Tuula Amberla trio @ Metso Live 14.3.2024
Tampereen pääkirjastossa aika ajoin pidettävät Metso Live -tilaisuudet ovat varsin mainio ja vieläpä ilmainen kulttuuripläjäys, jonne olen suunnistanut aika ajoin. Liian harvoin kylläkin, tunnustan. Yleensä selailen kirjaston tapahtumavihkosen sen ilmestyttyä, mutta unohdan pistää ylös kiinnostavat päivämäärät. Yhden harvoin keikkailevan suosikkini, Maritta Kuulan, esiintyminen on jäänyt erityisen hyvin mieleen muutamien vuosien takaa, ja tällä kertaa sain itseni heivatuksi paikalle, kun toinen omaperäinen pitkän linjan naislaulaja Tuula Amberla esiintyi kera osaavan rytmiryhmänsä. Ensiksi oli ohjelmassa kirjastonhoitaja Juhani Koiviston kipparoima haastattelu, minkä jälkeen kuultiin itse musiikkia.
Show kokonaisuudessaan löytyy videona kirjaston Youtube-kanavalta, joten jos kaipaat visuaalista selontekoa siitä miltä esitys näytti ja mitä kappaleita tarkalleen soitettiin – tai haluat muuten vain soundtrackin tälle artikkelille, niin pistäpä pyörimään. Itse kerron tässä lähinnä omia fiiliksiäni ja ajatuksiani keikasta sekä satunnaista aihetta liippaavaa muistelujorinaa.
En tosiasiassa ole paljonkaan Amberlaa kuunnellut, mutta minulla on häneltä yksi tietty suosikkibiisi, jota salaa toivoskelin esitettäväksi, ja noin muutenkin olen noteerannut, että kyseessä taitaa olla mielenkiintoinen artisti. Muistan, että laulaja on siviiliammatiltaan kirjastonhoitaja, mikä on myös oma varsinainen ammattini, ja tämä on yksi syy miksi koen artistiin jotain hengenheimolaisuutta. Ilahduin siitä, että haastattelija otti esille Hyllyjen välissä hiljaa: kirjastolauluja -levyn ja biisin, jota aikoinaan työkaverini kirjastossa hihittelivät. – Tiettyjen, erityisen vaativien asiakkaiden ilmaantuessa näkyville he joskus luikkivat hyllyjen väliin piiloon ja jättivät meikäläisen, tuoreen vastavalmistuneen kirjastovirkailijanalun, selviytymään haastavassa asiakaspalvelutilanteessa. Minua harmittaa joissakin kirjastoissa uusi trendi, jossa suositaan matalampia hyllyjä. Ei niiden välissä pysty piileskelemään omassa rauhassa ainakaan meikäläisen kaltainen hujoppi. Kyllä sitä ihan asiakkaanakin haluaa olla hyllyjen välissä hiljaa – kaikuisan hälisevä avokonttori ei kuulu kirjastoon! (Ja jos joku nyt siellä huutelee, että ei liity aiheeseen, niin hys! Yleisö hiljaa kun kirjastonkummitus huhuilee rotestihöpinöitään…)
Asiaan… Metson musaosastolle siis. Saapuessani paikalle vartttia ennen esityksen alkua, oli väkeä paikalla niin maan perusteellisesti – enimmäkseen vähän vanhemman näköistä harmaahapsivuosikertaa. Ja siis itsekinhän olen jo keski-ikäinen ja silti jotenkin tunsin olevani lähinnä yleisön junioriosastoa joka hädintuskin oli syntynyt Amberlan ampaistessa hittikartalle.
