Totuus – jokaisen yksinoikeus?

Käsitys totuudesta on näinä päivinä yhä vain häilyvämpi. Ennen Internetiä jonkinlaisen kuvan totuudesta sai lukemalla toimitettua sisältöä. Radio, televisio ja sanomalehdet toimivat esimerkiksi uutislähetystensä osalta mahdollisimman objektiivisina totuuden torvina. Oman henkilökohtaisen totuuden etsiminen oli vaikeampaa. Internetin myötä jokaiselle on tarjoutunut mahdollisuus löytää oma subjektiivinen totuutensa. Jokainen voi löytää oman kulmansa maailman toimintaan tai saada kannatusta omalle näkemyksellensä. Koskaan aikaisemmin maailmanhistoriassa ei tietoa ole ollut niin paljon tarjolla kuin nyt. Me suorastaan elämme tiedon runsaudentulvassa. Silti samanaikaisesti ihmiset ovat helpommin harhaanjohdettavissa kuin koskaan aiemmin.

Kuka tahansa karismaattinen tai uskottavasti asiansa tai näkemyksensä esittävä ihminen tai taho voi saada laajan yleisön huomion ja vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja katsantokantaan. Keinoja uskottavuuden pönkittämiseksi on monia. Esimerkiksi aina löytyy tuhansien joukosta yksi lääkäri tai tiedemies, joka on valmis tukemaan täysin tieteellisesti vahvistamattomia teorioita. Oikea tiede ja tutkimukset ovat helposti rinnastettavissa valtaeliittien manipuloinniksi, ja kun rinnalle nostetaan vaikkapa tavallisen tallaajan maanläheinen kokemus, joka ei käy yksiin tieteen kanssa, saa tämä ihmisläheiseksi miellettävä tarina helposti kannatusta. Yksi keino taas on kyseenalaistaa mediaa ja vahvistettua ja toimitettua tietoa. Salaliittoteoriat ovat suositumpia kuin koskaan, ja kun kerätään yhteensattumia ja jännittäviä fiktiivisiä tarinoita kimpuksi, saadaan luotua epäilyksen verho tärkeänkin uutisen ympärille. Ja kun ajat ovat epävarmat ja ihmiset ahdingossa, on disinformaatio tehokkaimmillaan.

Nyt koronapandemian riepotellessa maailmaa ovat ihmiset kytevässä epätoivossaan halukkaita tarttumaan epätodennäköisimpiinkin oljenkorsiin ja vastaanottamaan mieluisampaa totuutta. Kun uutiset ovat huonoja, kysyntä miellyttävämmälle totuudelle tai helpolle pelastukselle on korkea. Niitä hyviä uutisia kun ei huonojen vastapainoksi aina riitä. Nykyisenlaisessa informaatiopommituksessa kriittinen medialukutaito on äärimmäisen tärkeää. Internet on omiaan tarjoamaan disinformaatiota suunnasta jos toisestakin. Suomalaiseen valtamediaan on voinut pääasiallisesti luottaa mahdollisimman objektiivisen informaation tarjoajana, mutta useammassa planeettamme kolkassa ei ole ollut tavatonta että myös media on syytänyt poliittisten vakaumuksien tai ideologioiden sävyttämää tai jopa vääristämää totuutta. Pahimmillaan tarjolla on ollut myös silkkaa propagandaa.

Mistä sitten tunnistaa täysin objektiivisen ja absoluuttisen totuuden? Onko sellaista edes olemassa? Vaikka elämme fyysisesti samassa maailmassa, elämme jokainen myös omissa kuplissamme ja katsomme elämää omien maailmankuvalinssiemme läpi. Jokaisen linssit ovat hieman yksilöllisesti sävytetyt ja hiotut. Kenenkään henkinen maailma ei ole täysin identtinen jonkun toisen ihmisyksilön kanssa. Objektiivisinkin uutinen taittuu hivenen saavuttaessaan vastaanottajansa. Onko edes olemassa yhtä vääjäämätöntä totuutta? Ainakin näkövinkkeleitä siihen on useita. Itse pyrin lukemaan uutiseni mahdollisimman luotettavista medioista ja silti usein kyseenalaistamaan ja peilaamaan tietoa kokemuksiini ja tietämykseeni. Puolueettomin ja lahjomattominkin media voi joskus erehtyä. Luotettavina pidettyjen lähteidenkään sylkemää totuutta ei pitäisi niellä täysin pureskelematta. Ja hyväksyn mahdollisimman luotettavan totuuden enkä yritä etsiä tilalle paremmin tarpeitani palvelevaa totuutta. Otan totuuteni vastaan ja olen valmis uskomaan sen, vaikkei se viime aikoina kovin miellyttävä ole ollutkaan.

Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
Kuva: Sami O.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa