Osio B sisältää kauhugenren alle mahtuvia novelleja, tekstejä/ kertomuksia. Kauhukirjallisuuteen lyhyempi muoto tuntuu olevan erityisen sopiva ja hyviä kirjoittajia on huima määrä. Samoin alaan liittyviä lukemistoja ilmestynyt paljon aina 1800-luvulta alkaen, kuuluisimpana ja vaikuttavimpana amerikkalainen Weird Tales (273 numeroa 1923-1954, teki paluun 1988 ja ilmestynee satunnaisesti edelleen). Alla on esitelty kaksikymmentä huipputekstiä, klassikkoa ja tuntemattomampaakin tekijää samaan tyyliin kuin osiossa A.
1. Le Fanu, J.Sheridan: Uni (1838). Antologiasta Suuri kummituskirja, toim. Richard Dalby. Suom. Pertti Koskela. Book Studio 1993.
Irlantilainen Le Fanu (1814-1973) oli aikansa johtavia kauhujuttujen kirjoittajia ja keskeinen hahmo genren kehityksessä viktoriaanisen ajan alkupuolella. Teksti on sujuvaa, perinteistä kauhutunnelman luontia, jossa ei juuri mässäillä millään. Tosin tässä näkyy jo ajan paino toisin kuin esimerkiksi alla olevan Poen teksteissä.
2. Poe, Edgar Allan: Musta kissa (1843). Teoksesta Kootut kertomukset. Suom. Jaana Kapari-Jatta. Teos 2017.
Amerikkalaisesta Poesta (1809-1849) on äärimmäisen vaikea sanoa mitään lyhyesti. Ainakin käsittelyssä olevaan kauhukirjallisuuden genreen hänellä on ollut järisyttävä vaikutus jo 1800-luvulla ja on edelleen. Hän keksi myös salapoliisikirjallisuuden ja oli hieno runoilija (Korppi on maailman tunnetuin kauhuruno). Hänen tekstinsä eivät juuri vanhene ja Kapari-Jatan uudet suomennokset ovat silkkaa kultaa. Mitä siis valita tähän? Melkein mikä vain kauhutarina olisi kelvannut, mutta päädyin hyytävään Mustaan kissaan, johon on käsittämättömän lyhyessä muodossa saatu paketoitua piinaavaa kauhua, karmeita tekoja ja kuvausta alkoholisairauden tuhoisasta vaikutuksesta mieleen. Eikä listauksissani esiinny ihan tavallisia lemmikkejä Kingiä lukuunottamatta.
3. Maupassant, Guy de: Vainaja (1887). Kokoelmasta Painajaisuni. Suom. & valinnut Eila Kostamo, Kirjayhtymä 1966.
Ranskalaista Maupassantia (1850-1893) pidetään yleisesti yhtenä maailman parhaista novellisteista kautta aikojen. Hän kirjoitti myös paljon kauhukirjallisuuteen liitettäviä tarinoita psykologisella otteella hieman Poen tavoin. Vainaja ei mielestäni lukeudu vain niihin vaan on varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lyhyt kauhupala hautausmaalla tapahtuvista kummallisuuksista.
4. Bierce, Ambrose: Muutamia kummitustaloja (1893). Antologiasta Amerikkalaiset aaveet, toim. Markku Sadelehto. Suom. Sari ja Anita Puumalainen. Wsoy, FAN-sarja 1995.
Amerikkalainen Bierce (1842-1914?, katosi Meksikossa raportoidessaan maan sisällissodasta) oli mestarillinen kirjailija ja journalisti, joka tunnetaan ilkeistä kauhusatiireistaan, sysimustasta huumoristaan ja nihilistisestä maailmankuvastaan. Varsinkin Suomessa. Täällä suurin osa hänen tekstiensä käännöksistä on juuri kauhuun liittyviä tarinoita. Esimerkkini sisältää seitsemän minijuttua kauhua ja pelkoja herättäneistä taloista, joita kertomusten kertojat tai päähenkilöt tutkivat ja kokevat kummia. Minusta ne ovat aavistuksen epätasaisia, jotkut ovat hyytäviä, mutta toiset ovat hieman liikaa toistensa kaltaisia. Kieli on silti taattua, loistavaa Bierceä.
