Finnkinon IMAX-sali

Elokuvayleisön lypsämistä vai elokuvateatterien tulevaisuus?

Vuoden 2018 lopulla se vihdoin tapahtui: Suomeen saatiin ensimmäinen Imax-elokuvateatterisali Finnkinon avatessa uuden esityskompleksin Helsingin Itäkeskukseen. Imax on maailmalla ollut premium-elokuvasalien ykkösnimi ja korkealaatuisen esitystekniikan synonyymi jo vuosikymmenen ajan. Mutta onko Itiksen Imax-sali jälleen yksi uusi keino kaapia kuluttajien kukkaronpohjia maailmanlaajuisesti tunnetun brändin varjolla vai tuoko uuden teatterikompleksin vetonaula todellakin jotain ennenkokematonta elokuvayleisön ulottuville?

Imaxin historia

Imax-esitystekniikan historia juontaa juurensa jo 1960-luvun lopulle kun Kanadalaiset Graeme Ferguson, Roman Kroitor ja Robert Kerr päättivät kehittää elokuva-alan standardiksi muodostuneen 35-millimetrisen filmin haastajaksi immersiivisemmän ja audiovisuaalisesti vaikuttavamman esitystekniikan. Tuloksena oli 65-millimetrinen filmi, joka kulki kamerassa vaakasuunnassa, eikä perinteisen filmin tapaan pystysuunnassa. Tällä menetelmällä jokainen filmiruutu saatiin valottumaan siten että sille tallentui mahdollisimman paljon informaatiota. Imax-filmikamera kulutti filmiä huomattavasti tavallista 35-millimetristä ja jopa harvinaisempaa 70-millistä elokuvakameraa enemmän, koska filmipinta-alaa vaadittiin moninkertainen määrä halutun vaikutelman luomiseksi.

Kuvamateriaalin tallentamiseksi keksittyjä innovaatioita täydennettiin uraauurtavalla esitystekniikalla, jossa erikoisvalmisteinen Imax-filmiprojektori pyöritti 70-millimetristä filmiä vaaka- eikä perinteisen elokuvaprojektorin tapaan pystysuunnassa. Näiden pääinnovaatioiden ja satojen pienempien sovellusten, keksintöjen ja patenttien avulla luotiin ennenkokematon visuaalinen elämys, jolle ei tuolloin ollut vertailukohtaa. Edes Hollywoodin harvakseltaan hyödyntämä 70-millinen filmitekniikka ei pärjännyt Imax-filmin erottelukyvylle. Imax-filmimateriaali heijastettiin huomattavasti tavallista elokuvakangasta suuremmille kankaille tai planetaariomaisille kupolipinnoille, jolloin katsojan koko näkökenttä saatiin täytettyä. Imax-kuvaus- ja esitystekniikalla luotu kuva oli standardinmukaiseen elokuvateatteriprojisioon verrattuna terävämpi, syvempi ja yksityiskohtaisempi. Katsojalle esitettävä materiaali välittyi normaalia elukuvateatterikokemusta todentuntuisempana visuaalisena kyytinä. Jos joku muistaa 1990-luvulta Särkänniemen 3D-Cineman, jossa yleisö kirkui ja kaatuili lattialle niin kyllä vain, siellä hyödynnettiin astetta köykäisempää Imax-tekniikkaa, joka kuitenkin teki tehtävänsä.

