engalnnissa keittämällä teloitettu henkilö. Vielä samana vuonna eräs palvelijatar keitettiin elävältä emäntänsä myrkyttämisestä, ja vuonna 1542 Margaret Davy –niminen nainen teloitettiin työnantajansa murhasta. Henrik VIII:n kuoltua vuonna 1547, hänen poikansa Edvard VI kumosi lain myrkyttäjien keittämisestä.
Itämaisen keittotaidon ABC
Mieltymys kanssaihmisten tappamiseen vastenmielisillä tavoilla on yhdistänyt ihmiskuntaa yli maanosien. Eurooppalaisten tapaan myös aasialaiset ovat kunnostautuneet keittämisen jalossa taidossa. Esimerkiksi mongoleilla oli silloin tällöin tapana teloittaa kuolemaan tuomittuja ylhäisön jäseniä kiehuvassa vedessä. Tällä tavoin pystyttiin kiertämään sääntöä, jonka mukaan ylimyksen veren vuodattamista tuli välttää.
Kiinassa keittämisen perinteet ulottuvat tiettävästi kauemmas kuin muualla. Esimerkiksi vuonna 204 eaa. tämän kohtalon koki Han-dynastian perustajan Liu Bangin neuvonantaja Li Yiji. Teloituksen määräsi Qi-valtakunnan kuningas Tian Guanng, joka uskoi Lin huijanneen häntä rauhanneuvotteluissa. Tapaus on sikäli harmillinen, että kyseessä paljastui myöhemmin olleen väärinkäsitys.
Kuuluisin kuoliaaksi keitetty japanilainen on legendaarinen lainsuojaton Ishikawa Goemon, joka Robin Hoodin tavoin ryösti rikkailta ja antoi köyhille. Epäonnistuttuaan maata itsevaltaisesti hallinneen kenraali Toyotomi Hideyoshin salamurhassa vuonna 1594, hänet tuomittiin julkisesti keitettäväksi nuoren poikansa kanssa. Joissakin tarinan versioissa Goemon onnistuu pelastamaan poikansa hengen pitelemällä tätä vedenpinnan yläpuolella. Toisissa versioissa hän upottaa poikansa veteen nopeuttaakseen tämän kuolemaa.
Intialaisen vivahteen kuoliaaksi keittämiseen tuo Bhai Dayalan tapaus vuodelta 1675. Tuona vuonna Suurmogulien valtakunnan hallitsija Aurangzeb määräsi joukon sikhejä vangittaviksi Delhissä. Vangituille esitettiin uhkavaatimus: he joko kääntyisivät islamiin tai kokisivat tuskallisen kuoleman. Vangittujen joukossa ollut Bhai Dayala ilmoitti valitsevansa teloituksen. Niinpä hänet asetettiin viileällä vedellä täytettyyn pataan, jonka alle sytytettiin tuli. Veden hiljalleen lämmetessä Bhai Dayala siteerasi rukouksia ja hymnejä. Hänestä tuli yksi ensimmäisistä sikhimartyyreista.
In Soviet Russia Water Boils You
Ihmisten keittäminen on viime vuosisatoina pudonnut pois muodista suurimmassa osassa maailmaa, mutta ei kuitenkaan täysin kadonnut. Perinnettä on pidetty yllä muun muassa entisen Neuvostoliiton alueella. Ottakaamme lopuksi pari esimerkkiä sieltä:
Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin ei pitänyt ukrainalaisista eikä uskonnosta. Hänen valtakaudellaan ei ollut terveellistä olla Idän katolisen kirkon pappi Ukrainassa. Yakym Senkivskyi kuitenkin oli pappi ja lisäksi luostarin apotti Drohobytšin kaupungissa Länsi-Ukrainassa. Tämä yhdistelmä sai NKVD:n pidättämään hänet 26. kesäkuuta 1941. Kolme päivää myöhemmin hänet keitettiin kuoliaaksi Drohobytšin vankilassa. Vuonna 2001 paavi Johannes Paavali II julisti Senkiskyin autuaaksi.
Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, mutta jotkut entisten neuvostotasavaltojen johtajat, eivät ole nähneet järkeväksi luopua hyviksi havaituista diktatuurin ja kidutuksen perinteistä. Eräs hurmaavimmista velikullista lienee Uzbekistanin presidentti Islom Karimov, jonka hallintoa muun muassa Human Rights Watch on syyttänyt toisinajattelijoiden kuoliaaksi kiduttamisesta. Asiantuntija-arvioiden mukaan osa vankeudessa kuolleista on vammojen perusteella altistunut kiehuvalle vedelle. Karimov kuoli vuonna 2016, joten tilanteen voi toivoa tältä osin hieman parantuneen.
Teksti: Jesse Laitinen
Artikkelikuva: Wikimedia Commons (linkki alkuperäiseen kuvaan)
Teksti perustuu saman kirjoittajan Turun yliopiston historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki-lehdessä aiemmin julkaistuun artikkeliin.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?