5. Machen, Arthur: Suuri Jumala Pan (1894). Antologiasta Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia, toim. Markku Sadelehto. Suom. Matti Rosvall. Jalava 2015.
Walesiläinen Machen (1863-1947) on arvostettu kauhunovellien kirjoittaja ja tähän poimimani pitkä novelli nousi klassikon asemaan jo 1920-luvulla. Hän oli goottilaisen romaanin uuden tulemisen pyörteissä aikalaistensa Stevensonin, Stokerin ja Wilden tavoin. Mm. H.P.Lovecraft ja Stephen King ovat sanoneet saaneensa häneltä paljon vaikutteita. Tarina kuuluu yliluonnollisia ilmiötä ja maailmaa käsitteleviin teksteihin, joissa kokeilu näiden ilmiöiden parissa ei johda mihinkään hyvään. Mielenkiintoista on, että naiset ovat tässä tärkeässä roolissa.
6. Montague, R.James: Apotti Thomasin aarre (1904). Antologiasta Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia, toim. Markku Sadelehto. Suom. Matti Rosvall. Jalava 2015.
Englantilainen Montague (1862-1936) oli yliopistomiehiä Lewis Carrollin, J.R.R.Tolkienin ja C.S.Lewisin tapaan. Häneltä on suomennettu hienoja novelleja muissakin kokoelmissa, mutta nostin tämän esiin, koska se poikkeaa hieman linjasta. Tässä tutkitaan latinankielistä salakirjoitusta aarteen etsinnässä, jonka ratkaiseminen ei ehkä olekaan ihan viisasta…
7. Blackwood, Algernon: Pajut (1907). Antologiasta Englantilaiset aaveet, toim. Markku Sadelehto. Suom Sari Kallioinen ja Anita puumalainen. Wsoy, FAN-sarja 1994.
Englantilainen Blackwood (1869-1951) oli ja on arvostettu kauhu- ja kummitusjuttujen kirjoittaja monen muun homman ohella (mm. radiojuontaja, journalisti, romaani-, lasten- ja näytelmäkirjailija). Pajut on pitkä novelli, jonka asteittainen imu vie vastustamattomasti mukaansa. Kieli on sujuvaa ja vetävää. Retkeilijäkaverusten päädyttyä Tonavalla kanootillaan eräälle pienelle saarentapaiselle salaperäinen uhka ja yliluonnollinen tunnelma sekä oudot sattumukset leijuvat jatkuvasti päällä eivätkä anna rauhaa.
8. Lagerlöf, Selma: Soittoniekka (1908). Antologiassa Unikäärme ja muita vanhoja kauhukertomuksia. Suom. ja toim. Matti Järvinen. Nysalor 2017.
Ruotsalainen Lagerlöf (1858-1940) on varsinainen globaali klassikko, joka sai kirjallisuuden Nobelin 1909 ensimmäisenä naisena. Hänet tunnetaan erityisesti Gösta Berlingin tarusta ja Peukaloisen luojana, joita on käännetty ympäri maailmaa. Hän kirjoitti taiten myös joitakin hienovaraisia yliluonnollisia elementtejä sisältäviä tarinoita, joista esimerkki tässä.
9. Doyle, Athur Conan: Blue John Gapin hirviö (1910). Kokoelmasta Pelko- ja kauhutarinoita. Suom. Väinö Nyman. Tiberiuskirjat 2020.
Skotlantilainen Doyle (1859-1930) tunnetaan tietysti parhaiten Sherlock Holmesin luojana, mutta hän kirjoitti paljon muutakin, mm. lukuisia kauhua ja outoja selittämättömiä tapauksia sisältäviä tarinoita. Tässä englantilainen tohtori on toipilaana tuberkuloosista maalla ja kuulee tarinoita vanhasta kaivoksesta, jonka uumenissa asustaa lampaita teurastava olio. Kyseessä on klassinen päiväkirjamuotoon rakennettu hirviötarina, johon Doyle upottaa teoreettista järkeilyä tohtorin yrittäessä selvittää mistä on kysymys.
