Joulukalenteri 2022, luukku 21

”Tule meille Tuomas kulta, tuopa joulu tullessas”

Tuomaan risti postimerkissä v.uonna1985
Tuomaan risti on painettu 1,2 markan postimerkkiin vuonna 1985.

Vanhan kansan joulu alkoi Tuomaan päivästä 21.12., kun aurinko asettui pesäänsä. Arkinen aherrus hiljeni ja alkoi levon ja rauhan aika.

”Pesäpäivät” kestävät tuomaasta jouluun. Yö on nyt pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Aurinko on kolme päivää pesässään, josta se nousee jouluaamuna ja luonto aloittaa hitaasti kulkunsa kohti kevättä.

Tuomaan päivään viettoon liittyvät vanhat suojaavat aurinkosymbolit, joita tunnetaan useita. Joissakin vanhoissa riimusauvoissa päivää kuvaa vanha suojamerkki, »Tuomaanristi», joka valmistettiin päreistä. Tuvan, navetan ja tallin oveen sekä porttiin saatettiin myös maalata tervalla suojeleva rengasristi.

Tuomaan päivän savupirttejä pestiin vedellä ja hiekalla kirkkaan vaaleiksi, minkä takia päivää onkin kutsuttu Tohu- ja Noki-Tuomaaksi. Lopuksi pirtti kaunistettiin tuoksuvista petäjäpäreistä punotuin kuvioin. Vuoden pimeimpään aikaan kuuluivat myös lattialle levitetyt oljet ja olkikoristeet, jotka ovat vanhoja kasvun, elämän ja luonnonkierron vertauskuvia.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa