Suosituksia

Vetelää verrattuna kevääseen, jolloin pääministeri posseineen (eli jengeineen) laukoi suosituksia, ja vakavia vetoomuksia noudattaa niitä suorissa televisiolähetyksissä, joskus jopa useamman kerran viikossa.

Nyttemmin ehkä jos jostain otsikosta osuu silmään, huomaa mitä on nykyään suositeltu, esimerkiksi 6.10. julkaistu tieto Ylen verkkouutisissa, jossa heti otsikossa tulee ilmi etätyösuositus myös Pirkanmaalle. Kun taas keväällä asia oli harvinaisen selvä heti kun päätökset oli tehty, kuoro kokoontui kameroiden eteen ja kansa sai tiedon viiveittä.

6.10. kello 16:11 Alueellinen maskisuositus korkeakouluihin, etätyötä suositellaan
Pirkanmaalla on päätetty antaa uusia alueellisia suosituksia koronatilanteeseen liittyen.

Alueelliseen maskisuositukseen on nyt lisätty yliopisto ja korkeakoulut.
Lähiopetuksessa kasvomaskia on syytä käyttää aina.
Lisäksi pandemiaohjausryhmä suosittelee, että työpaikoissa, joissa on mahdollisuus tehdä etätyötä, ainakin osa työntekijöistä on etätöissä.
Lähitöissä tulee kiinnittää huomiota turvaväleihin. Niistä on erityisesti pidettävä huolta taukojen aikana.”

Juju taitaa piillä siinä, että yhä enemmän nämä päätökset ovat sairaanhoitopiirien ym. koronanyrkkien vastuulla. Paikallisen median tulisi tästä syystä puolueettomasti nostaa otsikoihin suositus toisensa jälkeen arvottamatta niitä, ja toisaalta olla hukkaamatta niitä juttujen sivulauseisiin.

Toki ymmärrän, että joillekin ihmisille on myös mielenterveydellisesti terveellistä päästä tuttuun työporukkaan, ja ehkä joillakin työnteko työpaikalla luonnistuukin helpommin. Itse haluaisin vain kovasti korostaa sitä, että mitä useampi on etätöissä, sitä harvempi on busseissa tai yksin liikenteessä henkilöautolla. Miettikääpä palaveria pitkän pöydän ääressä, kaikki äänessä, huutoäänestyksessä. Voisi, mutta kun ei voisi, kaikilla toki olla maskit ja visiirit, mutta kuten osittain sanottua, jotkut eivät terveydentilansa vuoksi kykene käyttämään maskia, tästä älkäämme heitä syyllistäkö tai tuijotelko.

Olen näkevinäni jonkinlaista jakautumista ihmisten suhtautumisessa ympäri ”maailmaa” eli Tamperetta: osalla on tiukasti maskit ja suojahanskat (molemmat joskus valheellisesti luovat turvallisuuden tunnetta), toisilla sitten taas ei ole mitään rajaa toiminnassaan. Uhmataan niitä vahvastikin julkituotuja suosituksia/rajoitteita, ei käytetä käsidesiä kaupan sisään/uloskäynnillä,  ei käytetä maskia vaikka voisi, jne. Toistaiseksi ei toki ole kiellettyä käydä kylpylässä tai uimahallissa, mutta varsinkin kun juuri oli syyslomaviikko, niin pelkäänpä pahoin, että kylpylöistä eri puolilta Suomea alkaa varmistua, tai sanoisinko valmistua, koronaryppäitä. En halua kieltää kylpylöitä teiltä arvon lomailijat, mutta harkintaa, varotoimia ja vielä kerran harkintaa käyttämällä näitäkin voitaneen ehkäistä. Ei ole pitkä aika kun 700 ihmistä asetettiin karanteeniin yhden kokoontumisen jälkeen…

Tämä on pirullinen ja pirullisen pitkäaikainen tauti keskuudessamme. En itsekään tiedä mikä on totta ja mikä tarpeellista sairauden ehkäisyssä (muuta kuin toki käsihygienia). Keväällä sanottiin, että maskeista on vain haittaa, varsinkin jos niitä ei osaa käyttää. Nyt neuvotaan että laittakaapa vaan maskia naamaan niin saamme tautia paremmin kuriin.

Ja pidetään pää kylmänä, saatoin hieman röhäistä aamulla bussissa hihaani ja jo se sai aaltoliikeen taaksepäin istuvissa paeta syvemmälle kohti takaosaa. Mitähän jos olisin vielä niiskutellut perään? Se olisi ollut bussi tyhjä hetimmiten hätäjarrun avulla, no saisipa matkata yksin, niinkuin keväällä kerran jos toisenkin, kun bussit olivat käytännössä tyhjiä. Ne oli aikoja ne.

Teksti: Matti R
Kuva: Pixabay