10. E.F.Benson: Mies joka meni liian pitkälle (1912). Antologiasta Klassisia kauhukertomuksia. Suom. Jussi Tuomas Kivi. Basam Books 2021.
Englantilainen Benson (1867-1940) oli laaja-alainen kirjoittaja ja vain pienemmältä osalta kauhunovellisti. Tarina pohdiskelee arkitodellisuuden takaista pimeitä voimia ja pakanallisuutta henkivää toista todellisuutta, josta on syytä pysyä loitolla. Edellä mainitun Machenin tarinassa keskiössä ollut Pan on tärkeä myös tässä novellissa.
11. Lovecraft, H.P.: Nimetön kaupunki (1921). Teoksesta H.P.Lovecraft, kootut teokset 2. Suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Jalava 2020.
Amerikkalainen Lovecraft (1890-1937) kuuluu sarjaan Poe. Hänen vaikutuksensa jo aikanaan 1920-luvulta eteenpäin on vain jatkuvasti kasvanut ja hän on Suomessakin melkoinen kulttihahmo. Arvonantoa osoittaa, että Poen ohella vain häneltä on myös suomennettu Kootut teokset. Hän loi kokonaisen ja paljon jäljitellyn mytologian (tarusto Cthulthu -ylipapista) kauhuteemojensa ympärille. Valitsin tietoisesti tarinan, joka ei kuulu näihin, mutta on selkeästi jo alkusoittoa tulevalle. Päähenkilö etsii mystistä, ikivanhaa rauniota Arabian aavikoilla, löytää sen, löytää myös kauhuja, muinaisia muumioituja olioita, jotka ovat hallinneet kukoistavaa kulttuuria aikana, jolloin mitään aavikoita ei seuduilla ollut, paljon ennen kuin mitään muitakaan kulttuureja. Novellin painostava tunnelma, paikan demonisuus ja pelko hallitsevat mestarillisesti kerrottua tarinaa.
12. Eddy, C.M.: Rakkaat vainajat (1924). Antologiasta Outoja tarinoita 4, toim. Markku Sadelehto. Suom. Matti Rosvall. Jalava 1992.
Amerikkalainen Eddy kuului Lovecraftin laajaan ystävä-/ kirjeenvaihtopiiriin, joita hän silloin tällöin autteli ja kannusti. Tässäkin Lovecraft on ollut mukana ja se ilmestyi aikanaan Weird Tales -lehdessä aiheuttaen kohua. Outo tarina kertoo miehestä, joka rakastaa pakkomielteisesti kuolemaa.
13. Howard, Robert E.: Kuolleet muistavat (1936). Kokoelmasta Pedon varjo. Suom. Matti Järvelä ja Markus Harju. Nysalor 2020.
Amerikkalainen Howard (1906-1936) oli hyvinkin likeinen kirjeenvaihtokumppani Lovecraftin kanssa, mutta tyyliltään paljon suoraviivaisempi ja dynaamisempi. Hänet tunnetaan parhaiten fantasiatarinoistaan, Conan -hahmon ja samalla ns. Miekka ja magia tyylisuunnan luojana. Tämä tarina liittyy mystiseen kirousperinteeseen kirjallisuudessa ja sijoittuu 1800 -luvun loppupuolen villiin länteen.
14. Jackson, Shirley: Paholaisrakastaja (1949). Antologiasta Amerikkalaiset aaveet, toim. Markku Sadelehto. Suom. Sari Kallioinen ja Anita Puumalainen. Wsoy, FAN-sarja 1995.
Amerikkalainen Jackson (1916-1965) kirjoitti pääasiassa lyhyempää proosaa ja nimenomaan kauhutarinoita, joista hänet erityisesti tunnetaan (tosin hänen laajalti parhaakseen arvioitua kauhuromaaniaan The Haunting of Hill House -romaania ei ole suomennettu). Yhdysvalloissa on vuodesta 2007 alkaen jaettu hänen nimeään kantavaa kauhukirjallisuuden genren palkintoa. Jackson kirjoittaa, ainakin tässä esimerkissä, vähäeleistä, jopa arkista tekstiä. Pinnan alla kuitenkin väreilee ja paljon jätetään lukijan mielikuvituksen varaan ja tarina jää mietityttämään…
15. Shea, Michael: Kuoleman enkeli (1979). Antologiasta Outoja tarinoita 5, toim. Markku Sadelehto. Suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Jalava 1993.
