Tulin osaksi Nauhalaisen toimitusta kuluvan vuoden huhtikuussa. Takana oli yli vuoden kestänyt kuntoutusjakso Kuntoutuspolku ry:n Lielahden kartanolla. Täällä olin päässyt lähinnä etsimään itseäni ja intressejäni, sillä Lielahden ”LuovaKartano” tarjoaa kuntoutujille vapaan maaperän itsensä löytämiseen. Mahdollisuuksia on tarjolla mm. kuvataiteiluun, kirjoittamiseen, ruuanlaittoon, joogaan ja kaikenlaiseen toisten kanssa seurusteluun ja leikkimiseen.
Nauha ry:n Vilusen kartanolla tunnelma oli aivan toinen. Täällä oli jo selvää tekemisen meininkiä ilmoilla. Kartanolle saavuttuani näin edessäni hullujen huoneen täynnä tuhansia mahdollisuuksia. Vaikka Nauhan toiminta sinänsä olikin tiukasti strukturoitu, Nauhalainen-lehden toimitus haki vielä virtaa varteensa. Olin kuitenkin innokas syöksymään tähän keskeneräisyyden kierteeseen tutkiakseni, mitä voimaannuttavia mahdollisuuksia se pitäisi sisällään. Tulin tänne työkokeiluun, ja ahnaasti antauduin rooliini uuden työilmapiirini tunnustelijana.
Lupauduin heti kättelyssä lähtemään mukaan luovan kirjoittamisen ryhmään, sillä olin tällaisen vetämiseen harjaantunut jo edellisellä työpaikallani. Osallistuin myös tutustumishengessä erilaisiin muihin ryhmiin ja kokoontumisiin saadakseni paremmin tuntumaa siihen yhdessäolon ja tekemisen todellisuuteen, jota olin aiemmassa elämässäni paljolti karttanut käpertymällä yksinolemiseen ja teoreettiseen oppimiseen. Halusin tulla tänne tekemään ja oppimaan työeläinten tavoille, vaikka sitten vyörymällä välillä perse edellä kohti puun latvaa.
Nauhalaisen toimitus itsessään oli tullessani vielä hakemassa svengiään ja säveltäjiään. Innovatiivisten ja markkinointitaustaisten ohjaajien Juha Laakson ja Janne Kallion värvääminä muodostimme neljän päättömän ratsumiehen ydinporukan: Arto, Krister, Janne sekä minä. Sattumoisin tunsimme toisemme jo entuudestaan Kuntoutuspolun ajoilta. Nauhalla oli kuitenkin tarjottimellaan täysin uudet kuviot, joista tulimme lunastamaan paikkaamme ja luomaan jotakin uutta.
Monipuolisuus oli vahvuutemme. Arton into syöksyä uusiin tilanteisiin ja haastatteluihin pää kolmantena kiveksenä oli ehkä jonkinlainen moottori toimittajatyöskentelyn vauhtiin pääsemiseksi. Krister otti hoitaakseen nettivastaavan ja kuvankäsittelijän tehtävät, ja lisäksi hänestä tuli ensisijainen kamerankäsittelijämme. Janne puolestaan ryhtyi alkajaisiksi työskentelemään elokuva-arvostelujen parissa. Minä omaksuin ilolla virallisen tyhjäntoimittajan roolin haahuilemalla siellä täällä ja etsien itseäni milloin mistäkin. Ajan myötä aloin löytämään omat saappaani toisten kirjoitusten oikolukijana sekä omien ideoideni työstäjänä.
Uuden lehden pioneeriporukka ei olisikaan mitään ilman hieman hulluja ja innovatiivisia toteuttajiaan. Janne Karjalainen on vahvan teatteri- ja elokuvataustan paikalle lennättämä, syvällisesti asioita tuumaileva oman elämänsä cowboy. Mies on kuin Arska tiukemmin paketoituna. Hän menee kiveksen kovalla elokuvakarismallaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, aina muna edellä. Sisukkaana puskasissinä Janne kestää kylmää ja vitutusta paremmin kuin kukaan tämän päivän hip hopilla viilennetyistä mammanpojista. Janne on kolea nykyhetkessä elävä pelimies, joka ei nössöilyä siedä. Toimittajana hänellä on intensiivinen fokus keskittyä aina työhönsä siellä, mistä työ hänet löytää.