Kanadalaisen Imax-corporationin leipäpuu koostui vuosikymmenien ajan lähinnä yhtiön omista Imax-filmille kuvatuista dokumenteista, joita esitettiin varta vasten Imax-formaatille omistetuissa teattereissa. Imax-teatterit olivat kuitenkin harvassa ja esittäytyivät suurelle yleisölle lähinnä museoiden ja muiden näyttelykeskusten yhteydessä koettavina kuriositeetteina. Jotta Imax-yhtiö pystyisi kasvattamaan teatteripeittoaan ja pääsemään käsiksi suuriin rahavirtoihin, sen olisi ujutettava osaamisensa kaupallisten elokuvien markkinoille. Imax-kamerat olivat kuitenkin liian painavia, äänekkäitä ja filmisyöppöjä pitkien kaupallisten elokuvien kuvaamiseen. Asiaa ei myöskään auttanut se että Imax-filmikameroita oli vain muutama kappale koko maailmassa. Imax-kameroiden käyttö elokuvien purkittamiseen ei vain ollut kustannustehokasta tai kätevää. Lisäksi Imax-filmikopiot ovat kalliita ja yksi kela painaa noin 90 kiloa. Yksi kokopitkä elokuva veisi helposti neljä tai viisi Imax-filmikelaa per teatteri. Pitkän elokuvan levittäminen Imax-formaatissa olisi liian kallista, ja elokuvaa voisi näyttää vain teattereissa, joissa on Imax-filmiprojektori. Ja koska Imax-teatterit olivat vielä 1970-1990-luvuilla harvinaista herkkua, olisi kaupallisen elokuvan kuvaaminen ja levittäminen Imax-formaatissa ollut lähinnä turha lisäkustannuserä ja kohtuuton vaiva jonka tuottama hyötysuhde olisi jäänyt olemattoman pieneksi ja epätavanomaisen tekniikan elokuvakokemukseen tuoma lisäarvo harvojen nautinnoksi.

Imaxin läpimurto kaupallisten elokuvien areenalle

1990-luvun lopulla alkoi kuitenkin tapahtua. Imax alkoi hyödyntää kehittämäänsä DMR-prosessia tavallisten 35-milliselle filmille kuvattujen elokuvien skaalaamiseen 70-milliselle filmille. Tämän prosessin avulla 35:n millimetrin negatiiveille kuvatuista filmeistä pystyttiin tekemään Imax-teattereita hyödyntävä versio. Lopputulos ei ollut yhtä sykähdyttävää kuin alun perin Imax-kameralla kuvattu materiaali, mutta näytti Imax-teatterissa kuitenkin varsin vaikuttavalta. DMR-tekniikalla konvertoituja Imax-versioita nähtiin useammastakin kaupallisesta elokuvasta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Meni kuitenkin vuoteen 2008 saakka kunnes kunnianhimoinen elokuvaohjaaja ja perinteisen filmikuvauksen puolestapuhuja Christopher Nolan päätti kuvata osan The Dark Knight-elokuvan kohtauksista Imax-filmille. Lopputulos herätti valtavasti maailmanlaajuista huomiota elokuvayleisön keskuudessa ja valveutuneet katsojat halusivat ehdottomasti nähdä kohutun elokuvan Imax-teatterissa kokeakseen elokuvan 28 Imax- formaatissa kuvattua minuuttia siinä muodossa ja loistossa jossa ohjaaja oli ne tarkoittanut koettavan. Imax-yhtiön hetki ja tilaisuus oli viimein koittanut.

Digitaalisen Imaxin maihinnousu

Vuonna 2009 Imax-yhtiö esitteli digitaalisen Imax-formaatin. Ensimmäisen sukupolven digitaalinen Imax-teatteri koostui kahdesta Christie- projektorista ja Imaxin itse tuottamasta 6-kanavaisesta äänentoistojärjestelmästä. Lisäksi digitaalisissa Imax-saleissa sovellettiin yhtiön kehittämää tilageometriaa, jossa penkkirivit ovat tavallista teatteria huomattavasti jyrkemmin porrastetut ja sijoitettu kokonaisuudessaan lähemmäksi valkokangasta. Valkokangas oli normaalia isompi ja kuvasuhteeltaan korkeampi kuin tavanomaisessa elokuvasalissa. Digitaalisen Imax kankaan kuvasuhteeksi valittiin 1.90:1, kun viimeisten vuosikymmenien aikana standardiksi vakiintunut elokuvateatterikuvasuhde on ollut 2.39:1. Mikäli digitaalisessa Imax-salissa katsottu elokuva oli kuvattu siten että se hyödynsi teatterin kuvasuhdetta, oli kuvamateriaalia siis nähtävissä pystysuunnassa noin neljäsosan enemmän kuin perinteisessä elokuvasalissa. Digitaalinen sali ei kuitenkaan hyödyntänyt perinteistä Imax-filmin kuvasuhdetta, joka oli y-akselin suuntaisesti vieläkin korkeampi 1.43:1. Digitaalisten Imax-salien esiinmarssi oli monella tapaa kaksiteräinen miekka. Ensinnäkin digitaalinen Imax-teatteri ei kyennyt pääsemään lähellekään Imax-filmikopion erottelukykyä. Digiversio kykeni vain 2K-resoluutioon (2048 pystyjuovaa) kun taas Imax filminegatiivi on digitaaliseksi muutettuna jopa 12000-18000 pystyjuovaa eli 12-18K. Itse teatterilevityskopiot eivät toki ole erottelukyvyltään näin suuria, mutta Imax-filmiteatterin resoluutio oli kuitenkin paljon suurempi kuin ensimmäisen digitaalisen Imax-inkarnaation. Myöskin digisalien kankaat kutistuivat melkoisesti Imaxin filmiteatterien kankaista. Digitaaliset Imax-teatterit toivat toki mukanaan myös valtavasti hyvää. Kaupallisista elokuvista tuli viimein kiinteä osa Imax-teatterien ohjelmistoa ja elokuvien levittämisestä tuli digitaalisuuden myötä paljon kustannustehokkaampaa. Digisalit eivät vaatineet yhtä paljon tilaa eivätkä niiden tekniset komponentit olleet lähellekään yhtä kalliita kuin perinteisen Imax-filmiteatterin. Uusia Imax-teattereita alkoikin nousta kuin sieniä sateella. Myös elokuvantekijöille digitaalinen formaatti oli paljon joustavampi, sillä valmis elokuva oli paljon helpompaa konvertoida Imax-teattereihin sopivaksi kuin filmiaikana. Ensimmäisen polven Imax-digisalit olivat hieman kuin valokopioita tai kustannustehokkaampia mutta heikkolahjaisempia klooneja alkuperäisistä Imax-teattereista. Kaupallisesti ratkaisu oli ehdottomasti kannattava ja teki Imaxista yhden modernin elokuvateatteriviihteen suurimmista nimistä. Toisaalta taas Imax-brändin lupaus ja tae ylivertaisesta audiovisuaalisesta kokemuksesta hieman naarmuuntui, sillä digitaalinen klooniarmeija ei vain ollut vuosikymmeniä hallinneen filmiteatterilaivaston veroinen elämysten tarjoaja vaan jotain paljon lähempänä tavanomaista elokuvateatteritekniikkaa.

Imaxin laservallankumous

Toisen sukupolven digitaalinen Imax-armada olikin sitten jotain ihan muuta. Imax Corporationin uusin lippulaiva esiteltiin yleisölle vuonna 2014 nimellä Imax with Laser. Ristimänimensä mukaisesti toisen polven digitaalinen Imax-teatteriformaatti ei enää käyttänyt xenon-projektoreita kuten ensimmäinen digitaalinen sukupolvi, vaan laser-Imax oli aseistettu kahdella laserprojektorilla. Toinen uudistettu tekninen komponentti oli 12-kanavainen ääni edellisen digisukupolven kuuden sijaan. Nyt kanavia oli varattu Dolby Atmoksen tapaan myös suoraan ylhäältä päin kuuluville äänille. Miten laser-Imaxin edistyksellinen tekniikka siis paransi elokuvakokemusta? Ensinnäkin, kuvan erottelukyky nousi lähes Imax-filmin tasolle. Imax- filmikopion resoluutio oli yhä hieman suurempi kuin mitä lasersalin projektorit kykenivät piirtämään, mutta ero ei enää ollut juurikaan huomattavissa. Ja toisin kuin digitaalinen elokuvakopio, filmi kuluu käytössä. Eli täten Imax-filmikopio pystyy lyömään digiserkkunsa erottelukyvyssä vain filmikopion ollessa tuore. Digitaalinen kuva on myös skarpimpi ja vakaampi. Suurin laserprojektorien tuoma edistysaskel sekä filmi- että xenon-teattereihin nähden oli kuitenkin huomattavasti laajempi väriskaala ja kontrasti. Kirkkaiden ja tummien sävyjen erot suurella kankaalla näyttivät erittäin vakuuttavilta. Vastaavan vaikutuksen teki myös värimaailman päivitys kirkkaammaksi ja elävämmäksi. Lisäksi uudet lasersalit kykenivät tukemaan täyttä Imax-filmin 1.43:1-kuvasuhdetta, joten nyt pystysuuntaista kuvamateriaalia ei enää menetetty digitaalisissakaan saleissa mikäli osa elokuvasta oli kuvattu tätä kuvasuhdetta käyttäen. Äänijärjestelmän kuusi lisäkanavaa myös takasivat sen, että äänimaailma oli nyt sekä Imax-filmisaleja että myös ensimmäisen polven digisaleja kolmiulotteisempi ja todentuntuisempi. Uuden sukupolven digitaalisten Imax-salien vanavedessä valmistuivat myös ensimmäiset digitaaliset Imax-kamerat elokuvantekijöiden käyttöön. Uuden digitaalisen Imax-kuvauskaluston myötä oli huomattavasti aiempaa edullisempaa ja vaivattomampaa kuvata ja optimoida materiaalia suoraan Imax-teattereihin sopivaksi. Kuulemma Imax Corporationin tavoite oli Imax with Laseria suunnitellessa päästä samalle viivalle tai jopa lyödä laudalta legendaariset filmisalinsa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että yhtiö onnistui tavoitteessaan.

