
1. Minä vuonna naiset saivat ensimmäistä kertaa laulaa Vatikaanin kirkkokuorossa?
Vuoteen 1977 asti korkeita ääniä olivat laulaneet pojat.
2. Minkä värinen kukka on talventähdellä?
Talventähti (Eranthis hyemalis) puhkeaa joskus jopa lumen keskelle.
3. Minä vuonna punkyhtye Klamydia on perustettu?
Klamydia on vaasalainen, vuonna 1988 perustettu punk-yhtye. Klamydia on aina tehnyt paljon humoristisia kappaleita, joskin yhtyeen runsaaseen tuotantoon mahtuu myös yhteiskunnallisesti kantaa ottavia sekä vakavampia teemoja käsitteleviä kappaleita. Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen on laulaja Vesku Jokinen.
4. Minkä niminen oli Klamydian ensimmäinen täyspitkä albumi?
Älpee on Klamydian vuonna 1990 julkaistu debyyttialbumi. Se julkaistiin alun perin vain LP-formaatissa Free Animals -levy-yhtiön kautta. Albumista julkaistiin vuonna 1992 Kråklund Recordsin kautta LP-levyn uusintapainos sekä CD-versio nimellä Ceedee. CD-julkaisuun lisättiin mukaan kaksi ylimääräistä kappaletta sekä yksi remix-versio.
5. Äpyli ja Utu ptrui tänne prutui! Että mikä on?
Äpyli ja Utu ptrui tänne prutui oli vuosina 1979–1981 vaikuttanut yhtye Kesälahdelta Pohjois-Karjalasta. Yhtyeen nimi on kutsuhuuto, jolla Äpyli- ja Utu-nimisiä lehmiä kutsutaan laitumelta yöksi kotiin. Tyyliltään yhtyeen musiikki edusti uutta aaltoa ja punkia.
6. Mikä on koiran tiineyden kesto eli kantoaika keskimäärin?
Tiineyden kesto on 56-72 vrk (keskimäärin 63 vrk). Kantoaika monesti hieman pitenee, mikäli pentue on pieni, ja vastaavasti lyhenee, mikäli pentuja on paljon.
7. Mikä on Ukrainan valuutta?
Hryvnia on ollut Ukrainan rahayksikkö vuodesta 1996. Hryvnian symboli on ukrainan pieni kyrillinen kursiivi he, jossa on kaksi vaakasuoraa poikkiviivaa.
8. Missä maassa oli neilikkavallankumous?
Neilikkavallankumous oli lähes veretön nuorten upseerien Lissabonissa, Portugalissa aloittama sotilasvallankaappaus 25. huhtikuuta 1974.
9. Mikä on kuninkaan arvo Baccarat korttipelissä?
Baccarat korttipelissä kahden kortin maksimipistemäärä on 9. 10,Q,K ovat näin ollen arvottomia ja A kortin arvo on aina 1.
10. Värisokeuden lisäksi mistä vaivasta sarjakuvapiirtäjä Alberto Uderzo kärsi syntyessään?
Polydaktylialla tai hyperdaktylialla eli monisormisuudella tarkoitetaan anatomista poikkeavuutta, jossa yksilöllä on ylimääräisiä sormia tai varpaita. Länsimaissa ylimääräiset sormet ja varpaat yleensä poistetaan kirurgisesti lapsena. Polydaktyliaa esiintyy noin kahdella lapsella tuhannesta, mutta lukumäärä voi olla suurempi joissakin ryhmissä perustajavaikutuksen vuoksi (esimerkiksi amissiyhteisöissä). Monivarpaisia kissoja esiintyy erityisesti maine coon -rodulla
Visan väsäsi: Matti R
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?