Modernin kauhun taso on yleisesti ollut karmean alhainen, ja varsinkin Michael Bayn omistama tuotantoyhtiö Platinum Dunes on laajasti tunnettu ala-arvoisista kauhuelokuvistaan. Platinum Dunesin logon näkeminen on aiheuttanut enemmän selkäpiin karmintaa kuin itse elokuvat. Nyt kuitenkin tämä paljon haukuttu tuotantoyhtiö on onnistunut luomaan historiansa selvästi parhaimman leffansa, sillä Hiljainen Paikka on harvinaisen onnistunut ja alkuasetelmaltaan uniikki kauhutrilleri.
Huvittavaa on, että pitkän aikaa luulin, ettei tätä leffaa ole edes olemassa. Traileri, jota tästä näytettiin teattereissa, oli esitetty sellaisessa kontekstissa, että se olisi kuin sellainen hauska video, jossa pyydetään yleisöä olemaan hiljaa teatterissa. Tätä varten oli kuvattu alkuperäistä materiaalia. Kuukausien ajan luulin sen olevan feikkitraileri. Ihmettelin vain, että onpas hyvät tuotantoarvot tällä videolla.
On sanottu, että Hiljainen Paikka on tämän vuoden Get Out. Viime vuonna julkaistu Get Out, jonka ohjasi koomikko Jordan Peele (tunnettu Key & Peele-sarjasta), sai osakseen merkittävää ylistystä kriitikoilta ja yleisöltä. Hän voitti jopa Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Tänä vuonna on koomikko John Krasinskin (tunnettu The Office-sarjan amerikkalaisesta versiosta) vuoro kokeilla onneaan, ja Hiljainen Paikka onkin saanut samankaltaista suosiota. Elokuvat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Get Out on vahvan komediallinen, ja se sisältää selkeää sosiaalipoliittista sanomaa. Hiljainen Paikka taas on vähäeleisempi ja hienovaraisempi.
Maapallolle on selittämättömästi ilmestynyt sokeita äänen avulla saalistavia hirviöitä, jotka ovat elokuvan alussa jo tappaneet yli puolet ihmisväestöstä. Loput ihmisistä joutuvat elämään täydessä hiljaisuudessa, sillä pieninkin ääni voi saada hirviöiden huomion. Elokuvan armoton alkukohtaus iskostaa heti katsojalle, että kukaan hahmoista ei ole turvassa. Tarina seuraa yhtä perhettä, joka asettuu asumaan eräälle maatilalle ja yrittää jatkaa elämää kirjaimellisesti kaikessa hiljaisuudessa. Perheeseen lukeutuu äiti Evelyn (Emily Blunt), isä Lee (John Krasinski), tytär Regan (Millicent Simmonds) ja poika Marcus (Noah Jupe). Perheeseen on myös tulossa lisäys, koska äiti on raskaana, mikä aiheuttaa ilmiselviä ongelmia.
Filmin asetelman vaatima hiljaisuus luo monella tavalla erilaisen kokemuksen. Kuvallisesti se vaatii perinteisempää ilmaisua, jossa informaatiota annetaan enimmäkseen visuaalisesti. Pieninkin ääni kuulostaa nyt todella voimakkaalta ja aggressiiviselta. Jopa elokuvan ulkopuoliset, teatterissa kuullut äänet voivat tehostaa tai jopa häiritä tunnelmaa. Tarinallisesti se aiheuttaa monia mielenkiintoisia elementtejä. Dialogia on vähän, ja suurin osa siitä on viittomakielellä. Vaikka hiljaisuus luo toisaalta rauhallisen ja seesteisen tunnelman, ilmassa on silti jatkuvasti jännite, koska kuka tahansa voi milloin vain tehdä inhimillisen virheen ja luoda välittömästi tappavan kriisin. Täydessä hiljaisuudessa ei voi näyttää tunteita normaalisti. Jos joku on iloinen, hänen täytyy näyttää se hiljaa. Jos joku itkee, hänen täytyy tehdä sekin hiljaa. Tämä luo syvää tunteellista turhautumista varsinkin perheen nuorimmille.
Vaikka leffassa keskitytään pääasiallisesti painostavaan tunnelmaan, on siinä kuitenkin inasen verran liikaa jump scareja. Varsinkin musiikilliset iskut ovat turhia tällaisessa elokuvassa, jossa pelkät äänet riittävät säikäyttämään. Joitakin epäloogisuuksiakin löytyy. Perheellä on selvästi käytössä sähköä. Mistä he saavat sen? Onko heillä generaattori? Jos on, niin eikö se tuota paljon ääntä? Mutta elokuva on ilmaisultaan ja kerronnaltaan niin vahvaa että moiset nillitykset eivät paljon paina. Erityismaininta täytyy antaa lopetukselle, joka on niin täydellinen että se sai yleisöltä aplodit.
Janne Karjalainen