Suomen ensimmäinen Imax-teatteri

Ja Imaxin historian laserin tavoin läpileikattuamme pääsemme vihdoin vuonna 2018 avattuun Helsingin Itäkeskuksen Imax-saliin. Ja kyllä, Itiksen Imax-sali on lasersali, mutta uudempi ja kustannustehokkaampi kompromissiversio sellaisesta. Itiksen salin äänijärjestelmä on täsmälleen sama kuin alkuperäisessä ja tyyriimmässä laser-Imax-formaatissa, mutta visuaalisen annin tarjoilevia komponentteja on karsittu. Itiksen Imax-sali toimii yhdellä laserprojektorilla kahden sijaan. Tästä syystä kuva näyttää hieman tummemmalta kuin kahden projektorin arsenaalilla varustetuissa saleissa. Tämän lisäksi sali tukee ensimmäisen digitaalisen Imax-sukupolven teatterien tapaan 1.90:1-kuvasuhdetta eikä pystysuunnassa kaikkein korkeinta Imax-filmisalien ja alkuperäisen Imax with Laser-salien vaalimaa 1.43:1-kuvasuhdetta. Tämä kyseinen kompromissi ei toki ole suuri, sillä loppujen lopuksi melko harva elokuva käyttää 1.43:1-kuvasuhdetta ja 1.90:1 on silti pystysuunnassa reilun neljäsosan korkeampi kuvasuhde kuin perusteatterien ja monien premium-salien standardinmukainen 2.39:1. Ja kun ajattelee, että valtaosa elokuvista kuvataan yhä 2.39:1-kuvasuhteella, ei näitä elokuvia näytettäessä jää Itiksen salissa yhtä paljon kangasta käyttämättä kuin kahden laserprojektorin Imax-teattereissa, joissa tällöin jää lähes puolet kangaspinta- alasta täysin hyödyntämättä. Ja jos Itiksen salissa katsottu elokuva sattuu hyödyntämään 1.43:1-kuvasuhdetta, näkee siitä Helsingin Imax-teatterissamme silti yli neljäsosan enemmän y-akselin suuntaista kuvaa kuin esimerkiksi Isense-salissa. Yksi laserprojektori on jo heti lähtökohtaisesti kahta projektoria edullisempi investointi, ja myös ylläpitokustannusten suhteen myötätuulisempi ratkaisu. Ja kun valkokangas on kahden laserprojektorin salia matalampi, ei sali vaadi yhtä korkeata tilaa ympärilleen. Tämä edullisempi ja kompaktimpi laserratkaisu näyttäisikin yleistyvän isoveljeänsä nopeammin. Kun Imax alkuperäisen laserkonseptinsa myötä pyrki luomaan digitaalisen teatteriformaatin joka pystyisi ylittämään yhtiön omien filmisaliensa varsin korkealle nostaman riman, ottaa se nyt pienen askeleen teknistä takapakkia teatteripeittonsa kasvun kiihdyttämiseksi. Tämä myönnytys on varsin ymmärrettävä nykyisen vallitsevan kilpailutilanteen huomioon ottaen.