Amerikkalainen Shea (1946-2014) oli lähinnä tieteis- ja fantasia kirjailija, mutta kirjoitti myös kauhutarinoita. Valitsin tämän listaan, koska se oudolla tavalla pakottaa jatkamaan lukemista ja on merkillinen sekoitus karmeaa sarjamurhaajakauhua ja mystistä science fictionia.
16. Barker, Clive: Rawhead Rex (1984). Veren kirjat 3. Suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Jalava 1991.
Englantilainen Barker (1952-) on monipuolinen taiteilija, joka nousi kulttikirjailijaksi Veren kirjoillaan 1980-luvun puolivälissä. Kuusiosainen sarja suomennettiin 1989-1994. Barker kirjoittaa varsin väkivaltaisia ja roiseja tarinoita käyttäen sujuvaa ja lennokasta kieltä. Tämä tarina on englantilaiseen kylämaisemaan sijoittuva hirviötarina, jonka muinainen tuhovoima on musertava. Jos tätä vertaa lähes 75 vuotta vanhempaan Doylen tarinaan, niin ero ei juuri voisi olla suurempi.
17. McCammon, Robert M.: Syvä pää (1987). Antologiasta Kauhujen kirja 4, toim. Charles R.Grant. Suom. Annika Eräpuro. Book Studio 1993.
Amerikkalainen McCammon (1952-) on yksi suuria vaikuttajia amerikkalaisen kauhukirjallisuuden buumissa 1970-luvun lopulta 1990 -luvun alkuun. Hän on pääasiassa romaanikirjailija, mutta taitaa myös novellin. Tässä hän paneutuu hukkunutta poikaansa surevan perheenisän taisteluun oliota vastaan, jonka hän uskoo tappaneen poikansa.
18. Casper, Susan: Pimeyden lapsi (1989). Antologiasta Majatalo ja muita kauhukertomuksia, toim. Anne Helttunen & Tuula Uusi-Hallila. Suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Wsoy 2000.
Tästä amerikkalaisesta toimittajasta ja kirjailijasta (1947-2017) ei juuri löydy tietoja ja lienee melko tuntematon, ainakin vielä. Mutta pirun hyvä ja sujuva vampyyriperinteeseen linkittyvä kauhunovelli kyllä löytyy yllä mainitusta antologiasta.
19. Lansdale, John R.: Romutarha (1989). Antologiasta Outoja tarinoita 6, toim. Markku Sadelehto. Suom. Jari Niittylä. Jalava 1994.
Amerikkalainen Lansdale on tuottelias ja monipuolinen kirjailija (dekkareita, kauhua, lännenkertomuksia ja tieteiskirjallisuutta). Hän kuului Barkerin ohella tärkeimpiin 1980-luvulla vaikuttaneen ns. splatterpunk -kauhukirjallisuuden tyylisyynnan edustajiin, joka sisältää äärimmäistä väkivaltaa ja nihilismiä. Valitsemani kauhutarina kuuluu näihin, jossa pimeä, kirottu toinen todellisuus putkahtaa maan pinnalle piinaamaan ihmisryhmää, joka ei sekään mukavilla luonteenpiirteillä paistattele.
20. Collins, Nancy A.: Paholaisrakastaja (1991). Antologiasta Kuoleman kirjat 2, toim. Markku Sadelehto. Suom. Sari Kallioinen ja Anita Puumalainen. Wsoy, FAN-sarja 1993.
Amerikkalainen Collins (1959-) on tunnettu lähinnä vampyyrikirjasarjasta, jossa seikkailee naisvampyyri Sonja Blue. Suomeksi on saatavissa yksi (Musta yö – tummat lasit 1994). Hän käyttää melko rujoa, julmaa ja suoraviivaista seksiä tihkuvaa kieltä. Näin on myös esimerkkinovellissa, jossa helvetin syövereistä noussut käärmemäinen, muuntautumiskykyinen olento ja levoton sekä elämäänsä ja parisuhteeseensa tyytymätön nuori nainen löytävät toisensa.
