Aika, tuo kaiken pohja. Se vain jatkaa tasaista matkaansa, keneltäkään lupia kyselemättä. Nytkin olet käyttänyt muutaman sekunnin kalliista ajastasi tämän artikkelin ensimmäisten lauseiden lukemiseen. Allekirjoittanut kiittää mielenkiinnostasi. Niitä muutamia sekunteja et tule saamaan takaisin, toivottavasti olet tyytyväinen ajankäyttöösi…vai kaduttaako jo?
Aika on aina ollut, ja tulee luultavasti olemaan, jotakin omalla tavallaan käsittämätöntä. Aika on kuin hallitsematon voima. Voima, joka pyörittää koko showta. Aikaa on rajallisesti, riittävästi ja liikaa. Aika on kuin valuuttaa: sitä voi hukata ja tuhlata, tai käyttää suunnitellusti ja harkitusti. Ei luultavasti olla kovinkaan kaukana totuudesta, kun todetaan, että aika on rahaa. Aika myös parantaa haavat – tai ainakin edes osan niistä.
Onhan se nyt kaikille selvää, mitä aika on. Aika on keskeinen osa jokapäiväistä elämää, eikä sitä tule välttämättä sen syvemmin mietittyä. No nyt mietitään.
Päivään mahtuu 24 tuntia. Yllättävää, eikö? Tuohon tuntimäärään pitäisi sisällyttää mahdolliset työt ja/tai opiskelut, puhumattakaan harrastuksista, ruokailuista, perheestä, mahdollisista elämänkumppaneista, lemmikeistä ja ties mistä muusta – ja johonkin väliin pitäisi vielä ehtiä nukkumaankin. Ihmisen koko biologia on tietysti rytmittynyt tämän tutun tuntimäärän ympärille.
Mutta entä jos näin ei olisi? Entä jos päivittäistä aikaa olisikin enemmän? Mahdottomuutensa takia ei aiheesta tosin voi kuin spekuloida, mutta luultavasti kaikki olisi toisin. Voisiko esimerkiksi 48 tunnin päivistä irrota ylimääräistä vapaa-aikaa, vai tarkoittaisiko se vain lisää opintoja, töitä ja muita ”pakollisia” menoja? We shall never know, ja ehkä hyvä niin.
Ajankäyttö ja -hallinta itsessään ovat varsinaisia mielipiteenjakajia. Jokaisella on oma käsityksensä siitä, miten aikaa tulisi käyttää, mitä pitäisi priorisoida ja mitä pitäisi jättää vähemmälle huomiolle. Taustalta tosin löytyy kliseinen, vanha tuttu oletuskaava: kulutetaan housuja erinäisissä kouluissa vähintään 12 vuotta, työpaikka on valmiina heti valmistumisen jälkeen, puoliso rinnalle niin pian kuin mahdollista, ja loput ikuisuudesta vietetäänkin jojoillessa työpaikan ja perhe-elämän välillä. Tästä ”ihanteellisesta” ajatusmallista ollaan tosin pääsemässä hiljalleen eroon, nuoriso ja nuoret aikuiset etunokassa. On tajuttu, että aika ei voi pyöriä vain työn ja perheen ympärillä, vaan tilaa pitää irrota myös omille kokemuksille, mieltymyksille ja haluille. Luonnollisesti tähänkin elämänmalliin löytyy vastustajia, vanhempi kansa etunenässä. Faktaa kuitenkin on, että jokaisella on oikeus olla ylpeä tekemisistään. Täytyy osata nauttia, täytyy osata elää.
Edellisestä jatkaen: on totta, että ihmisiltä ei koskaan löydy arvostelukyvyn puutetta. Mihin ikinä haluatkaan aikasi upottaa, löytyy siltikin aina joku, jonka mielestä käytät aikaasi väärin. Tätä ajankäytön arvostelua harrastaa meistä jokainen, ja sitä ei voi kieltää. Ehkä kyseessä on ihmisen sisäinen tarve olla aina oikeassa ja ylistää omaa tekemistään. Omaa alitajuntaista arvosteluntarvetta voi olla mahdoton estää, muiden mielipiteet voi aina unohtaa. Kritiikkiä on hyvä ottaa vastaan, mutta jos nauttii ajastaan, ei sitä ole käytetty väärin.
Kuten aiemmin todettu, vapaa-aikaa saa ja täytyykin olla – kullakin oman makunsa ja prioriteettiensa mukaan. Överiksi voi tosin senkin homman vetää, ja on suotavaa, että vapaa-ajan vastapainoksia löytyy vastuullista tekemistä. Yhteiskuntamme tarjoaa meille tätä toimintaa työpaikkojen muodossa. Tästä huolimatta töiden tekeminenkin voidaan nähdä ajanhukkana, varsinkin jos tukiverkostot hoitavat taloudellisen puolen, ja pärjää ”riittävän hyvin”. Ei monenkaan mielestä mitenkään ihailtavaa toimintaa, mutta auttamatta pintaan nousee rehellinen fakta: jos työnteosta ei saisi korvausta, tuskin sitä kovinkaan moni meistä tekisi. Aika on sekä rahaa, että korvaamatonta. Näistä vaihtoehdoista on harvemmin kumpikin yhtä aikaa tarjolla. Kukin priorisoi oman halunsa mukaan.
Jos edellisen monivalintatehtävän voittajaksi selviää kapitalismi, saattaa työelämässä useinkin nousta vastaan yksi itse ihmisen keksimistä hirviöistä, kiire; stressin luoma illuusio, jonka seurauksena aika ei yhtäkkiä riitäkään. Turhaa painetta ja mielen myrkkyä luodaan keksityillä deadlineilla ja tarpeella suorittaa mitättömimmätkin tehtävät mahdollisimman vikkelään. Onhan se selvä, että oma tonttinsa täytyy hoitaa jos mielii palkkansa saada. Vaikka aika onkin rahaa, täytyy kuitenkin muistaa, että työtehtävät kuuluvat työajalle. Aivan yhdentekevää, kuinka mielekästä (tai epämielekästä) hommaa teetkään, työaika täytyy pitää selvästi erillään muusta elämästä. Vapaalla tehdystä työstä harvemmin maksetaan, ja ainoa mahdollinen palkkio saattaa olla burnout. Aikaa kyllä riittää, jaksamista ei.
Ja mitä jaksamiseen tulee, on myös suotavaa panostaa osa ajastaan hyvinvoinnin ylläpitoon. Ei välttämättä aina vaikuta kovinkaan houkuttelevalta lähteä vetämään sitä iänikuista, väsynyttä kävely- tai pyörälenkkiä töiden jälkeen, eikä unikaan aina maittaisi, mutta on syytä muistaa, että terveyteen panostetut minuutit tulevat ajan myötä maksamaan itsensä takaisin, parhaimmillaan jopa korkojen kera.
Se siitä saarnauksesta. Käyttäkää aikanne oman mielenne mukaan, samalla kuitenkin mielellään toisia kunnioitaen. Nauttikaa.
Teksti: Nico Kallio
Kuvat: Pixabay
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?