Koronapäiväkirja – osa 4

Ajatuksia koronan aikaan

Kuva: Pixabay

Rajoitusten tuoma eristys korostaa väistämättä kodin merkitystä omassa arjessa. Kotia usein luonnehditaankin elämää tukevaksi peruskallioksi, josta saa voimaa ja turvaa.

Korona-aikaan vietetään erityisen paljon aikaa kotona. Monet viihtyvät muutoinkin kotipesässään hyvin, kun taas toisilla seinät saattavat ruveta niin sanotusti kaatumaan päälle. Kuinka sitten voisi lisätä viihtyvyyttään tutuissa nurkissa?

Ehkäpä jotain muutoksia pystyy tekemään ilman, että täytyisi tehdä edes mitään uusia hankintoja. Monille jo pelkkä kodin yleissiisteys ja järjestys tuo tietynlaista mielenrauhaa luoden samalla miellyttävää tunnelmaa.

Kun kotinurkkaansa tuijottelee päivät pitkät, saattaa mieleen hiipiä ajatus esimeriksi huonekalujen paikkojen vaihdosta. Se voikin olla yksi hyvä idea saada kotiin uutta ilmettä. Erilainen järjestys voi lisäksi paljastaa kodista aivan uudenlaista potentiaalia, mikäli järjestyksen vaihto antaakin pientä lisätilaa. Ehkä siitä voikin tulla itsellesi vaikka ikioma lukunurkkaus tai jokin muu oma pieni soppi.

Näin kevään korvalla monilla on tapana päivitellä kotiin kirkkaampia värejä ja vaihtaa kodintekstiileistä talviaiheet pois odottamaan jälleen myöhäisempää vuodenaikaa. Jo pelkkä verhojen vaihto toisenvärisiin saattaa riittää, silläkin saa aikaan jo ison eron.

Yksi keino on rikkoa rutiineja omassa kodissa ja kokeilla vaihtaa nukkumapaikkaa toiseen huoneeseen. Toki pienessä yksiössä tämä ei onnistu, mutta vähänkään isommissa asunnoissa kyllä. Voihan olla, että saatkin yllättäen paremmat unet olohuoneessa?

Varastojen siivouksellekin taitaa löytyä nyt hyvin aikaa. Monesti sitä ei aina itsekään muista, mitä kaikkea onkaan laittanut sivuun säilytykseen. Varaston keskeltä saattaakin löytyä tavaroita, joille keksit nyt tarvetta tai näet jonkun esineen aivan uusin silmin.

Kuva: Pixabay

Kotona saattaa myös iskeä ikävä ystäviin ja läheisiin, joita ei nyt koronan vuoksi pääse tapaamaan. Mikäli videopuhelut eivät tuo helpotusta kaipuuseen, voi yhteisten valokuvien sommittelu seinälle auttaa. Näin ollen saat uuden ilmeenkin kotiin ja samalla näet rakkaita muistoja. Niistä voikin ammentaa voimaa jaksaa odotella seuraavaa tapaamista, kun ajat sen jälleen sallivat.

Kodin myös sanotaan ilmentävän siellä asuvaa henkilöä, sillä kaikki siellä olevat tavarat ovat päätyneet sinne jostain syystä – toisin sanoen niihin useimmiten liitttyy jokin tarina tai niillä on muulla tapaa jokin tärkeä merkitys. Kotoisaa oloa saa varmasti lisää, jos kodissa on näkyvillä enemmän rakkaita muistoja mieleen tuovia esineitä.

Pienillä asioilla voi luoda kotiin kivaa piristystä ja sitä varmasti tarvitsee itse kukin. Vielä on poikkeusaikaa jäljellä, ja kotona vain täytyisi jaksaa olla. Ja sitä paremmin siellä kotosalla tykkää olla, mitä mukavammaksi olonsa siellä tuntee, uskon.

Sitäpaitsi, nyt on aivan loistava aika aloittaa kodin kevätsiivous.

Teksti: Jenni