Haastattelija kysyi, kuullaanko uusia biisejä, mutta laulaja torppasi, että nyt ollaan liikkeellä erimmäkseen vanhojen klassikoiden juhlakiertueella – tarkemmin sanottuna Lulu-LP:n täyttäessä 40 vuotta. Taisin vuonna 1984 olla liian tiiviisti keskittynyt tuttipulloon tai johonkin vastaavanlaiseen aktiviteettiin kyetäkseni muistamaan kuinka kova myyntimenestys kyseinen albumi silloin mahtoi olla, mutta ainakin levyn nimibiisistä tuli jonkin sortin yllätyshitti. Ilmeisesti se oli vähän kaikkialla. Muistan esim. joskus nähneeni kyseisen älppärin äitini kaapinperällä, vaikken levyä varsinaisesti muistakaan kuunnellun. Toisaalta myös isänpuoleinen mummoni, jonka kanssa kuuntelin usein radiota ja jolla oli tapana toistella kaikkea kuulemiaan laulunsanoja, mainoslauseita ja muita fraaseja, hoki joskus “hän rokkia rakastaa” sekä siitä keksimänsä väännöksen “hän rottia rakastaa”. Itse en pitkään aikaan tiennyt mistä tuo hokema on peräisin – tai kumpi sanamuoto edes on oikea – kunnes joskus pitkälle 2000-luvun puolella löysin Lulu-biisin Youtubesta ja tajusin, että hitsi, tämä Luluhan on se rokkia rakastaa -biisi!
Itselleni merkittävin Amberla-levy on kuitenkin vuonna 1992 julkaistu Kuun poika -albumi, jonka vuosia sitten lainasin kirjastosta. Siinä on mukana kappale Korppi, jonka sävellys on espanjalaisesta kappaleesta Porque te vas. Ensimmäinen versio jonka kappaleesta kuulin oli kuitenkin Emma Salokosken vuonna 2006 levyttämä Miksi sä meet, joka on sekin omanlaisenaan jatsahtavana sovituksena tosi hyvä, mutta pian sen jälkeen kuulin tämän aiemmin levytetyn Amberlan version, jonka erikoisempi sanoitus oli mielestäni parempi, koskettavampi ja jotenkin mystisempi. Ilokseni kyseinen kappale kuultiin myös Metsossa, ja tunsin kyynelkanavissani heräävän jonkinlaisen liikahduksen. Jos oltaisiin oltu rockklubilla, olisin saattanut huutaa kappaleen päätyttyä “jee”, mutta kirjaston jotenkin hillitymmässä tunnelmassa päädyin vain antamaan pitkät aplodit. Olin kuitenkin tosi mielissäni, että juuri tämä kappale esitettiin. Mieleen muistui kuinka siistiä oli joskus taannoin kun Opeth soitti Seinäjoen Rytmikorjaamolla The Night and the Silent Waterin. Miten se tähän liittyy? No siten, että jos itsellä on artistilta joku tietty, ehkä vähän erikoisempi suosikkibiisi ylitse muiden, niin onhan se erityisen hienoa kun juuri se soitetaan.
Useimpia Metsossa esitettyjä biisejä en tuntenut ennalta, mutta ne toimivat oikein hyvin, sillä groovailevan soittoduon iskevä pystybassottelu (Vesa Saloranta) sekä tyylikäs kitarointi (Ilpo Murtojärvi) tekivät kappaleista helposti mukaansatempaavia. Eniten mieleen jäi kuitenkin Amberla itse, jonka leikkisä esitystyyli antoi minulle piristävää inspiraatiota. Tunnen välillä itseni kuin vanhaksi jämäksi, joka on pudonnut elämän raiteilta saamatta enää kiinni oikein mistään, mutta Tuula Amberla näytti, että kyllä sitä voi aikuisemmallakin iällä olla eläväistä meininkiä ja pilkettä silmäkulmassa. Tästä paras esimerkki oli Keijon elämää -biisi, joka kertoi…Keijoista (?) – Keijot eivät ahdistu tv-uutisista, vaan osaavat chillata. Hei, semmonen mä alanki nyt olee…
Näihin tunnelmiin. Kyllä musiikki ja taide ylipäänsä on sitten hieno asia. Kiitoksia esiintyjille sekä kirjastolle!
Teksti ja piirros: Pietari H.
ps. Seuraavassa Metso Live -reportaasissa tunnelmia Viikatteen keikalta, ja sillä kertaa oli myös valokuvaaja paikalla. Pysykää kanavalla!
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?