
Inspired by Jim Carrey
Varoitus: Artikkeli saattaa aiheuttaa hämmennystä.
Luin Jim Carreyn sekaviksi sanottuja haastatteluja, ja katsoin Netflixistä elokuvan Jim & Andy: The Great Beyond, josta Ilta-Sanomat sanoo seuraavaa:
”Kyseessä on valtavien arkistomateriaalien avulla koostettu dokumentti vuoden 1999 elokuvan Man on the Moonin kulisseista. Carrey esitti elokuvassa Andy Kaufmania ja tämän alter egoa Tony Cliftonia, eikä luopunut roolihahmoistaan edes kuvaustauoilla. Carreyn mukaan hän on irtaantunut minuudestaan mentyään tarpeeksi syvälle elokuvarooleihinsa.”
Kommentti IS:n sivuilta: ”Mitä kohua totuus voi aiheuttaa? Ihmettelenkin usein miten näyttelijöiden pää kestää jatkuvat roolien vaihdot? Kyllä siinä voi omakuva särkyä ja opetellut roolit sekoittaa oman siviiliroolin.” – nim. Solifer
Olen itse kokenut jotain vastaavaa, ja Carreyn ulostulon myötä on ehkä rohkeutta omista kokemuksista avautua ilman täyssekopään leimaa. Tämä teksti on siis allekirjoittaneen omia näkemyksiä.
Herääminen
Vaikkei maailma loppunutkaan 21.12.2012, niin oma elämäni on muuttunut aivan toisenlaiseksi näinä noin seitsemänä vuotena. Sittenkin oli vanhan elämän loppu – ja uuden alku. Koin henkisen heräämisen, jolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Kokemukset saivat kyseenalaistamaan itseni ja elämäni. Koin olevani oleva – enkä vain se ihminen, joka luulin olleeni. Tuntui kuin olisin syntynyt uudelleen samaan kehoon. Käsitykseni todellisuudesta meni uusiksi kertaheitolla, ja se oli alkuun hämmentävää.
Ehkä kirjoitankin tätä niille, jotka ovat myös heränneet tai heräämässä. Niille, keiden maailma vaikuttaa muuttuvan tietämättä miten ja miksi. Niille, jotka epäilevät mielenterveyttään. Niille, jotka kokevat kummia oireita ilman syytä; huimausta, irrallisuutta, levottomuutta, hämmennystä, ahdistusta, selittämätöntä iloa ja autuutta, yhteydettömyyttä useisiin asioihin, tunteiden vuoristorataa, kiinnostumattomuutta, tarvetta tehdä jotain erikoista, tarvetta tehdä ihan mitä tahansa, vaikka olisi uupunut yms. Eikä ole ketään lähipiirissä kertomassa, että tämä on luonnollista! Emme ole yksin. Tällaista tapahtuu maailmalla, vaikka valtavirtauutiset eivät siitä kerrokaan – vielä. Poikkeuksena tietysti muuan Carrey.
Itse heräämiskokemusta ei voi sanoin kuvata. Se vain tapahtuu. Välittömiä vaikutuksia olivat hämmennyksen ja levottomuuden jälkeen rauha, nauru kaiken järjettömyydelle, elämän ymmärtäminen isoksi vitsiksi, todellisuuskäsityksen kääntyminen ylösalaisin, intuitiiviset paikkansa pitävät ajatukset, yhteyden kokeminen kaikkeen siihen, mitä on. Jotkut nimittävät sitä universumiksi tai luojaksi, korkeammaksi itseksi tai sieluksi.
Idea itsestäni, siitä joksi minut nimettiin, tuli vanhemmiltani. Tuon nimen taakse imin lapsuudestani ideoita ja ”totuuksia”. Sain käsityksen, millainen on isä ja äiti, millaisia ihmissuhteita pitäisi olla, ketä pitäisi arvostaa, ketä pitäisi totella. Kenestä pitäisi pysyä erossa, mitä saa ja ei saa tehdä. Mikä on hyväksyttyä ja mikä kiellettyä. Miten pitää elää. Nuorena kaikki tällaiset näkemykset tuli kyseenalaistamatta nieltyä sellaisinaan, ja niin kyseisestä sekametelisopasta muodostui identiteetti ja ego.
Heräämisen koettuani ymmärsin, että identiteetti on vain symboli sille uskomusjoukolle, jonka uskoin olevan totuuttani. Voi paska mikä kriisi siitä seurasi. En ollutkaan se, joka luulin olevani. Enkä voinut enää sitä tietoa kieltääkään. Yhtäkkiä en enää tiennyt, kuka olin. Luulin seonneeni spontaanisti ja saaneeni pelkän menolipun mitä oudoimmalle tripille. Menin shokkiin, ja kävelin ympäri kotiani koittaen rauhoittua. En tosiaan tajunnut mitä helvettiä minulle tapahtuu. Aivan kuin aivot olisi irtisanoutuneet tehtävistään ja kaikki mielen muurit murtuneet. Todettakoon nyt sekin, että olin selvinpäin.
Olin heräämiseni aikoihin naisystäväni seurassa, ja oli sentään jokin kosketus johonkin tässä maailmassa. Toisen pelkkä läsnäolo ja rauhallisuus rauhoitti kummasti. Yksin en ehkä olisi kestänyt sitä kriisiä. Pidin kokemukseni omana tietonani, sillä en tiennyt lainkaan, mitä minulle tapahtuu ja mitä siitä edes sanoisin. Passitettaisiinko minut jonnekin latvakakkosten joukkoon. Kukaan ei kysynyt, mitä tapahtui. Vastaus olisi ehkä pelottanut. Luulisin lähipiirini kuitenkin jotain huomanneen, kun aloin lukemaan ja ahmimaan outoa kirjallisuutta, ja näkemään asioita aivan täysin toisella lailla. Aloin muuttua. Katselin itseäni ja elämääni mielen kykenemättä kontrolloimaan ajatuksia tai tapahtumia; ja mielen kykenemättömyys kontrolliin sai aikaan olon, että jokin olisi kaapannut kehoni – what the fuck is happening to me……..
