Kun silloinen Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986) täytti 80-vuotta, juhlittiin häntä koko kansan voimalla. Hänen kuolemansa puolestaan aiheutti ennennäkemättömän maansurun, jolloin häntä muisteltiin muunmuassa suurena rauhanmiehenä. Mutta pian niinsanottujen Itä-Euroopan mullistusten jälkeen hänet yht`äkkiä tuomittiinkin maanpetturiksi, KGB:n agentiksi ja yhteiskunnallemme vaaralliseksi henkilöksi. Oli niin tai näin, mutta montakohan direktiiviä tai lakiasetusta meille on tullut Moskovasta? Tiettävästi ei yhtäkään. Brysselistä niitä sen sijaan satelee reilusti yli lääkärin määräysten.
Ennen Neuvostoliiton kaatumista opetettiin, että hävisimme toisen maailmansodan. Nykyään puhutaan mahtavasta torjuntavoitosta. Niinpä kysymys kuuluu: Mistä lähtien edes torjuntavoittajalle on langetettu sotakorvaukset? Viuluthan maksaa aina häviäjä, eikö totta?
Viime sotien jälkeen muodostui maamme ohjenuoraksi toimeentuleminen itäisen naapurimme kanssa sekä pysyttäytyminen suurvaltaristiriitojen ulkopuolella. Tänä päivänä eräät piirit liputtavat avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta hinnalla millä hyvänsä. Kysytäänpä jälleen: Jos aikoinaan omaksuttu linja oli niin vaarallinen, miksi ei menty Nato:on kohta liittoutuman synnyttyä? Selitykseksi ei kelpaa, että silloin ei uskallettu. Edelleen: Jos ei uskallettu, niin kuinka nyt uskalletaan? Vastaus lienee selkeä: Ilmeisesti jotkut kuvittelevat Nato:n avulla pääsevänsä pakoon niinsanottua inhaa itää. Mutta mitkä mahtavatkaan olla fiilikset kun laskun aika tulee? Koska Nato on jenkkien hanke pitäisi myös muistaa amerikkainen sananlasku: Ilmaisia lounaita ei ole. Sotilaallisella liittoutumisella on aina hintansa, uskotellaan mitä tahansa. Tietäkäämme muutenkin, että Venäjä varjelee legitiimisti omia turvallisuusintressejään meistä välittämättä. Turvaan Venäjää emme siis pääse.
Mennäänpä arkisempiin asioihin. Kun ennenvanhaan hankittiin televisio, pystyi sen vielä tarvittaessa korjauttamaan. Eipä onnistu enää yhtä helposti nykyisten taulutelevisioiden aikakaudella, ei edes maksusta. Mitä tästä on seurauksena? Pelkästään ennenaikaista ongelmajätettä, minkä jälkeen vetoamalla luonnonsuojeluarvoihin sinut tuomitaan mitä alhaisimmaksi ympäristörikolliseksi. Toisin sanottuna ensin kansalaiset pakotetaan kuormittamaan luontoa ja sitten rangaistaan. Toisin meneteltiin Kanadassa, siellä digilähetykset jatkuivat (ehkä jatkuvat edelleen, kuka tietää) rinnan analogisten kanssa niin kauan kun kysyntää riitti. Ei puhettakaan mistään digitelevisioiden pakko-ostamisesta toisin kuin meillä pääomadiktatuurin Suomessa.
Entä tupakointi? Vanhoina aikoina olivat savukkeetkin niin vahvoja, että normaalilla kahdenkymmenen kappaleen askilla pärjäsi mainiosti koko päivän. Nykyään on savukkeiden arvopitoisuuksia alennettu siinä määrin, että normitupakoitsija polttaa nyt kaksinkertaisen määrän entiseen verrattuna. Lisäksi tulee muita vastaavia myrkkyjä saman verran. Näinkö muka edistetään kansanterveyttä? Päinvastoin. On myös muistettava, että on olemassa paljon vaarallisempiakin asioita, esimerkiksi geenimuunneltu ruoka. Eipä siinä vaiheessa ole terveysintoilijoita paikalla saarnaamassa kaikessa tekopyhyydessään, vaikka viikatemies istuu jo ruokapöydässämme.
Aikoinaan oli isommissa taajamissa useiden pankkien haarakonttoreita, kaupungeista puhumattakaan. Samoin oli postien laita. Nykyisin on pankkien toimipisteitä harvennettu siinä määrin, että kaikki asiakkaat joutuvat ahtautumaan yhteen ja samaan konttoriin. Mikä on tuloksena? Ainoastaan tarpeettomia ruuhkia, mikä haittaa jo asioiden yleistä sujuvuutta. Tämä ei ole kenenkään etu, vaikka sitä ei johtajatasolla ymmärretäkään, tuskin edes halutaankaan ymmärtää. Todettakoon vielä, että entisaikoina pankkien tehtävä oli asiakkaiden varoista huolehtiminen ja lainojen myöntäminen, mutta nykyisin palvelumaksujen nimikkeellä toimiva kansalaisten rahojen varastaminen, mielivalta ja kiusanteko!
Miten entisaikoina tultiin toimeen, kun ei ollut läppäreitä, digitaalisaatiota eikä muutenkaan oltu ATK:sta riippuvaisia? Mahtoi elämä olla sanoinkuvaamattoman tylsää, kenties jopa kuoltiin ikävään. Mutta ei nykyinen tietoyhteiskuntakaan asioiden käsittelyä aina nopeuta. Otetaan esimerkiksi näinkin arkinen asia kun perinteinen sanomalehti. Ennen verkkojulkaisun lukemista pitää odottaa tietokoneen avautumista ja käydä läpi muita rituaaleja useita minuutteja. Samassa ajassa vanhasta paperiversiosta ehtii selaamaan vähintään pääotsikot. Tietotekniikkaa on sinällään järkevää hyödyntää, mutta liian riippuvaiseksi siitä ei pidä tulla. Entä jos nimittäin tulee verkkohyökkäys? Sellainenhan tapahtui ainakin kuuleman mukaan vuoden 2015 tammikuussa. Monenkohan maailma muuttui siinä vaiheessa, ainakin vähäksi aikaa? Ja mitkä olivat fiilikset?
Matti Nikama
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?