Tämä juttu oli oikeastaan megalomaanisesta aineistosta johtuen järjetön idea ja leegio hyviä tekstejä ja kirjoja jäi luonnollisesti pois. Toivottavasti kuitenkin tästä subjektiivisesta listailusta jotakin tarttuu mukaan ja innostaa jatkolukemisiin. Markku Sadelehdon jättimäisen toimitustyön ansiosta meillä on mahdollisuus tutustua Suomen kielellä lukuisiin tekijöihin, jotka muutoin olisivat todennäköisesti jääneet meille tuntemattomiksi. Kehotan sukeltamaan hänen toimittamiinsa teoksiin, joista taatusti löytyy kaikkea. Pelkästään näissä listauksissa esiintyvät antologiasarjat vievät jo pitkälle (Kuoleman kirjat 1-3, Outoja tarinoita 1-6 sekä ns. aave-antologiat Amerikkalaiset aaveet & englantilaiset aaveet). Hän on myös toimittanut iloksemme H.P.Lovecraftin Kootut teokset 1-6. Book Studion Kauhujen kirja -sarja sisältää kahdeksan antologiaa, (toimittajina useita amerikkalaisia tekijöitä) joka on varsin hyytävä ja erittäin kovia tekijöitä sisältävä antologiasarja.
Olen juttuun ja listauksiin ammentanut tietoa käsiteltyjen kirjojen esipuheista, mikäli niitä on ollut, plärännyt Wikipedia -sivustoa sekä joissakin tapauksissa hyödyntänyt Risingshadow -sivuston antia. Mahdolliset lyhyet kommentit ja arviot sisällöistä ovat valuneet omasta päästäni.
Kuten lupasin, niin listaan lyhyesti suomalaista kauhua. Suomalainen kauhukirjallisuuden historia on myös pitkä, mutta ohuempi. Zacharias Topelius kirjoitti kauhujuttuja jo 1840 luvulta asti sekä tunnetun romaanin Linnaisten kartanon viheriä kamari (ruotsiksi) ja löytyypä Aleksis Kiveltäkin kauhuelementtejä.
Kauhu on suosittua ja romaaneja ja novelleja ovat kustantaneet mm. Book Studio (Kari Nenonen: Se ken tulee viimeiseksi on kuolema 1988), Haamu (Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita 2018), Jalava (Boris Hurtta: Elävien ja kuolleitten kesä 1990), Like (Tiina Raevaaran trilogia: Yö ei saa tulla, Korppinaiset & Veri joka suonissasi virtaa 2015-2017), Otava (Mikko Toiviainen: Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita 2020), Turbator (Petri Laine: Surunkorento – Kauhunovelleja 2009) ja Tammi (Marko Hautala: Käärinliinat 2009).
Erittäin ansiokasta työtä ovat tehneet uudemmat pienkustantamot, jotka ovat metsästäneet vanhoja suomalaisia kauhutarinoita (esim. Turbator, Helmivyö ja Nysalor). ”Arkeologeina”, asiantuntijoina ja toimittajina näissä ovat kunnostautuneet erityisesti Juri Nummelin (Nummelin on kirjoittanut myös kattavan teoksen Kuoleman usvaa ja pimeyttä: suomalaisen kauhukirjallisuuden historia, Oppian 2020) ja Matti Järvinen. Kannattaa tutustua teoksiin Harry Etelä: Kauhujen salakammio – Kauhunovellit 1937-1940, Turbator 2007, Kehrääjä – Vanhoja suomalaisia kauhunovelleja, Helmivyö 2019 ja Synkkä satu ja muita vanhoja suomalaisia kauhukertomuksia ja kummitusjuttuja, Nysalor 2018.
Samaiset pienkustantamot ovat koonneet ja julkaisseet myös kauhurunoutta: Helmivyö: mm. Uuno Kailas: Hauta meren alla – kauhunovelleja ja -runoja 2019 ja Nysalor: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja 2017 sekä Timo Hellmanin runokokoelman Lohdullinen kuolema 2020.
J.A. Salonen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?