Mitä sitten tapahtui? Kun ajattelen, kuka havaitsee ajattelun? Mikä minussa havaitsee mielen liikkeitä? On mieli, ja joku sitä kykenee havainnoimaan. Silloinhan paikalla on joku toinenkin, eikö niin? Ensimmäistä kertaa tiedostin todellisen itseni ihmisen luoman identiteetin takana, ja tiedostin tiedostavani. Mielellä tai ajattelulla ei ole mitään keinoa käsitellä heräämistä, ei mitään millä puolustautua. Siksi on erinäisiä puolustusmekanismeja estämään heräämistä tapahtumasta. Havahtuminen on psyykelle vähintään haastavaa, kun todellisuuskansi lentää ilmoihin kuin samppanjakorkki.
Ego -erillinen ja kuvitteellinen minä luuli kuolevansa, kun sen rakentama minä-kuva luhistui kuin korttitalo. Herääminen ei olekaan tarkoitettu paskahousuille, eikä aivan varmasti tule kellekään, joka ei siihen ole valmis. Kun kerran herää, niin uneen on mahdotonta enää palata. Ajatteluvirta jatkui ja jatkui, kun mieli yritti selvittää tapahtuvaa. Oli raskasta, kun ajattelua ei pystynyt hillitsemään saati lopettamaan, eikä ajattelu saanut mitään otetta mistään. Sitten oli hetkiä, kun ajattelu ja tapahtumat olivat yhtä. Asioita tapahtui samaan aikaan, kun ajattelin niitä. Kun lakkasin yrittämästä hillitä ajattelua, se sitten vähitellen loppui. Totesin olevani olemassa, vaikka en ajatellut yhtään mitään.
Vanhan identiteetin valheellisuus kun paljastui, niin se alkoi ilmenemään kummallisin tavoin maailmaani. Ne ystävät, sukulaiset ja piirit, joissa olin leikkinyt katosivat hiljalleen. Moni asia menetti merkityksensä. Hävitin joka ainoan valokuvan ja jokaisen työtodistukseni, mitä olin aikaansaanut ennen heräämistäni. Eteisen peili tippui kerta toisensa jälkeen matolle, ja lopulta heitin sen roskiin. Tuhosin korttini – pankkikorttia ja ajokorttia myöten. Ei ollut enää henkkareita. Jonkin aikaa elin ilman pankkitiliäkin. Kaappien – ja ovienkahvat kotona irtoilivat. Pohdin tosissani nimenmuutosta. Kissat löysivät uudet kodit. En kyennyt enää asumaan siinä osoitteessa, jossa olin asunut. Se mitä luulin olleeni vedettiin minulta pois. Ne olivat olleet osa vanhaa; tietysti asiat alkoivat katoamaan. Ei ollut oikein mitään, mihin tarttua; kuka olla. Ja silti pystyin vain olemaan.
Mitä sitten olen, jos en se, jota rakensin koko edellisen elämäni? Nimi on symboli, joka osoittaa jonkinlaiseen mielikuvaan ja uskomuksiin. Eihän sana Kuu ole itse Kuu. Tai kartalla oleva järvi itse järvi. Siten ajatuskaan ei ole itse kuvaamansa asia, vaan heijaste ja reaktio havaintoon. Minä olen mitä olen. Voin halutessani esittää ihan mitä tahansa, mitä päähäni vain saan. Tai no, ainakin omia käsityksiäni siitä. Tämä tarkoittaa, että elämä on näyttelemistä. Elämä on suuri näytelmä, jossa jokainen luo ja ohjaa elämäänsä ja esittää pääosaa siinä. Ja samalla niin iso vitsi. Elämällä itsellään ei ole muuta tarkoitusta eikä logiikkaa kuin se, minkä sille itse antaa. Totesin elämän silti helpommaksi, kun on ajokortti ja passi; ja kivoimmaksi olla itseni koko komeudessani.
Herääminen aiheuttaa monia fyysisiä ja tunneoireita. Se tuo asioita pintaan irtipäästettäviksi. Olemuksessa killuvat epämukavat asiat lähtevät, kun on valmis niistä irrottamaan, jotta voi tuntea olonsa hyväksi ja mukavaksi; kokea enemmän iloa. Se tapahtuu jokaiselle eri tavoin. Lisäksi herääminen poistaa tuomitsemisen tarpeen.
Tavallisesti ihminen ei muutu. Tai muuttuu vasta, kun epämukavuus ja tyytymättömyys omassa elämässä kasvaa yli sietorajan, ja on pakko muuttua. Toni Wirtanen osuu aika hyvin maaliin laulaessaan ”Se sattuu hetken aikaa, kun sun silmäs aukeaa. Taistelet vastaan ennen kuin sä pystyt luottamaan. Voi olla, että sua ei ohjelmoitu uskomaan. Ei vaikka totuus vapauttaa.”
Jim Carrey explains his spiritual awakening
IS: Jim Carrey: ”Minua ei ole olemassa”
IS: Näyttelijän käytös gaalassa ihmetyttää
Episodi: Mitä ihmettä Jim Carreylle on tapahtunut?
Teksti: Riku J Kuokkanen
Artikkelikuva: Pixabay
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?