Yleistietovisa #6

1. Kuinka monta eri presidenttiä Venäjällä on ollut tähän vuoteen mennessä?

Correct! Wrong!

Venäjän presidentteinä ovat toimineet Boris Jeltsin (10. heinäkuuta 1991 – 31. joulukuuta 1999), Vladimir Putin (31. joulukuuta 1999 – 7. toukokuuta 2008 sekä 7. toukokuuta 2012 alkaen tähän päivään asti) ja Dmitri Medvedev (7. toukokuuta 2008 – 7. toukokuuta 2012).

2. Mille maalle Macao kuuluu?

Correct! Wrong!

Macao on Hongkongin tavoin Kiinan erityishallintoalue periaatteella ”yksi maa, kaksi järjestelmää” eli autonominen alue, jonka puolustuksesta ja ulkopolitiikasta vastaa Kiinan kansantasavalta. 1500-luvulta vuoteen 1999 Macao oli Portugalin hallinnassa, pitkään kauppasatamana, sittemmin se on elänyt pääasiassa matkailusta. Kaupungissa on lukuisia kasinoita.

3. Missä maassa zulut asuvat?

Correct! Wrong!

Monet zuluista työskentelevät esimerkiksi kaivoksilla ja teollisuudessa, mutta maatalous on edelleen zulujen pääelinkeino. Tämä siitäkin huolimatta, että KwaZulu-Natalin maa on heikkolaatuista viljelyn kannalta ja monin paikoin kärsitään myös eroosiosta. Zulut viljelevät esimerkiksi hirssiä, maissia, bataattia ja kasviksia, sekä kasvattavat nautakarjaa, vuohia ja lampaita.

4. Minkä nykyään suuren kaupungin nimi oli alkujaan Uusi Amsterdam?

Correct! Wrong!

Uusi Amsterdam oli hollantilaisten uudisasukkaiden vuonna 1626 Manhattanin saarelle perustama siirtokunta. Alueen löysi vuonna 1609 Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa ollut brittiläinen merikapteeni Henry Hudson etsiessään uutta kauppareittiä Intiaan. Alankomaat ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut kiinnostunut uudesta alueesta, ja siirtokunta sinne perustettiinkin vasta 1620-luvulla. Englantilaiset valloittivat siirtokunnan itselleen vuonna 1664. Hollantilaiset valtasivat sen takaisin vuonna 1673, mutta joutuivat luovuttamaan sen lopullisesti Englannille Westminsterin sopimuksessa vuonna 1674. Englantilaiset vaihtoivat siirtokunnan nimen New Yorkiksi.

5. Mitä musiikkitermi adagio tarkoittaa?

Correct! Wrong!

Adagio on lähinnä taidemusiikissa käytettävä termi, jolla tarkoitetaan, että kappale tulee soittaa hitaasti. Adagio annetaan usein myös nimeksi hitaalle kappaleelle tai laajemman teoksen hitaalle osalle.

6. Mille maalle kuuluu Galápagossaaret?

Correct! Wrong!

Galápagossaaret on Ecuadorille kuuluva 8 010 neliökilometrin laajuinen saaristo Tyynessämeressä. Galápagossaarilla asui vuoden 2017 arvion mukaan 30 890 ihmistä, ja niiden pääkaupunki on Puerto Baquerizo Moreno.

7. Mitä urheilua harrastetaan hippodromilla?

Correct! Wrong!

Sivistyssanakirja kertoo, että sanalla hippodromi tarkoitetaan avonaista tai katettua hevosurheilurataa ja siihen liittyviä rakennelmia. Kyseessä voi olla siis ravirata, ratsastusrata tai ratsastushalli. Hippodromi (kreikan sanoista hippos ’hevonen’ ja dromos ’rata’) oli antiikissa ja keskiajalla kreikkalaisten käyttämä areena, joissa järjestettiin vaunukilpa-ajoja. Konstantinopolin hippodromi oli aikansa suurin ja kuuluisin. Se rakennettiin vuosina 203–330, ja sen esikuvana oli Rooman Circus Maximus.

8. Mitkä värit ovat EU:n lipussa?

Correct! Wrong!

Euroopan lippu koostuu kahdentoista keltaisen tähden kehästä sinisellä taustalla.

9. Mikä on maailman harvinaisin lokkilaji?

Correct! Wrong!

Laavalokki elää vain Galápagossaarilla ja sen elinympäristö on vain noin 1500 neliökilometrin kokoinen. Laavalokkeja on laskettu olevan vajaa 400 paria. Aikuinen laavalokki on noenharmaa ja sen nokka on punainen, poikaset ja nuoret yksilöt ovat tavallisesti tumman suklaanruskeita ja niiden höyhenten reunat vaaleampia kuin aikuisilla.

10. Montako luuta on ihmisen kädessä?

Correct! Wrong!

Ihmisen käsi koostuu 27 luusta: kahdeksasta ranneluusta, viidestä kämmenluusta ja 14 sormien luusta. Ranteen luut sijoittuvat kahteen riviin. Kämmenluita on yksi jokaiselle sormelle, ja jokainen niistä niveltyy yhteen sormista. Peukalo koostuu kahdesta sormiluusta, muut sormet kolmesta.

Tietovisan koonut: Matti R.