Ikiaikainen pohdinta ”oikeasta” populäärimusiikista pistää välillä mietityttämään. Tällä vuosituhannella ovat tapetilla olleet kaikenkarvaiset kykykilpailut Idols-, Talent- ja Voice of Finland -ohjelmien muodossa. Aivan varmasti oivallisia formaatteja tuleville artisteille, joiden päämäärinä siintävät tauoton radiosoitto ja juorulehtien palstoilla patsastelu sekä heikohkon egon boostaaminen hinnalla millä hyvänsä.
Tällä osa-alueella, niin kuin yhteiskunnassa yleensäkin, on kyse kertakäyttöisyydestä ja tuotteistamisesta. Märkäkorvaisesta nuoresta ihmisestä levy-yhtiö kaikkine stylisteineen ja muine perskärpäsineen ottaa kaiken hyödyn irti. Ja yleensä voitot maksimoidaan totaalisen viimeiseen pisaraan saakka, niin ettei kohteesta jää jäljelle kuin kuiviin puristettu rutikuiva rätti. Sen jälkeen henkilö jää ns. lehdelle soittelemaan ja surkuttelemaan surkeaa kohtaloaan paskalehtien sivuille moniksi vuosiksi. Toki tietysti poikkeuksiakin on, mutta tämän mainitsin räikeänä ääri-esimerkkinä. Näitä esimerkkejä löytyy kevyen musiikin historiassa lukemattomia.
Musiikin tekeminen on mielestäni sydämen asia, eikä siihen pitäisi sotkea liikaa markkinavoimia, promoottoreita, managereja tai vastaavanlaisia säätäjiä. Aina kun raha näyttelee pääosaa tälläkin osa-alueella, ollaan aikalailla hakoteillä ja itse asian ydin hautautuu olemattomiin. Tosin ainahan kuvioihin sotkeutuu ihmisiä, jotka haluavat julkisuutta julkisuuden vuoksi. Mielestäni surullista, mutta joillekin se on missio. Julkisuus on huonoimmillaan helvetin huono isäntä, eikä palvele yhtään ketään. Ainoastaan niitä, jotka saavat mielihyvää muiden epäonnistumisista.
Jokaisella on tietenkin oma totuutensa tästä aiheesta. Musiikki on suuri lahja ja etuoikeus, joka kuuluu kaikille, säätyyn katsomatta. Nautitaan musiikista yhdessä ja erikseen. Niin kuin vain hyvältä tuntuu.
- JJ
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?