Risumummo

Puiden välistä pilkottaa ränsistynyt mökki. Maali on karissut vuosia aiemmin pois, jos maalia on ylipäätään milloinkaan ollut. Ikkunat ja ovi on laudoitettu umpeen, ja synkeä lohduttomuuden ilmapiiri huokuu tielle asti. Kaksi paljaskinttuista pientä tyttöä  seisoo soratiellä ja kurkistelee uteliaina puiden välistä. Yhtäkkiä tyttöset kiljaisevat kauhistuneella äänellä ja pinkaisevat karkuun.

Kotikylässäni kertoiltiin tarinoita kylän entisistä asukkaista. Lasten korvissa moni tarina muutti muotoaan ja alkoi elää omaa elämäänsä. Ehkä traagisin tarina oli harmaassa mökissä asuneen Elsan (nimi muutettu) tarina.

Elsa tunnettiin kylällä risumummona. Kesät, talvet Elsa kiersi kylää ja keräsi risuja lämmittääkseen mökkiään. Pienessä, muutaman neliön mökissä kulki kapea polku sängyn ja hellan luokse. Muutoin koko mökki oli ahdettu täyteen risuja. Eipä köyhällä vanhuksella muuta omaisuutta ollutkaan. Kaukana tulevaisuudessa häämötti ne ajat, jolloin palotarkastajilla ja sosiaaliviranomaisilla olisi asiaa köyhien mummojen mökkeihin.

Niin köyhä kuin Elsa olikin, rakkautta riitti kylän lapsille. Mökkiin lapsilla ei ollut asiaa, mutta kesäisin Elsa usein paistoi pihalla lettuja naapuruston lapsille. Kuulopuheiden mukaan Elsan letut olivat parhaimpia maailmassa.

Kylän asukkaat tottuivat näkemään pienen, kumaran hahmon kantamassa risukasoja selässään. Kukaan ei oikein tiennyt, mistä Elsa sai varsinaisen elantonsa. Suuri oli suru, kun Elsa viimein uupui kuormansa alle ja löytyi menehtyneenä tienlaidasta. Elsa kuitenkin säilyi kyläläisten mielissä ja tarinoissa, joista me lapset kehitimme omat legendamme.

Sitä mukaa kuin Elsan mökki rapistui ja piha metsittyi, Elsasta syntyi pelottava hahmo kylän lasten mielissä. Mökin ohitse ei voinut kulkea vilkuilematta puiden välistä. Mitä pelottavampia kuvia vilisi lasten päissä, ja joskus keräännyimme isolla porukalla kertomaan kauhutarinoita toisillemme. Rohkeimmat uskaltautuivat jopa pihalle asti. Voi sitä, joka joutui yksin kulkemaan mökin ohitse.

Olen jälkikäteen monesti miettinyt, miksi hyväsydämisestä risumummosta tuli kylän lasten tarinoissa noitamaisen pelottava hahmo. Ehkä jo tuossa iässä lapset osaavat vierastaa erilaisuutta. On kuitenkin surullista, että lapset liittävät mielessään köyhyyden ja yksinäisyyden pahuuteen. Valitettavasti tämä asenne näkyy usein myös aikuisten toiminnassa.

Me lapset kasvoimme aikuisiksi ja muutimme kaupunkiin. Elsan mökki purettiin ja tilalle  rakennettiin pompöösi omakotitalo. Harva enää muistaa Elsaa. Kylän nykyisillä lapsilla on uudet legendansa. On aika havahduttavaa tiedostaa, että Elsan kuolemasta on vasta n. 60 vuotta. Niin uusi ilmiö tämä itsestäänselvyytenä pitämämme hyvinvointiyhteiskunta on.

 

Teksti: Sari Laitinen
Kuvat: Lasse I Heliävirta