
Kymmenen kyssärin setti musatriviaa tiedettäväksi tai arvailtavaksi
1) Kenen hitti vuodelta 1984 oli Smooth Operator?
Biisi oli bändin ensilevyllä Diamond Life ja julkaistiin myös sinkkuna. Sade on yhtye, vaikka usein henkilöityykin laulaja Sade Aduun.
2) Mikä näistä bändinimistä EI ole J.R.R. Tolkienilta peräisin?
Mardukin nimi viittaa muinaiseen babylonilaiseen jumalaan. Muut ovat Mordor-peräisiä: Amon Amarth tarkoittaa Mordorin Tuomiovuorta, Gorgoroth on tasanko Mordorissa, ja Burzum tarkoittaa pimeyttä Mordorin mustalla kielellä.
3) Mark Lanegan (1964-2022) tunnettiin sooloartistina ja Queens of the Stone Agen jäsenenä. Mikä oli hänen alkuperäinen 1980-luvulla aloittanut yhtyeensä?
Lanegan & co. perustivat Screaming Treesin jo vuonna 1984 ja yhtye oli merkittävä vaikuttaja myöhemmille grungeyhtyeille. Screaming Trees hajosi vuonna 2000. Lanegan oli julkaissut soololevyjä jo ennen sitä ja teki runsaasti yhteislevyjä niin bändien jäsenenä kuin vierailijanakin.
4) Kenen albumi vuodelta 1990 on Fear of a Black Planet?
5) Kenen biisi oli Summertime Blues vuodelta 1958?
Biisistä levyttivät versioita mm. The Who ja Blue Cheer. Cochranin muut tunnetuimmat biisit ovat C’mon Everybody, Somethin’ Else ja Twenty Flight Rock. Varhaisen rockin pioneereihin kuulunut Eddie Cochran menehtyi traagisesti vuonna 1960 auto-onnettomuudessa vasta 21-vuotiaana.
6) Minkä niminen punkbändi julkaisi vuonna 1980 kiitetyn levyn nimeltä Los Angeles?
Kyseessä oli bändin debyyttilevy. Tuottajana hääri Doors-mies Ray Manzarek. Ryhmä oli alun perin toiminnassa vuoteen 1993, mutta palasi yhteen 2000-luvulla, kunnes vuonna 2024 ilmoittivat, että Smoke & Fiction -levy jää viimeiseksi.
7) Kuka toimi King Crimsonin laulajana vuosina 1972-74, mm. Red-levyllä?
Wetton (1949-2017) oli King Crimsonin jälkeen mukana mm. Roxy Musicissa, Uriah Heepissä, U.K.:ssa, Wishbone Ashissa ja Asiassa sekä julkaisi muutaman soololevyn.
8) Minkä suomalaisen rokkibändin johtohahmo on Tokela?
Rockabillysävyistä perusrokkia tuutannut Melrose aloitti vuonna 1981 ja studiolevyjä on ilmestynyt seitsemän, toistaiseksi viimeisin vuonna 2015. Tätä kirjoittaessa ei ollut varmaa tietoa Melrosen statuksesta, mutta Tokela on viime aikoina puuhaillut muiden projektien parissa, kuten The Munsons ja The Slippers sekä vierailijana Hoedown-yhtyeessä.
9) Kenen levy on Swordfishtrombones?
Vuonna 1983 julkaistu albumi oli merkittävä etappi Waitsin mittavalla uralla, kun hän siirtyi uran alkupään pianovetoisesta kapakkajazzista monipuolisempaan, rockimpaan ja kokeellisempaan ilmaisuun.
10) Kuka oli Ace Frehleyn seuraaja Kissin kitaristina?
Vinnie Vincent soitti kahdella Kiss-levyllä, Creatures of the Night (1982) ja Lick It Up (1983). Häntä seuranneen Mark St. Johnin pesti jäi vielä lyhyemmäksi. Bruce Kulick (jonka isoveli Bob oli aiemmin soittanut Kissin levyille studiossa) liittyi bändiin 1984 ja viipyi aina Frehleyn paluuseen vuonna 1996.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?