Suomalaiseen jouluperinteeseen on aina kuulunut syödä tavallista enemmän ja tavallista paremmin. Kaikkialla maassa tunnetut perinteiset jouluruuat ovat kuitenkin varsin uutta perua. Vasta 1900-luvun kuluessa tietyt ruokalajit ovat saavuttaneet aseman osana kaiken kansan joulupöytää.
Monen suomalaisen joulupäivä alkaa joulupuurolla, ja puuroaamiainen onkin kuulunut tavallisen rahvaan arkeen ja juhlaan kautta aikojen. Nykyisin joulupuuroksi mielletään erityisesti riisipuuro, mutta perinteisesti suomalainen joulupuuro on valmistettu kaura- tai ohraryyneistä. Riisiä alettiin tuoda Suomeen vasta 1800-luvulla, ja se oli pitkään arvokas ylellisyystuote. Varakkaalle väelle riisistä tehty puuro oli statussymboli, ja ruuan arvoa korostettiin ripottelemalla sen päälle kalliita mausteita. Nykyään riisi ei ole hintansa puolesta arvoruoka, mutta kanelilla ja sokerilla maustettu riisipuuro on säilyttänyt asemansa osana joulun juhlintaa.
Suomi on järvien, jokien ja meren maa, ja kala eri muodoissaan on aina kuulunut suomalaiseen arki- ja juhlapöytään. Onkin sopivaa, että suomalaisen joulupöydän perinneruuista iäkkäin on kalaruoka: lipeäkala. Katolisella keskiajalla lipeäkala oli kuivatusta kuhasta tai hauesta valmistettu paastonajan ruoka, jota tarjottiin erityisesti jouluaattona. 1700-luvulla yleistyi kalojen säilöminen suolaamalla, mikä näkyi myös suomalaisten ruokatottumuksissa. Nykyiseen joulupöytään näistä suolatuista kalaruuista on säilynyt suolasilli.
Kuivaamisen ja suolaamisen ohella kalan säilömisessä käytettiin hapattamista. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa hapatettua kalaa syötiin yleisesti vielä 1800-luvulla. Muistoa tästä perinteestä kantaa mukanaan nykyaikainen graavilohi. Kyseinen ruoka ei nykymuodossaan ole hapatettua, mutta sana ”graavi” viittaa vanhaan tapaan haudata kala rantahiekkaan fermentoitumaan. Ruotsin kielen sana grav tarkoittaa hautaa, ja graavilohi on kirjaimellisesti haudattu lohi.
Joulukinkun syöminen on leimallisesti pohjoismainen tapa viettää joulua. Kinkku on kuitenkin ollut joulupöydän keskeinen osa vasta varsin lyhyen ajan. Liharuuat ovat aina olleet osa suomalaista jouluateriaa, mutta sian ohella tuo liha on voinut olla myös esimerkiksi lammasta tai nautaa. 1800-luvulla sikaa ei olisi joka kodin joulupöytään riittänytkään, sillä Suomen sikatalous oli tuolloin vielä varsin kehittymätöntä. Nykyisen asemansa joulupöydän hallitsijana kinkku on saavuttanut vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Perinteiset peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikko ilmestyivät kaiken kansan joulupöytiin 1800-luvun loppupuolella. Tämän mahdollistivat uudet teolliset valmistusmenetelmät, joiden ansiosta peltisten paistoastioiden hinnat putosivat. Aiemmin laatikot olivat olleet herrasväen herkku, mutta nyt myös vähemmän varakkaalla väestönosalla oli mahdollisuus valmistaa laatikkoruokia kotonaan. Ensimmäisenä joulupöytiin ilmestyi perunalaatikko, sitten lanttulaatikko. Porkkanalaatikko on yleistynyt vasta 1900-luvun puolella.
Rosollia on syöty Suomessa 1700-luvulta lähtien, jolloin se kuului erityisesti Lounais-Suomen säätyläistön pitopöytiin. 1800-luvun kuluessa muun muassa kotitalouskoulut edistivät ruokalajin leviämistä laajemmin suomalaiseen yhteiskuntaan. Alun perin rosollin raaka-aineena käytettiin perunaa, sipulia ja suolasilakoita. Nyttemmin siihen olennaisesti kuuluvat punajuuri ja porkkana ovat myöhempää lisäystä.
Kuten edellä on käynyt ilmi, perinteisiksi kutsutut jouluruuat ovat usein varsin uusia tulokkaita tavallisen kansan joulupöydissä. Elämäntapojen ja elinolojoen muuttuessa myös ruuat ovat muuttuneet, ja tuo muutos jatkuu tänäkin jouluna. Kasvissyönnin lisääntyessä eläinperäiset ruuat ovat saaneet tehdä monissa kotitalouksissa tilaa vegaanisille vaihtoehdoille. Niin myös siasta leikattu kinkku puuttuu nykyään useista joulupöydistä. Sen paikan on vallannut vehnägluteenista valmistettu – ja hyvin eettinen – seitankinkku.
Teksti: Jesse L.
Kuvat: Wikimedia Commons
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?