Itiksen Imax-sali sisältäpäin

Itiksen lippulaivasali on Imax-teatterien tapaan helposti löydettävissä teatterikompleksin sisältä. Imaxin logo suorastaan sokaisee noustaessa portaat toiseen kerrokseen. Sali on pääväritykseltään täysin musta logon hehkuessa sinisenä tilan seinillä. Salin penkkirivit ovat huomattavasti jyrkemmin porrastetut kuin normaaleissa elokuvasaleissa, joten ei tarvitse pelätä edessä istuvan peittävän näkyvyyttä valkokankaalle. Itse kangas on 310 neliömetriä pinta-alaltaan ja täten Suomen suurin. Imaxin mittapuulla Itiksen valkokangas ei juuri ennätyksiä hätyyttele, sillä yhtiön suurimmat kankaat ovat pinta-alaltaan yli tuhat neliötä. Mainoksia katsoessa voi tulla vaikutelma että istuu aivan liian lähellä suurta televisiota. Imax-kangas täyttää ensimmäisillä seitsemällä penkkirivillä istuvien katsojien näkökentästä valtaosan. Tämä on ehkä se suurin Imax-konseptin ominaispiirteistä. Seitsemännen ja kahdeksannen penkkirivin erottaa toisistaan kulkukäytävä, jonka takana kauempana kankaasta sijaitsee se osa katsomoa, josta kannattaa ostaa paikka mikäli ei halua sitä intensiivisempää Imax-kokemusta. Taaempi osa katsomoa on selkeästi se alue, jossa saatu kokemus on lähempänä tavallisempaa elokuvaelämystä. On siis katsojan päätettävissä kuinka sisällä elokuvassa sitä haluaa olla. Ihan ensimmäiset pari riviä tosin ovat niin lähellä kangasta ja katselukulma niin viistonpuoleinen valkokankaaseen nähden, etten usko sieltä tarttuvan kokemuksen olevan paras mahdollinen. Sekä äänen että kuvan kannalta koen että optimaalisimmat katselupaikat Itiksen Imax-salissa sijaitsevat rivien 6-8 keskivaiheilla. Varsinkaan 3D-elokuvaa katsoessa en suosittele taaimmaisia penkkirivejä, sillä jo mahdollisesti ennen elokuvaa pyörivässä Imax-salin tekniikkademossa huomaa kuinka vahva tämän formaatin luoma kolmiulotteinen vaikutelma voi parhaimmillaan olla mikäli kuva täyttää näkökenttää mahdollisimman paljon. Ehkä paras käytännön ratkaisuista Imax-salissa on kupinpidikkeen yhteyteen ilmestynyt käännettävä pieni pöydäntapainen levyalusta, johon voi laskea leffaeväät elokuvaa katsoessa. Näin naposteltavia ei tarvitse pidellä sylissä elokuvaa koko elokuvan ajan. Kyseessä on varsin yksinkertainen, mutta erittäin toimiva ja tervetullut ratkaisu. Penkit itsessään ovat nykyisten premium salien tapaan nahkaistuimia, jotka usein jakavat mielipiteitä. Itse olen kuitenkin kokenut ne mukaviksi.

