Joululahjalistan laatiminen on totista puuhaa. Joskus se aloitetaan jo kesä-heinäkuulla. Tänä vuonna lapseni alkoi miettiä asiaa heinäkuulla, aloittamalla siitä, että kuinka monta lahjaa hän voi realistisesti toivoa että saisi edes osan listan lahjoista. Viime jouluna kävi vähän huonosti kun listalla oli 25 toivetta eikä saanut niistä edes puolta määrää. Tänä jouluna annoin määräksi 15 lahjaa.
Frozen aiheiset lelut ja kirjat ovat mennyttä aikaa. Hän on kuulemma nyt liian iso leikkimään niillä eikä Elsan rooliasuakaan enää pidetä. Aiemmin ‘in’ olleita leluja ovat myös Monster High-aiheiset nuket ja Ryhmä Haun koiranpennut. Varmaan ainoastaan pehmolelujen suosio on ja pysyy ja niitä on listalla jälleen kerran useampi. Tänä jouluna sheikkaava laama ja flossaava laiskiainen. Joka joulu ilmestyy yhä erikoisempia temppuja tekeviä robottieläimiä. Meillä on jo kaksi koiraa jotka kävelevät ja haukkuvat. Nyt pyydettiin tuota laamaa. Kysyttiin jopa minun mielipidettäni. “Äiti kumman sä haluaisit, laaman vai laiskiaisen?” Minulle ainoa kriteeri oli kumman liikehdintää jaksan enemmän katsella. Ajattelin että laama on hauskempi ja tytär oli samaa mieltä. Todennäköisesti hän vielä vaihtaa laiskiaiseen. Täytyy nyt vain pysytellä tarkkana.
Yksi suosikki on pysynyt jo 5 vuotta: Littlest Pet Shop hahmot. Niitä on olemassa satoja, ellei jopa tuhansia, mitä oudomman näköisiä eläimiä. Sitten niille on vielä oheistarvikkeita kuten taloja – joita meillä joka vuosi toivotaan – huonekaluja, ruokia, jopa leluja ja lemmikkejä. Niistä puhutaan pitkin vuotta, pelkästään niistä saisi kyhättyä oman lahjatoivelistan. Jaan usein muiden sukulaisten kesken vähän että kuka ostaa mitäkin “petsi” aiheista tavaraa. Yksi ostaa varsinaisia leluja, joku talon tai muita tarvikkeita. Ongelmana on vain se että varsinkin talot ovat peevelin kalliita. Onneksi on isovanhempia ja kummitätejä joiden kanssa jaon voi tehdä.
Joulupukin ja tonttujen kanssa meillä on selvä peli. Tytär ei enää täysin usko niihin. Hän tiedostaa kyllä että lahjoja ei osta joulupukki vaan ihan tylsät vanhemmat ja muut sukulaiset ja tutut. Juuri viime viikolla hän kysyi kuka se tonttu oikeasti oli joka lahjat yhtenä jouluna toi oven taakse. Vaikka kuinka väitin että se oli oikea tonttu, jouduin lopulta myöntämään että minähän se olin. Toisaalta hän haluaa vielä uskoa pukkiin, niin minäkin mielelläni teen. Jotenkin joulu vain ei tunnu joululta ilman ajatusta joulupukista tuomassa lahjoja.
Teksti ja kuva: Niina F.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?