Krister Anttila tykittää elämää puiseen varteensa sen molemmista päistä kuin muinaisten metsien McGyver. Tämä elävästä elämästä nautintoja saalistava terminaattori on hakenut osaamistaan niin musiikista kuin graafiselta puoleltakin. Oikeana pornoparonien Wyatt Earpina äijä on sheriffi omilla kulmillaan. ”Muna ei saa olla kuollut” taitavasta aseensa käsittelystä tunnettu keltuaistensa jäykistelijä tuumaa omalla hirtehisellä zen-filosofoinnillaan. Tämä pilkkuja nussiva mainosmies on tullut planeetallemme kokemaan uusia asioita vanhojenkin kustannuksella. Toimittajana Krister on oikea pommien purkaja: nopealiikkeisenä ja lahjakkaana komistuksena hän löytää oikeat työkalut vaaralliseltakin näyttävissä tilanteissa.
Arto Toikkanen on laumamme vainukoira ja luiden kaluaja. Vimmatulla fokuksellaan tämä psykedeeliseen punk-energiaan paketoitu maantierosvo painaa nasta laudassa vaikka läpi harmaan kiven. Arto on joka paikan höylä, oikea liikemiesten liikemies, joka viuhahtelee syvyyksien syövereistä sinne ja tänne – vaikka frisbee kainalosauvanaan. Metsien usvasta pöllähtänyt etelän shamaani ei tuliaseita kupeilleen kaipaa jahdatessaan demoneitaan ulos aina tupakkapaikalle asti. Arto onkin ollut pääasiallinen haastattelijamme, erityismainintana ensijulkaisussa ilmentyvä herra Pelle Miljoonan teiden kartoitus.
Ryhmämme uusin vahvistus, yksinkertaisesti Eemu-nimeä harteillaan kantava valaistusvelho, on monia vaiheita urallaan kokenut pistolero. Mystisen miehen toiveesta hänen koko nimensä haipukoon historian kirjoittajien papyrus-kääreisiin. Meksikolaisen konekivääri-insinöörin charmilla siunattu Eemu on työskennellyt erityisesti valaistusmestarina vaikka missä: mm. Tampereen Työväen Teatterilla ja televisiokanavilla. Harrastustensa kautta tämä sitkeä puskasissi on ajelehtinut kameroiden ja kuvankäsittelyn viehkeään maailmaan. Eemu tahtoo työssään saada kätensä likaisiksi vaikka vähän aggressioitaan ulos paukuttamalla. Hänellä on myös oma kromatuotantoyritys vireillä ja syntymässä tuota pikaa.
Mukaan rytinään liittyi myös J.J. eli Janza. Tämä ryhmämme tarkka-ampuja löysi kipinä kirjoittamiseen jo nuorena miehenä yläasteen ainekirjoituksista. Janza ryhtyi myymään sieluaan Saatanalle jo varhain tuottaessaan omakustanteisia, erityisesti punkkiin kytkeytyviä alamaailman lehtisiä arvosteluineen ja haastatteluineen. Itsensä kasvattama tulisieluinen talven vihaaja julkaisi myös ensimmäisen runokokoelmansa “Punaniskavuoren vyölaukkuarmeija” viime syksynä. Lukekoon, ken uskaltaa. Voimakastahtoisena vuorten kuninkaana ja yhden miehen armeijana Janzan vahvuus on itsenäisessä tekemisessä: perskärpäsille ja paskojen vitsien vääntäjille hän näyttää kalman kylmää kouraa.
Lehtemme on siis päässyt hyvällä poljennalla vauhtiin, mutta se hakee vielä uomiaan. Tarkoituksemme on myös värvätä lisää väkeä julkeaan kaartiimme, kunhan vaan tekijöitä paikalle uskaltautuu. Mikäli lukija aistii hulluudensekaista kaoottisuutta kaikessa tässä hapuilussa, on hän todennäköisimmin löytänyt tiensä kotiin. Anteeksi emme pyytele, emmekä anteeksipyyntöjä kaipaa. Tästä se tahti vasta tasoittuu. Hypätkää kelkkaan – tai jääkää rannalle ikuisen intiaanikesän rantavahdeiksi! Kiinnostuitko? Lähde mukaan matkalle!
Jere Jokinen
Oho! :)!!!