Itiksen Imax vastaan Isense-salit

Mutta kannattaako elokuva sitten katsoa Itäkeskuksen Imax-salissa ja onko tämä teatteri kaikin puolin parempi kuin Isense-salit? Imax-salin kangas on Suomen ylivoimaisesti suurin elokuvakangas. Se yksistään riittää monille myyntiargumentiksi. Itse vahvasti hifistelyyn elokuvateatteritekniikan suhteen taipuvaisena lisäisin kuitenkin soppaan muitakin vertailuarvoja. Ensinnäkin, Helsingin Imax-salin kankaalle heijastettu kuva on hieman tummempi kuin Isense-salissa. Kontrasti taas on Imaxissa parempi. Äänikanavia on Imaxissamme 12, kun taas Isense käyttää 64-kanavaista Dolby Atmosta. Atmoksessa siis äänimaailma voidaan rakentaa hienojakoisemmin katsojan ympärille ja ääniobjektien vastaanottokulma voidaan määrittää tarkemmin. Harjaantunumaton elokuvissakävijä ei kuitenkaan huomaa Imaxin ja Isensen äänijärjestelmissä juurikaan eroa. Kummassakin premium-konseptissa katsoja saattaa välillä kärsiä siitä että elokuvan äänet on miksattu liian kovalle. Tämä on kuitenkin täysin elokuvakohtaista eivätkä desibelirajat riippumattomien asiantuntijoiden mittausten mukaan käy lähelläkään suositusten ylärajoja. Silti esimerkiksi lasten ja ääniyliherkkyyteen taipuvaisten katsojien kannattaa ottaa korvatulpat mukaan varmuuden vuoksi. Äänitaso on kuitenkin selvästi matalammalla animaatioita ja perhe-elokuvia katsoessa.

Jos kuvan suhteen vertaisi vaikkapa Berliinin Sony Centerin kahdella laserprojektorilla operoivaa Imax-salia Isenseen, Imax voittaisi todennäköisesti jokaisella osa-alueella. Meidän oman Imaximme ja Suomen Isense-salien taistelu on kuitenkin paljon tasaväkisempi. Mutta jos taas Imaxien ja Isensien värimaailmoja ja kontrasteja vertaa Dolby Cinema-premiumsalien käyttämään Dolby Vision-kuvajärjestelmään, jäävät Imax ja Isense kauas taakse. Värit ja kontrasti kun taas ovat Dolby Cineman erityisosaamista. Tätä premium-formaattia ei tosin vielä Suomesta löydy. Ehkä Imax-formaatin yksi suurimmista vahvuuksista on jokaisen elokuvan läpikäymä Imaxin oma DMR- prosessi, jossa tehdään enimmäkseen kohinanpoistoa valmiille elokuvalle. Tästä voi olla iso etu joissain klassiselle 35-millimetriselle filmille kuvatuissa elokuvissa. Tällöin Imax-teatterissa nähty kopio on huomattavasti siistimmän näköinen. Toisaalta, rosoisuus myös kuuluu filmille kuvatun elokuvan viehätysvoimaan ja ominaispiirteisiin. Digitaalisesti kuvatuissa elokuvissa DMR-prosessin tuomat edut taas jäävät marginaalisemmiksi tai jopa olemattomiksi. Imax-salin suuri kangas on myös samalla vahvuus ja heikkous. Vaikka näkökentän täyttävä kuva näyttääkin vaikuttavalta, tulevat samalla alkuperäismateriaalin visuaaliset vajavaisuudet helposti esiin. Moni elokuva näyttää tänäkin päivänä skaalatulta tai muuten epätarkalta ja rosoiselta jättikankaalta töllisteltynä. Jotkin elokuvanimikkeet ovat vieläkin kuvattu liian huonoilla kameroilla ja liian pienillä resoluutioilla näyttääkseen hyvältä Imaxin kunnianhimoisessa formaatissa. DMR-prosessilla voidaan näitä esitettävän materiaalin repsottavia saumoja parsia kokoon, mutta ei yleensä tarpeeksi vakuuttavasti. Tässä Isensen etuna ovat pienemmät kangaskoot, sillä vähemmän katselualuetta valtaava kuva antaa materiaalin teknistä riittämättömyyttä helpommin anteeksi. Onneksi kamerat kehittyvät jatkuvasti ja premium-formaateille omistettu kuvauskalusto, työympäristöt ja softat yleistyvät varsin nopeasti. Ja käytännössä Imaxin omilla kameroilla kuvatut elokuvat näyttävät poikkeuksetta erinomaisilta Itiksen Imax-salissa. Elokuvien kuvaukseen käytetyt kamerat voi tarkastaa IMDB-sivustolta ja Imax myös yleensä mainitsee näkyvästi omilla kotisivuillaan mikäli elokuva on kuvattu Imax-kameroilla.

Ja kuten aiemmin tuli jo mainittua, Itiksen Imax-sali ei tue Imaxin korkeinta 1.43:1-kuvasuhdetta, mutta tukee kuitenkin Isensen 2.39:1:tä korkempaa 1.90:1-kuvasudetta. Ja tiettyjen nimikkeiden kohdalla tämä korkeampi kuvasuhde on nähtävissä vain Imax-teattereissa. Näiden elokuvien tapauksessa Itiksen Imaxissa on siis nähtävissä pystysuunnassa 26% enemmän kuvaa kuin Isensessä. Ehkä premium-salia valittaessa nyrkkisääntönä voisi pitää että jos elokuva on kuvattu kokonaan tai osittain Imax-yhtiön omilla filmi- tai digitaalisilla kameroilla, voi olla kannattavaa katsoa kyseinen pätkä Imax- teatterissa. Siten tästä suuren kankaan formaatista saa mahdollisimman paljon vastinetta rahoillensa. Muilla kalustoilla kuvattujen nimikkeiden suhteen Isense-salit pitävät yhä hyvin pintansa formaattisodassa. Onkin pitkälti katsojan makuasia kumpi premium-formaatti on enemmän omaan mieleen.

Vaikkei Itiksen sali ole kaikista Imax-salien ilmenemismuodoista se superlatiivisin, tuo se silti hienosti Imax-formaatin terävimmät keihäänkärjet esille ja vihdoin myös suomalaisten elokuvan perässä ulkomaanmatkailua karsastavien katsojien ulottuville. Toki Suomen sisällä moni voi vielä joutua matkustamaan pitemmänkin matkaa Imax-kokemuksen perässä. Mutta se voi ehdottomasti olla sen arvoista.

Imaxin kontribuutio elokuvaviihteelle

Olipa Imaxista formaattina mitä mieltä tahansa, on tärkeää tiedostaa sen merkitys nykyiselle elokuvaviihdekulttuurille niin kaupallisesta, teknisestä kuin taiteellisestakin näkökulmasta. Nykyinen ympäri planeettaamme levinnyt premium-salivillitys on pitkälti ohjaaja Christopher Nolanin ja Imax-yhtiön yhteistyöprojektina syntyneen osittain Imax-filmille kuvatun Dark Knight-elokuvan ansiota. Tämän hullun ja rohkean yhteistyön ansiosta visuaalisten dokumenttien tuottavana taustavoimana vuosikymmenien ajan valtavirtayleisöltä piileskellyt teknisesti innovatiivinen yhtiö paistatteli yhtäkkiä kaupallisuuden parrasvaloissa. Digitaalisten Imax-salien lanseerauksen ja näiden menestyksen myötä erilaisia toisistaan enemmän ja vähemmän eroavia premium-saleja alkoi rakentua moniteatterikompleksien pääsaleiksi. Premium-salien myötä koko elokuvakulttuurin ympärille alkoi muodostua entistä enemmän varsinkin nuorisoa tavoittavaa hypeä, joka on pitkälti syypää siihen että vuosina 2018 ja 2019 käytiin elokuvateattereissa enemmän kuin koko tähänastisen maailmanhistorian aikana. Imaxin käynnistämä premium-buumi on antanut elokuvateollisuuden luoville mielille aivan uudenlaiset siivet joilla tavoitella ihmisen mielikuvituksen äärimmäisiä rajoja. Erilaisten formaattien kilpaillessa keskenään ja tekniikan ja elämystarjonnan kehittyessä voittajia ovat enimmäkseen kuluttajat, mikäli elokuvissakävijät vain kokevat saavansa rahoillensa kunnon vastinetta. Ja kun kotiteatteritekniikka ja suoratoistopalvelut kehittyvät ja yleistyvät kiihtyvällä tahdilla, on elokuvateatterikulttuurin tärkeää etsiä uusia luovia ja edistyksellisiä ratkaisuja pysyäkseen sen yhden tarvittavan askeleen kotikatsomoita edellä.

Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
Kuvat: Sallamaari Härkönen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?